Minne olet matkalla Suomi-neito

Media on valistanut minua viimeisten viikkojen aikana, että on tulossa tärkeät vaalit! Meidän onnelamme tulevaisuus ratkaistaan näissä vaaleissa. Mistä asiasta minä nyt sitten päätän, kun ääneni jollekin annan? En oikeasti tiedä. Ehdokkaita on viljalti, puolueita on viljalti, mutta mistä minä tiedän mitä asiaa kukin puolue ajaa ja vielä vähemmän ymmärrän mitä merkitsee yksi valittu. Kumpi on tärkeämpi puolueen kanta vai yksilön kanta, onko tämä puoluevaali vai henkilövaali. Ehdokkaat mainostavat, puolueet mainostavat, mutta mitä mainokset kertovat? Kun emme tiedä mitä ja miten, niin on hyvä kirkastaa puolueen kilpeä ja ehdokas voi vain vakuutella olevansa oikealla asialla, mutta mikä on se asia?

Jos ajattelen asiaa reaalisesti, kai paljon huonompaa ei voi olla edessä. Kun ajattelen läheisen ihmisen imusolmukesyöpää, jota on viimeksi hoidettu leukaperiä kopeloiden ja sanotaan : Katsotaan taas vuoden päästä. Nykyisin pitäisi ensin tilata aika, että pääsee tilaamaan aikaa ja sitten luvataan soittaa takaisin, mutta kun soittoa ei kuulu ollenkaan, niin lohtu on pieni. Itse en ole sotealaa rasittanut oikeasti juuri koskaan. Kohta parikymmentä vuotta sitten olin hetken hoidossa, mutta sekin hoitosuhde loppui, kun lääkäri hävisi ensin terveyskeskukseen paikkaan, jota kukan ei osannut neuvoa  ja lopulta kokonaan muualle. En tarkoituksella valita, koska voin ihan hyvin.

Nyt on tullut esille asia, joka on kai jo kauan tiedetty, mutta ei ole osattu hoitaa ja se on: Hoitajapula. Varmasti työ on vaativaa ja parasta tulosta antavaa, kun pelastetaan ihmishenkiä ja korjataan onnettomuuksien jälkiä. Kaikki kunnia ja kiitos heille. Minun lapsuudessani se oli kutsumustyötä, mutta sitten huomattiin, ettei kutsumus elätä. Meidän asiakkaiden pitäisi alkaa antaa kiitosta jokaisesta onnistuneesta kohtaamisesta terveyskeskuksessa tai muussa yhteydessä. Minä voin vain todeta, että rokottajat ovat hyviä ihmisiä, he haluavat auttaa ei satuttaa potilasta.  Jos nyt päällimmäiseksi jää lausunnot järjestelmän sisältä, miten aliarvostettua ja raskasta työ on, niin se ei ehkä ole paras kannustin nuorille hakeutua alalle.  Vanhojen aikojen muistelu ei ole hyvää käytöstä, mutta sen verran sanon, että jos aikoi elää oli tehtävä sitä työtä jota oli tarjolla ei voinut paljon valita.

Toivottavasti jonakin vuonna corona hiipuu, kuormitus vähenee ja henkilökunta saisi tavalla ja toisella kokea olevansa arvostetussa ammatissa. Asiakkaat antaisivat palautteen kiitollisina siitä, että selvittiin. Valtuustot saavat kokoonpanonsa ja eteensä jotain bumagaa, mistä lähteä asiaa viemään eteenpäin. Jospa vielä talkoohenki ja lähimmäisenrakkaus kokisi renesanssin, niin maa olisi vieläkin onnellisempi. Joskus, valitettavan harvoin vastaan tulee hymyileviä iloisia ihmisiä, silloin itsekin elpyy hengessään. On ainakin joitakin, jotka nauttivat elämästään, vaikka saattavat tehdä arvostamatonta työtä. Aikanaan ajauduin halveksittuun ammattiin, kun jäin armeijan palvelukseen. Kyllä siinäö vakaumus koeteltiin monta kertaa, kun oli perhettä ja kersantin palkka. Kun sitten aikanaan siirryin siviliin, niin kateutta oli ilmassa. Uhraus ei ollut mitätön, kun piti niillä pikku pennosilla luoda puitteita perheen elämälle. Piti melkein kynän kanssa laskea voiko ottaa lankapuhelimen. Elämä on ollut rikas antaja kaikkea hyvää ja siksi toivonkin ja rukoilen, että se ikävähkökin työ olisi jollekin sopiva elatukseksi. Että Jokainen löytäisi elämästään mielekkyyden.

Uusi vuosi, mikä muuttuu?

