Sota-ajan lapsena on olo kuin Liisa ihmemaassa. Elämä on niin erilaista, vain räntä ja loska on entisen kaltaista. Silloin sai rauhassa olla lapsi ja kasvaa iän myötä asioihin, jotka nykyään tulevat lasten elämään etupainotteisesti. Puukot ja linkkuveitset eivät vahingoittaneet muuta kuin omia sormia joskus. Vaahteramäen Eemelikin veisteli vain niitä puu-ukkoja. Olisiko lapsista tullut pienikokoisia aikuisia, kuitenkin ilman elämänkokemusta.

Jotenkin on todettu, että lapset kehittyvät nopeammin  nyt kuin aiemmin. Kun he kehittyvät nopeammin, niin onko pakko tietää aikuisten asioista aikaisempaa aiemmin? Kehottaako tieto kokeiluihin, näin osa ajattelee. Onko sitten oikein, että kokeilut mahdollistetaanopettamalla yksityiskohtaisesti ja kuitenkin sillä tavalla sekavasti, että hämmennys valtaa nuoren. Mitä tämä kaikki on? Tekeekö valistus elämästä entistä vaikeampaa?

Joskus länkkärit näyttivät esikuvaa, että voidaan nyrkein hakata toinen maahan ja kohta hän nousee ylös. Pudistelee pölyt vaatteistaan eikä ollut moksiskaan. Voiko viihde häivyttää elävän tunnon siitä, että nyrkki ja puukko satuttaa oikeasti. Jos henkilökohtaisen vastuunikäraja suojaa rangaistuksilta, niin mikä suojaa alaikäisen väkivallan uhreja? Onko niin, että voidaan jo lapsena kriminalisoitua ilman vastuun pelkoa? Voiko siinä olla tie väärään elämäntapaan.

Suomi on onnellisin maa taaskin! Onko yksilöihmiset onnellisia jos jotain tilastoa katsotaan? Mielenterveyden hoito ja masennuslääkkeiden käyttäjien määrä puhuu siitä jotain. Jos tie jatkuu tälläisenä, mikä on suunta ja päämäärä? Voisiko ajatella, että vedettäisi nyt hätäjarrusta ja puhallettaisi peli poikki. Kun kaikki on tilastoitu, niin sieltä voidaan löytää tiedot, milloin Suomi ei ollut ihan niin onnellinen, mutta ihmiset pärjäsivät ilman pillereitä paremmin.

Samalla voisi katsoa milloin on kirjoitettu viimeinen tasapainoinen budjettikirja. Sitten pitäisi tutkia, mitä on alettu tehdä toisin yhteiskunnassa, kun olemme tässä tilassa. Koulumaailma on mullistettu tehokkuuden varjolla. Pienet ja turvalliset koulut on hävitetty ja lapsi joutuu tlanteeseen, jossa ei voi viihtyä. On eri asia olla  koulussa, jossa on vaikkapa 50 lasta kuin satoja tai jopa tuhat. Kunnassa oli kunnanlääkäri, jonne pääsi aina jonottamalla siellä penkillä. Nyt on byrokratius poistanut luonnollisen toiminnan. Lapsille oli joskus pyhäkoulu ja monet aikuiset muistelevat niitä, mutta miksi omilta lapsilta on tämäkin yhteisöllisyys poistettu. Kristillinen usko on ollut kansakunnan selkäranka ja se on ohjannut asioita elämässämme, joita nyt valvovat poliisit ja kaikenlaiset valtuutetut, jotka rajoittavat sananvapautta ihan lain voimalla. Miksi me suomalaiset korjaamme tervettä ja ehyttä ja samalla tuhoamme jotain arvokasta.

Kun toinen maailmasota loppui, sanottiin: Ei koskaan enää. Itä ja länsi löivät kättä Berliinin raunioilla ja tavallinen kansa luuli, että nyt alkaa rauhan ja vapauden aika. Emme varmaan koska opi ymmärtämään idän ja lännen ajattelun eroa. Eri blokit pelaavat eri peliä. Länsi näyttää nopeasti korttinsa ja kertoo avoimesti miten niillä pelaa. Idässä pelataan aina shakkia, jossa ajatellaan toista ja kolmatta siirtoa. Hyvältä näyttävässä peliliikkeessä voi olla mukana asia, jota ei huomata eikä voida edes ymmärtää olevan.

Liittoutumien muodostamisen ymmärsi molemmat blokit. Syntyi Warsovan liitto ja Nato ja molemmat ymmärsivät toistensa merkityksen. Kun N-liitto romahti, niin siitä seurasi Warsovan liiton mitätöityminen. Mikä oli ongelma, se oli siinä: Toinen liitto hajosi, mutta toinen jäi voimaan. Idän puolen strategisessa ajattelussa sukupolvien ajan Nato edusti vihollisista vaarallisinta. Muutos ei muuttanut Natoa partiopoikajärjestöksi idän ajattelussa kun oma liittouma hajosi.

Äiti-Venäjä ja ortodoksinen kirkko ovat tuhatvuotisia käsitteitä ja ovat muokanneet kansanluonteen esivallalle lojaaliksi. Sitä pohjavirtaa ei kommunismi saanut horjutettua, päin vastoin se oppi käyttämään sitä hyväkseen. Kansan syvien rivien uskollisuus on selityksenä siihen, että pakkaskausien jälkeen kansan keskuudessa on noussut kauniisti kukkimaan ihmisten hengellisyyden kaipuun, jota perintöä ovat isoäidit kantaneet sisimmässään. Venäjä on ihmeellinen maa. Todella! Suomensukuinen Inkerin kansa koki oman diasporansa sodan melskeissä. Kun tuli suojakausi, niin suomalaisten kristittyjen kiinnostus sai ihmeellisen vastineen siitä, että kaikkialla oli suomea puhuvia ja ymmärtäviä ihmisiä. Voimme ja saamme ajatella niin, että Jumalan suunnitelmat kulkevat kuitenkin kaiken edellä.

Sitkeys ja selviytymiskyky on ollut leimallista myös inkeriläisten elämässä. Kuukauden matka karkotukseen Siperiaan härkävaunussa, on osoitus siitä ja joskus juna purettiin paikkaan, jossa ei ollut muuta kuin metsää. Se on yliluonnollista, että sinne syntyi ajan kanssa kyliä ja kaupunkeja kuin taikurin sauvasta. Kaikkivaltiaalle ei mikään ole vaikeaa, kun Hän tahtoo auttaa ja pelastaa! Hän on lähellä kärsivää ihmistä ja tarjoaa apuaan ja lohdutustaan, vain meillä tulisi olla nöyrä ja vastanottava sydän.

Länsi koskee pakotteineen siihen mitä itse pitää tärkeimpänä. Siis taloudellisiin mahdollisuuksiin ja matkusteluun ym. Näitä ilman Venäjä näyttää pärjäävän, kun ovat pärjänneet ennenkin. Köyhyys ja puute ei katkaise selkärankaa. Lisää vain yrittämiseen sisua. Tässäkin täytyy huomioida, että arvot eivät kohtaa. Venäjällä on lunta joten pääsee hiihtämään. Venäjällä on Mustan meren rantaa, jonne pääsee nahkansa polttamaan, mitä silloin puuttuu vaikka ei ulkomaille pääsisikään. Oma ajatukseni olisi Suomelle: Pitäisi pysähtyä, katsoa eteen, taakse ja molemmille sivuille rukoillen mikä olisi kansakunnalle oikea ja siunausta tuottava suunta. Rukoilen, ettei Taivaallinen Isämme hylkäisi meitä vaan antaisi meille turvan ja suojan siipiensä suojassa!

Suomessa säädettiin aikanaan: Kieltolaki. Lain piti ratkaista ongelman  absoluuttisesti. kuinkas sitten kävikään? Se kyllä käynnisti valtavan kehityksen. Opittiin rakentamaan peltisiä ihme vempaimia, joita ilman kieltolakia ei olisi tarvittu lainkaan. Kehitettiin nopeita veneitä, niin nopeita, ettei valtion budjetti pystynyt saamaan tullille ja muille viranomaisille samanlaisia. Ihminen siis osaa laatia lain ja osaa myös kiertää sitä. Siinä sivussa kehittyi salakieli, että voitiin tehdä tilaus kahvilassa niin, että vain alan ihmiset tiesivät mistä on kyse. Sen jälkeen onkin laadittu montakin takuulakia, joista on ollut tieto, että eivät toteudu, koska lakipykälä ei anna lisää rahaa eikä ihmisiä. Ja näihin me tyydymme kerta toisensa jälkeen.

Meillä ihmisinä on ongelma Raamatun kanssa. Noudattaa vai ei, kas siinäpä pulma? Suhtaudummeko siihen kuin kieltolakiin, kaikkinainen kiertäminen on sallittua. Kunhan teemme sen sivistyneesti. Eikö se olisi hienoa, jos epärehellisyyttä ei olisi keskuudessamme missään muodossa. Eikö olisi hienoa, jos aggressioita ja väkivaltaa ei olisi keskuudessamme. Eikö olisi hienoa, jos siveys ja uskollisuus olisi perheissämme niin, että vanhempiinsa pettyneitä lapsia ei  kasvaisi keskuudessamme, listaa voi jatkaa tarpeiden mukaan. Kaiken tämän Jumala lupaa niille, joilla on nöyrä sydän ja murtunut mieli Hänen edessään.