02.01.2022 14:13 – Lauri Lahtinen – Luettu 93 kertaa

Vuosi on vaihtunut ja uusi on sijaan tullut. Vanhanajan Almanakassa oli sanat: Oi , jos vuosi alkava oisi Herran siunaama. Olemmeko odottaneet, toivonet ja rukoilleet siunausta ja jotain uutta uudelle vuodelle. Vai onko niin, että entinen elämä kelpaisi meille ihan hyvin, jos määrätyt ovet avautuisivat ilman rajoitusta. Tämäkin kurimus päättyy aikanaan, mutta miten? Eiköpä meillä ole ollut käytössämme tieteen koko arsenaali emmekä ole hallinneet yhtään aaltoa kunnollisesti.  Tieteen apu ei patoa aaltoja, jos emme osaa tulkita tieteen sanomaa saati elää niiden mukaan. Ohjeet eivät ole olleet vaikeita noudattaa. Kuuraa kouras ja pidä turvaväli, oli erään ruokapaikan resepti. Siihen on lisättävä naamari eli hengityssuojain ja  rokotukset. Nämä toimenpiteet purevat moneenkin tautiin, mutta tämä näyttää olevan askeleen edellä. Miksi me joudumme kärsimään, kun sairaudet syntyvät aina jossain muualla ja tulee sitten tänne. Suomessahan ei ole syntynyt kai yhtään virallista tautia, no onhan Kumlingentauti ja sitten olen kuullut ”Tyrvään taudista”, jonka oireet ovat: Syötättää, juotattaa ja makkoittaa!  Liekkö nyt ihan virallisella tautilistalla, mutta tarttuvuus on kohtalaisen hyvä.

Jos joku olisi toisin uutena vuotena, niin mikä se olisi? Olen tässä mietiskellyt mitä yhtäläisyyttä on Jumalan sanalla ja Corona rokotuksilla. Mieleen tuli hyvin paljon yhtäläisyyttä suhtautumisessa ainakin. Jonkin mielestä ei ole tautia, joten on turhaa rokottaa. Joku toinen ajattelee, että rokotteessa on peräti haitallisia, jos ei tappavia aineita. Joku on ottanut ja todennut, ei tuntunut missään. Osa on omaksunut ja kiittää, että on auttava asia, jonka saa vielä ilmaiseksi. Huomaamme vielä, että tietoa ja ohjeita jaetaan hyvin ristiriitaisesti. Puhutaan jopa asiantuntijapiireissä ristiin rastiin, joten tavallinen rivimies eli henkilö menee sekaisin akselilla pelastava/tappava.  Jos on tarjolla vain kaksi tietä eli tapaa, niin ihmisluonto haluaisi vaikka kuinka pienen polun siihen väliin ja hetken uskoteltuaan alkaa uskoa, että siinä välissä on tie, jota voi ihan hyvin kulkea.

Jos kompuutterit toimivat yhtä hyvin mitä laskutikut aikoinaan, niin BKT on normaalilla tasolla ja   pienen pientä kasvua on aina luvassa. Nytkin vaikka monta asiaa on ollut seis ja huonossa hapessa asiakkaitten puuttumisen takia.  Mitä voimme lapsellisesti päätellä asiain tilasta. Meidän yhteiskunnassamme on paljon turhaa, joka ei anna numerollisesti lisäarvoa. Mentaalinen lienee sitäkin suurempi. Joten tehkäämme päätös tarkkailla itseämme ja siinä sivussa myös muuta rahvasta: Mikä on ensimmäinen hyökkäyksemme kohde, kun rajoituksen muurit ovat kaatuneet. Onko tulos viihteeseen vai sielun tarpeisiin kohdistuvaa.  Älköön kukaan tappako sieluaan nälkään, jos kaipaus herää. Tehkäämme laupeutta itsellemme ja niin opimme tekemään sitä myös toisille tarvitseville. Siunausrikasta uuttavuotta Raamatun ja seurakuntaelämän puitteissa toivon ja toivotan kaikille

Kasvot kertovat

Joskus luin aikakausilehteä: Kansa taisteli! Kun kaikesta nykyään tehdään vitsiä eli huumoria, niin jotkut lisäsivät siihen: Ja huoltomiehet kertovat. Sodista on tehty myös elokuvia ja paras näyttelijä’ pääsee lähimmäksi todellisuutta ilmeissään ja teoissaan. Ihmisen Kasvot ovat kulissi, joka purkaa ulos näytelmää, joka on meneillään ihmisen sisällä. Ilmeisesti kuitenkin on kansoja, jotka ovat harjaantuneet säilyttämään samantapaisen ilmeen asioista riippumatta.

Raamatun alkulehdillä on mielenkiintoinen avaus asialle. Jumala puhuu Kainille ja kysyy: Miksi muotosi muuttui ja kasvosi synkistyivät? Vaikka Jumala tiesi mistä on kyse ja sen hänelle myös sanoi, Hän antoi vihjeen: Sinun kasvosi paljastavat sisimpäsi. Hän sanoi: Synti väijyy ovesi edessä, mutta hallitse sinä sitä! Ihmisen kasvot siis paljastavat asioita. Pelimaailmassa tunnetaan termi: Pokerikasvot! Se tarkoittaa sitä, että ihminen voi pakottaa kasvonsa tilaan, jossa eivät ilot ja pettymykset ole luettavissa kasvoilta.