Nyt ihmisen paisuminen on haastanyt koko Kaikkivaltiaan olemassa olon. Mihin ihmiskunta vielä ehtiikään, jos elää saa.  Voisimme katsoa asioita ihan käytännön tasolla. Kun Juhannuksena rantasaunan piippu savuaa, jos vielä saa savuta, niin vihdan valmistuksen yhteydessä voimme miettiä miten ylivertainen on Jumalan luomisvoima. Hän on tehnyt sen tuhansia kertoja. Riisunut lehtipuut ja puettanut ne aina uudestaan. Ihminen, pystytkö samaan niin, että voit hylätä Luojasi liian vanhaksi käyneenä? Ottaen huomioon, että suurin osa suomalaisista on tunnustanut Apostolisen uskontunnustuksen, jossa on sanonut uskovansa Jumalaan kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan!

Lapsi ymmärtäisi, jos opetettaisi. Arkkipiispaa sivuten, tämä on faktaa. Siksi pitäisi muistaa Matt 18. Lähetyskäskyn sisältö. Kastakaa ja opettakaa. Kastettu on, mutta miten on opettamisen laita, kun kastaminenkin lopetetaan. Lapsikin ymmärtäisi kristinuskon ytimen, jos joku hänelle opettaisi. Siihen liittyisi sekin, ettei ketään kiusattaisi koulussakaan. Jos olisimme oppineet kristillisen ihmiskuvan, että ihminen on Jumalan luoma ja sinänsä arvokas ja ihmeellinen. Tavallinen ihminen ei kiusaa häntä, jota arvostaa ja kunnioittaa.

Jos Paavaliin vedotaan tavalla tai toisella, on huomattava uskovien taivallus. Me saamme ihmetellen katsella miten Jumala ottaa lapsekseen vieläin syntisiä ihmisiä. Siitä Paavali iloitsi, että ihmiset ottivat sanan vastaan Jumalan sanana. Kun matka jatkuu , niinemme voi lämmitellä enää uskoontulon lämmössä, koska arki tuo haasteita. Huomaamme, että meidän vaha aatami elää ja useasti voi hyvin. Siksi Paavali julistaa parannusta ja laittaa rinnakkain lihan ja hengen hedelmän.  Emme kuitenkaan voi ajatella niin, että emme pääse täydellisiksi Hengen hedelmässä, niin emme pidä ihan tarkasti lihan hedelmää kaikkea syntinä. Ohjaisiko Pyhä Henki tähän suuntaan?

Jos meillä on kulmakivi, Kristus, niin Hän on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Eikö myös ilmoitus synnistä ja armosta ole pysyvää laatua, koska Jeesus on takaaja syntien sovitukseen!  Vaikka kärsimys on kattanut kaikki synnin ilmenemismuodot, niin ei kai synti silti menettänyt kadottavaa ominaisuuttaan, jos sitä ei kaduta ja saada anteeksi. Olen kehittänyt mielessäni raakapuu-teologian. Purjelaivalla mastoon nousevat miehet menevät järjestyksessä niin, että ensimmäinen menee raakapuun ääripäähän. Kun tulee keskusteluun asia, josta voidaan aprikoida synti vai siunaus. Sen asian rakastaja menee äärimmäiseen päähän sinne puolelle. Siunaus on ja rakastettava asia. Toinen juoksee raakapuun toiseen ääripäähän ja sanoo syntiä ja helvetti edessä. Kun on puuttunut terve opetus synnistä ja anteeksiantamuksesta, niin joopas/eipäs tilanne lukitsee tilanteen. Meillä pitäisi olla jokaisella ymmärrys, että meillä jokaisella on täydellinen turmelus lihassamme, mutta täydellinen ja ylenpalttinen armo Jeesuksessa. Synti ei siis ole ongelma Jumalalle, mutta meille näyttää olevan. Nimittäin armo ei kosketa niitä asioita, joita emme tunnista lihan tahdoksi.

Myllynkävijän valitus! Isäntä lähti jyväsäkkeineen myllyyn. Palattuaan alkoi sättiä vaimoaan! sidoit säkit niin huonosti, että seitsemästi jouduin uusimaan.Suomi itsenäistyi aikanaan ja sai myös perustuslain. K J Ståhlberg oli perustuslain isä, näin muistelen kuulleeni. Hän muotoili vallanjaon ja käytön rajat. Ne rajat kestivät sodan ja rauhan aikoja aina UKK:n ajan loppuun saakka. Oliko laki huono? Ei ollut.mutta näytti antavan liikaa tilaa yksilön vallankäytölle. Siksi korjattiin. Korjaamisen katalysaattori on mielestäni ennen poismenoaan todennut, että vähän liioiteltiin!

Joskus käy niin, että eheää korjatessa saadaan haittoja aikaan. Äskettäin hallituspiireistä tiedotettiin, että monta vireillä olevaa asiaa jää ajan puutteen takia raukeamaan. Kun tilanne on tämä, niin kai silloin tartutaan tärkeimpiin asioihin?  Nyt me tiedämme mikä oli tärkeää. Luulisi, että tärkeä asia olisi tärkeä enemmistölle kuin vaikkapa ruuan tuotanto. Me kaikki syömme niin kauan kuin elämme. Nyt esillä oleva asia on varmasti tärkeä ihmisille joille se on tärkeä suuruusluokkaa en tiedä enkä ala arvailla.  Itse en tunne muuttuvani miksikään lain voimaan tulon myötä.

Demokratiasta olen huolissani, miten kohta saadaan parhaita päättäjiä, jos täytyy olla norsun nahka kestääkseen. Kun näyttäisi siltä silmissäni, että joku ministeri on työpaikkakiusattu jatkuvasti, kun yrittää toteuttaa edustajalle tarkoitettua omantunnon vapautta. Itse olen tehnyt urani puolustusvoimissa, jolloin ei voinut sitoutua mihinkään puolueeseen, joten minulla ei ole erityistä lukkarinrakkautta mihinkään suuntaan. En siksi kirjoita, että itse kärsisin tilanteesta.

Sähköä ja ilmastoa

Mieleeni tulee kouluaika. Talvi ja pakkanen. Eräänä päivänä mittari laski -42 asteeseen kotikylällä.  Oli perin kuiva keli ja lumi narskui jalan alla.  Oli tietenkin myös tyyntä. Oli soma näky, kun tupien piiseistä nousi savu ihan suoraan ylös. Jokainen savu merkitsi siellä asutaan ja tupa lämpiää. Pieni köyhä poika palelee vaatteissaan, joskus ystävällinen täti kutsuu tupaan ja poika saa jotain hyvää ja lämmintä.

Sauna on ollut suomalaisten pyhättö! Siellä on ensimmäiset parkaisut paruttu ja siellä viimeinen pesu pesty. Poislähteneen maallinen maja on haluttu lähettää pestynä ja valkeisiin puettuna viimeiselle matkalle. Monille ei riittänyt yksi sauna, piti olla toinenkesää varten. Metsäläiskansan sielussa oli pyrkimys yksinkertaisuuteen ja luonnollisuuteen. Siksi alkoi kesämökkien rakentaminen ja mikä parasta siellä lähellä luontoa piti olla myös sauna. Koivun lehväkset soittelivat saunan höyryssä syntien rasittamaa selkää ja antoi hetken ymmärryksen siitä, mitä on olla puhdas.

Kesämökki antoi sisäistä rauhaa, mutta vaati pientä puuhastelua. Kiuas lämpisi puulla ja vesi useasti piti kantaa jostain purosta, joesta järvestä tai vinttikaivosta. Jokainen ymmärsi, että hyvinvointi vaatii panostusta ja lihasvoima antoi pontimen, mutta kyllä se myös palkitsi. Yhteinen nimittäjä oli silloin metsä! Metsä antoi tarpeet talojen ja mökkien rakentamiseen ja antoi lämmön tupiin. Antoi leivinuunin tuottaa maukasta leipää ja muuta ruokaa. Seuratupien pullansiivut, sisältä vähän taikinainen, se oli pienten poikien herkkua. Hellat hehkuivat ja padat ja kattilat kiehuivat kantaen elämää sisällään. Ja sunan kiuas sai puusta lämpönsä.

Kaikki hyvä kestää aikansa. Metsäläisyys ohenee kaupungistumisen myötä, tarvitaan mukavuuksia.  Betoniviidakko on mukava aikansa, vesi tulee ja menee eikä lämpimään veteen tarvita muuripataa. Maalle menneään edelleen, mutta sivistys ei salli vanhan kokemuspohjan enää hallita. Lapset kasvavat eikä sinne maalle lähdetä enää, jos ei ole samoja mukavuuksia kuin citykodissa. Media valistaa, ei käy enää kaupaksi sähkötön ja vesijohdoton mökki, sehän olisi höyhyyden ja sivistymättömyyden merkki. Kun ollaan lomalla niin käden ulottuvilla pitää nyt olla kaikki mitä ikinä voi keksiä.

Kaikella on juurensa. Autoilullakin. Hevoset ja kiesit luksusta aikoinaan. Hevosten vetämät raitiovaunut. Mister Otto näpräsi vermeen, joka pitää ääntä tuottaa savua ja lämpöä, mutta myös voimaa, joka oli edelleen hevosvoimaa.  Lossit kulkivat ihmisvoimalla kaikki muu hevosvoimilla. Kunnes joku keksi sähkön. olihan se oikeastaan ollut jo olemassa, se piti vain oivaltaa. Kummallinen aine ei voi nähdä tavallisesti ei tuoksu miltään eikä mitään kuulu. Jos kosket sormella silloin olematon tulee olevaksi.  Siitä alkoi huikea kehitys. Eipä ole paljon asioita, joissa sähkö ei olisi avuksi.

Jokainen uusi asia tuo mukanaan bisneksen ja tiedämme, että bisnes ei ole hyväntekeväisyyttä. Kukin voi vauhdittaa omaa bisnestään, joko kehumalla omaa artkkeliaan, mutta myös osoittamalla kilpailijasysteemistä puutteita. Olemme tulleet siihen kohtaan, että sähköllä ei voi eikä kota saa olla kilpailijaa.  Kaikki se, mikä on pitänyt suomalaisia onnellisena vuosisadat, muuttuukin huonoksi melkein voisi sanoa ilmastosynniksi. Auto saatuttaa, sauna saastuttaa, kaikenlainen lämmitys sastuttaa.  Samalla vuosituhantinen kristinusko kokee samaa saneerausta.  Rauha, rakkaus, armo ja anteeksiantamus on huipussaan, mutta aina ei tahdo olla tietoa mihin niitä vielä tarvitaan. Valaistus sähköllä. Lämmitys sähköllä.  Autoilu sähköllä, vaikka ainakin vielä vain vauras eliitti voi autoilla. Sitten tullaan viho viimeiseen kysymykseen, miten sähkö tuotetaan? Olemmeko astumassa ojasta allikkoon, kun lähdemme sutta pakoon, saatamme kohdata karhun?

Kun ydinenergia teki tuloaan näimme osittain vain suuren saatanan siinä. Silloin vannottiin uusiutuvan nimeen. Mikä tulee ensiksi mieleen, no metsähän uusiutuu, kun hoidetaan. Mutta se saastuttaa. Turve uusiutuuko vai ei, mielipidekysymys jossain maassa kyllä jossain ei!  Raakaöljy ilmeisesti ei, koska on fossiilista, miten niin fossiili? Fossiilithan ovat kivettyneitä äyriäisiä olleet.  Vesivoima olisi hyvä, mutta kalojen kuteminen ei onnistu. Tuulivoima, myllyt humisevat ja osaaavatko linnut ja lepakot väistellä siipiä? Aurinkovoima, mutta aurinko ei pysy paikallaan niin, että voimaa tulisi ympäri vuorokauden.  Kansainvälinen sähköverkko on ratkaisu. Pitkät ajat olemme kahvimme keittäneet ja saunamme lämmittäneet N-liiton puhtaalla atomisähköllä, mutta miten nyt suu pannaan.  Meitä opetetaan jotain uutta varten. Niin, että vavisten saunamme käynnistämme peläten, että juuri se 6Kw-n kiuas on oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän. Jokainen uusi asia ehkä tuo yhden uuden  ratkaisun, mutta saattaa tuoda monta uutta ongelmaa.

Hengellinen laulu sanoittaa uutta alkua noilla sanoilla. Tuhkasta nousee aamu, aamu uus ikuinen. Tuhkasta nousee aamu, Rakkauden! Meillä monilla on varmaankin kokemusta siitä, kun tuli on alkanut koetella elämäämme ja on tullut tuhkaa ja kekäleitä. Kirkkoja palaa silloin tällöin. Tuhojen laajuus määräytyy rakennusmateriaalien mukaan. Puukirkosta ei jää mitään käyttökelpoista. nauloja voi kerätä muistoesineiksi ja saranoita.  Kivikirkosta jää aina jotain, joka velvoittaa tekemään jotain. Pyhän Olavin kirkko oli saanut juuri uuden paanukatteen. No se oli harjoitusta tulevaa varten. monet saivat osallistua paanujen veistoon ja sisätilat rakennettiin entisillä piirustuksilla joku pieni ero on, oliko yksi penkki vähemmän?

Kun kivikirkosta jäävät ikiaikaiset kiviseinät ehyiksi, niin se katselee syyttävästi ohikulkijoihin, mtta leppyy kyllä, kun ensimmäiset vasaran ja kirveen iskut kuuluvat rakennukselta. Mieleeni tulee kotipitäjän kirkko, joka oli kivikirkko. Sitä ei jälleenrakennettu, mutta uuden rakentamisessa oli iso rooli. Vanhat seinät kaadettiin ja joukko pitäjän nuorukaisis ottivat ja puhdistivat vanhat tiilet ja niistä uutta muurattiin.  Uudessa on siis mukana vahoihin seiniin tarttunut hartaus.  Vanhaa ei voitu rakentaa uudelleen, kun perustukset olivat painuneet  molemmista päistä. Vanha kuoriosa jätettiin muistomerkiksi ja kirkkotilasta tuli oiva ulkoilmatilaisuuksien toteutuspaikka. Paikkakunta on siis Teuva.

Kun Inkerin Luterilainen kirkko koki ylösnousemuksen ikäänkuin tuhkasta. Kuitenkin sinnikkäitä tulenkantajia oli mummoissa, jotka säilyttivät uskonsa kaikista olosuhteista piittaamatta. Kysymys heräsi kirkkojen kohtaloista. Monet kirkot olivat olemassa ja säilyneet muussa käytössä rappeutumiselta.  Kun kirkko oli kiinteistönä menettänyt, niin tuli kysymys palauttamisesta ja monissa tapauksissa palauttaminen toteutettiin täsmällisesti, mutta ei ihan aina. Monet olivat menttäneet kaiken lahoavan ja joitakin oli vain hävinnyt maisemasta. Monille vanhuksille oli tärkeää, että vanha nuoruuden kokoontumispaikka herää eloon. Jos hävinnyttä ptäisi korvata uudella, niin syntyi paljon keskustelua onko entinen paikka niin pyhä, että uusi on saatava samaan paikkaan. Moni asia oli kuitenkin muuttunut ja varsinainen asutus oli laajentunut toisaalle. Keltto on hyvä esimerkki siitä, että seurakunta kykeni tekemään järkevän ratkaisun ja kirkko kohosi keskelle elävää asutusta hyvälle paikalle.

Rakennuksia tärkeämpää on se, että meidän uskomme on rakennettu kullasta, hopeasta ja jalokivistä. Silloin se kestää koetusten tulessakin. Raamattu todistaa, että Herra meidän Jumalamme on kuluttava tuli! Kun uskomme on perustettu Kristus-kalliolle ja rakennettu palamattomista aineista, meillä ei ole hätää mikä tahansa maanpiiriä kohtaa. Palamattomat aineet olisi vain kaivettava Raamatusta esille ja nostettava arvoon arvaamattomaan. Vai olemmeko epärehellisen huoneenhaltijan tapaisia, joka sanoo: Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa! MInä tiedän mitä minä teen…

Kun suuret tulet syttyvät, niin tiedämme materiaalisten arvojen tuhoutuvan. Kun kirkko palaa, niin kyse ei ole pelkästään materian tuhosta. Kirkko on kuulunut suomalaiseen elämäntapaan niin hyvässä eli ilossa kuin surussa. Siellä on pasia kastettu, kohfirmoitu, vihitty ja siuanttu viimeiselle matkalle. Siellä on iloittu ja siellä on itketty. Rauhaton on löytänyt rauhaa ja syntinen armonlupaukset. On ympäröity poislähteneen arkku on polvistuttu ehtoollispöytään ystävän ja naapurin viereen. On paljon henkilökohtaisi kokemuksia ja kollektiivista juhlan tunnetta.

On siis paljon aineetonta pääomaa karttunut ihmiselle. Jos rippikoulu on antanut siemenen, niin aina on ollut mielessä paikka, josta saa apua, jos tulee ahdas olo ja tarvitsee jotain enemmän elämäänsä. Nyt sitä paikkaa ei ole ja jotkut nuoret sen pukivatkin sanoiksi.  No, ainahan kirkko voidaan rakentaa uudelleen ja siinä on luovuudelle tilaa. Vaikka tulos olisi kuinka hieno a arkkitehtuuria ja kaunista Mmattitaitoa, se ei ole kuitenkaan samaa mitä oli. Elämän raitamatosta on kappale pysyvästi pois. Vain syvä vakaumus ja hartauden kaipuu tuo uuteen ihmisiä kokoon entisen tapaan. Pätisikö tässäkin ajatus: Arvo huomataan vasta, kun sitä ei enää ole.

Ilmeisesti palo on todettu tuhotyöksi. Minkälainen ihminen saa tälläisen idean? Onko niin, että pyromaanin taipumuksen jostain saanut ihminen tarvitsee silloin ja tällöin saada aikaan nuotiota suurempien liekkien efektin? Vai onko tarkoitus tuhota kokonaan, vai aiheuttaa  pieni roihu, joka sitten sammuu ja asiat voidaan korjata ennalleen.  Voiko viha jotain vastaan , jostain syystä olla aiheuttaja? Luulisi, ettei ihmisen asiat voisi vaatia tälläistä kostoa.

Raadollisin näkökulma tuhoon liittyy rahaan. Kun kirkon jäsenyys harvinaistuu, niin valtavat kiinteät omaisuudet tulevat taakaksi. Eikä varmaan Museovirastokaan pysty hoitamaan koko kirkkovarantoa. Tuleeko tässäkin olemaan kehityskeskushakuiseksi. Suuressa seurakuntayhtymässä voidaan ajatella, että kaikki mahtuvat keskuskunnan kirkkoon, vaikka matkat pitenevät kuin koululaisilla.  Silloin myös henkilökunnan tarve pienenee. Säästö sillä alalla on nyt muotia. Vähemmällä väellä enemmän tulosta, sehän on kilpailukykyä ja tehokkuutta.  Pienenvät talousluvut eivät elätä enää niin suuria henkilömääriä. Yksi puoli on myös se, että kirkolla ei ole ihan ikiomaa lähetys-sekstoria vaan kaikki on delegoitu, joten rahamurheet siltä osin on muualla!

Olemme kuulleet juttuja nuorison jengiytymisestä. Jengit ovat olleet suuren maailman asioita ja jotkut ovat tulleet tunnetuiksi Niinkuin esimerkiksi Niky Crutz. Jengeissä on ollut oma maailmankäsitys ja oma paikka siinä sen hierarkian mukaan, minkä jenngi kullekin on suotu. Korkeamman asteen saavuttaminen vaati näyttöjä siitä, että on uskollinen jäsen, vaikka suhde ympäristöön on ollut hyvin vinoutunut. Maailma on paikka, jossa toteutetaan kunkin hetkisiä ajatuksia ja suunnitelmia.

Niky on löytänyt tien ulos ja on saanut syntyä Jumalan lapseksi ja on myös kertonut avoimesti tiestä viattomasta vauvasta jengin kingiksi. Sosiaaliset ja taloudelliset olosuhteet hänen perhessään, asuinympäristössä yleensäkin olivat toivottomat. Talo, jossa he asuivat oli huonokuntoinen ja omistajalta puuttui halu kohentaa oioja. Oliko vielä iin, että yhteiskunta maksoi vuokrat? Toivottomuus ja näköalattomuus johti siihen, että ihmisen pimeä puoli pääsi valtaan ja alkoi hoitaa asioita.

Noidankehän murtamisen tarvittiin yliluonnollinen voima, joka johti David Wilkersonin lähettilääksi kortteleihin, joihin aseistetut poliisitkaan eivät halunnee juurikaan mennä. Ja se voima oli Jumalan rakkauden voima. Rakkaus silloin oli se rautainen vitsa, jolla Poikalapsi alkoi hallita Nikyn elämää ja hän on saanut olla tuomassa valoa niihin pimeisiin loukkoihin.  Välittäminen ja itsensä alttiiksi laittaminen puhutteli jengiä, joka sai tehtäväksi kantaa kolehdin eräässä kokouksessa. Jengi oli päättänyt koota kolehdin itselleen, mutta Davidin luottamus mursi jengin johtajan sydämen niin, että kolehtiin ei kukaan uskaltanut koskea.

Tämä on yksi tarina monista eikä kaikilla ole yhtä siunattua loppua. Nykynuori kasvaa velvollisuuksien paineessa turvattomassa ympäristössä. Elintaso vaatii, että lapsi pitää viedä päivähoitoon aikana, jolloin pitäisi saada terve turvallisuuden tunto. Koulujen suuret kolossit ja massoittain oppilaita ei voi luoda lapselle turvallista ja mukavaa kaveripiiriä. Puhutaan paljon ennaltaehkäisystä, mutta ehkäisijät puuttuvat juuri silloin, kun asiat alkavat mennä vinoon. Sitten on vieä lapset, jotka eivät voi piiloutua massaan, kun joku ulkoisessa hapituksessa kertoo, että lähtökohta on muualla. On luonnollista, että nuori hakeutuu porukkaan, jossa osaa puhua ja taustaa ymmärretään. Mitä sitten alkaa tapahtua, kun äksöniä pitää kuitenkin olla.

Joskus vuosikymmeniä sitten katselin jonkin ulkomaan olosuhteita, ihmettelin sotkua ja töhryjä yhteisissä tiloissa rappukäytävissä. Ihmettelin, miten voi rakastaa rumuutta, jota se mielestäni oli. Kapinaa, kapinaa vallitsevaa systeemiä kohtaan. Systeemiä, joka on poistanut hyvän ja pahan kokemuksen vesittämällä kristillisen perinteen. Siinä on ainakin ollut se, että kaikkea kaunista ja hyvää on vaalittu. Varsinkin toisen ihmisen omaan ei ole ollut syytä koskea. Varkaus kaikissa muodoiossaan on ollut kriminalisoitua. Kun näpistyksiä on tarpeeksi paljon, niin ne hyväksytään hiljalleen maan tavaksi. Toisaalta työelämä uuvuttaa aikuisia, joten he eivät ole aina lastensa kanssa läsnä vaikka olisikin kotona. Tulevaisuuden kuva on kovin valju! Työn orjuuttaminen ja kuitenkin näyttää siltä, että kovakaan puurtaminen ei tuo huvää oloa. Työtaistelut osoittavat, että suomalainen elää hyväksynnän , arvostuksen ja rakkauden puutteessa. Olemme rakentaneet paratiisia vuosikymmenet ja saaneet aikaan olosuhteet, jotka eivät vastaa oikein kenenkään tarpeisiin. Olemmeko kadottaneet sen viisastenkiven, joka kantoi joskus kaunista hedelmää. kotikasvatuksen,jolla oli kristilliset juuret?

Te olette maan suola! Mitä se on, ketkä te?Varmasti Jeesus tarkoitti niitä, jotka sen puheen kuulivat. Tämä oli siis osa Vuorisaarnaa, jota on ihasteltu niin ajallista elämää hellivänä julistuksena. Vaimoni on kertonut olleensa nuorena munuaisvaivaisena sairaalassa pitkiä aikoja suolattomalla ruualla. Ällöttävää, on kai paras määritelmä. Vaikka lättyjä paistettaisi, niin ripaus suolaa kai siihenkin laitetaan samoin puuron keitossa.

Liika suola on myös pahasta ainakin osalle ihmisistä. Mieleeni tulee  palvelustoveri, joka lisäsi ruokaan aina suolaa, vaikka ei ollut vielä maistanut. Vallitsevan tiedon mukaan saamme liiaksi suolaa, koska kaikessa käsitellyssä elintarvikkeessa leivästä alkaen on suolaa.

Osallistuin kerran keskusteluun, jossa mietittiin suolan makua Raamatun valossa. Päätökseksi tuli, että suolan maku on rakkaus!  Seuraava kysymys kuuluisi miten sitä rakkautta annostellaan niin, että se on suloista ja vastaanottamisen arvoista?  Tulemme tässä julistukseen. Tässä tulee mieleen Hölmölä ja se tunnettu Matti-kulkuri, joka eksyi tavan takaa Hölmölään ja antoi hyviä neuvoja. Tässä niistä yksi: Hölmölässä oli rahennettu hirsitalo, mutta ikkunan puutteen takia se oli sisältä pimeä. He koittivat kantaa säkillä sinne valoa, mutta kas kummaa säkissä ei ollutkaan valoa, kun sisään päästiin. Matti antaa neuvon: Kun tekee seinään aukon, niin siitä tulvii valoa sisään. Kun pieni aukko antaa niin hyvin valoa, niin se vasta on jotakin, kun poistetaan koko seinä. Valoa tulvi yllinkyllin, mutta talo sortui maan tasalle lopuksi.

Jumalan valtakunnan julistuksessa on tärkeää oikea annostelu. Tietenkin on ratkaisevaa onko tarkoitus kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan Jeesuksen seuraajaksi tai sitten omaan porukkaan penkin ja kolehtihaavin täyttäjäksi. Laki annettiin Mooseksen kautta! Armo ja totuus tuli Jeesuksen kautta.  Me tarvitsemme armoa ensiksi, että voimme sitten katsoa totutta silmiin, itsessämme, totuutta Jumalasta ja totuutta pelastuksesta.

Jos sanasta puuttuu totuus, vaikka rakkautta olisi kuinka paljon, se ei ole maistuvaa pitkän päälle eikä ravitse monipuolisesti. Suolaton ruoka näyttää samalta lautasella, tuntuu samalta lusikassa, mutta suussa ihan eri vaikutus! Varmasti kuulija sisimmässään tuntee, jos tunnustaa itselleen, että nyt minua ei kutsuta todelliseen pelastukseen vaan täyttämään tilastoja kuinka monta jättäytyi tällä kierroksella. Totuutta itsestämme voimme katsoa silmiin sanan kuulossa. Jos mieleeni tulee joku tapa tai asia, jota joudun kovasti selittelemään ja puolustelemaan itselleni ja joskus kiivaasti väitellen myös toisille, on kyse toden näköisesti tulelle talletetusta eli Jumalan tahdon vastaisesta asiasta.  Armoa tarvitsemme totuuden vastaanottamiseen ja erittäin paljon sen seuraamiseen.