Jos katselemme vaikkapa Linnan juhliin soluvaa väkeä, monia ei tahdo tunnistaa arkiminän perusteella. Toki meikkaus tekee siihen osansa, mutta myös haaveiden täyttymys juhlallisissa puitteissa voi antaa kasvoille uuden hohteen suorastaan.  Me näemme hääparien kasvot jumalaisina suorastaan, jos liiton perustana on ollut syvä rakkaus eikä leikillisesti sanottuna tulevan apen haulikko!  Onnellisuus tekee ihmisen kauniiksi, koska hän heijastaa hyviä asioita sisimmästään.

Joskus istun marketin peltipenkillä ja seuraan ohitseni kulkevia ihmisiä. Monenlaisia havaintoja voi tehdä. Kun alkoi tämä maskeeraus, niin oli niin itsellisiä ihmisiä joitakin, jotka selkä suorana euroopan omistajan ilmein käveli kauppaan ilman maskia ja ilman käsidesiä. Joku on murheen murtaman näköinen ja jollekkin julkisella paikalla asioiminen on tuskallisuutta kasvoille tuovaa asiaa. On todella hyvä huomata, että keskuudessamme on iloisia ja tyytyväisen näköisiä kasvoja, joska jokainen sellainen, joka on sinut itsensä kanssa, tekee maastamme paremmin asuttavan.

Sitten on hengellinen ulottuvuus. Vankilalähetin ura kesti kuitenkin muutamia vuosia ja siten sain nähdä joitakin ihmiskohtaloita. En toki tiedä miksi he kaikki siellä olivat, mutta ilmeiden muutosta oli mukava seurata. Kun on onnettomat olosuhteet johtaneet lainvastaisiin ratkaisuihin ja niistä on jääty kiinni, niin ihminen muuttuu synkemmäksi. Syynä voi olla painava syyllisyys tai sitten mielipaha siitä, että joku virhe vaikutti paljastumisen. Sain seurata erästä henkilöä muutaman vuoden ajan, kun kävimme jumalanpalveluksissa ja sain puhua kokoontuneelle seurakunnalle. Nyt on se hyvä asia, että voi seurata omassa sijoituspaikassaan, jos jostyain systä ei heti voi tulla kappeliin.

Henkiö oli kovasti ahdistuneen näköinen istui kumarassa penkillä ja näytti huokaillen katselevan lattiaa. Jonakin päivänä hän sai kohdata armollisen Jumalan osaston raamattupiirissä. Toivo premmasta heräsi ja ryhti alkoi muuttua katse nousi ylemmäksi ja viimeisillä kerroilla sain nähdä rauhan ja pelastusilon kirkastamat kasvot. Hän tuli iloisena tilaisuuteen ja halusi istua etupenkkiin ja järjestystä valvonut henkilökunta salli sen hänelle. Siellä on omat järjestyksensä, josta nyt ei enmpää.

Miten on sitten seurakunnissa? Ollaanko aina niinkuin Jumalan rakkaat lapset keskenämme? Emme lihallisuutemme vuoksi ole! Mieleeni tuli ystävä, joka piti huoltoasemaa Martinmäessä. Hän oli olemukseltaan iloinen ja aurinkoinen niin, että hänen hyvä tuulensa tarttui toisiinkin. Erään kerran menin tankkaamaan, mutta sieltä ei tullutkaan aurinkoisuus esille van vähän muuta. Olin tehnyt jotain, mikä ei ollut hänen mielestään kiitettävää. Olemus oli kuin reviiriään puolustavan korven kontion. Keskustelimme asiasta ja uskon, ettei välillemme jäänyt rakkautta pahempaa, kun hän on jo perillä. Minä siis olin väärässä!

Olen huomannut myös joskus seuratilanteesa, että julistaja on hyvin asiassa ja ikäänkuin hyvässä voitelusssa. Kun kesken tilaisuuden sisään astuu ovesta henkilö, jolla oli joku erityinen vaikutus, hänen kasvonsa muuttuivat toisenlaisiksi ja puhe sai uuden suunnan. Seurakunnan piirissä joku saattaa ilahtua , kun näkee, mutta taas joku toinen menee niinkuin olisin ilmaa, johon ei kannata kiinnittää huomiota. Kun keskutelemme asioista niin me melkein jokainen paljastamme osallisuutemme hyvän tai pahan ensimmäisellä ilmeellä, joka ei useasti ole hallinnassamme.

Toisen palvelija

Puhelimeni soi useasti ja siellä on vieras numero. Useasti en vastaa, mutta tarkistan kuka soitti ja soitan takaisin, jos asia tai henkilö vaikuttaa tärkeältä. Joskus vastaan, kun esitellään jotain firmaa, sanon nopeasti, että jos myyt jotain aikasi menee hukkaan. En siis aio ostaa mitään. En halua kuluttaa hänen työaikaansa, koska hän on toisen palvelija eikä ole asiani opastaa häntä työssään.En tiedä olenko sivistynyt tässä asiassa ja käyttäydyn hyvin, mutta näin olen nähnyt hyväksi tehdä.

Katselin tänään Lahden Ristinkirkosta tilaisuutta ja se herätti ajattelemaan moniakin ajatuksia. Ehdin hetken analysoida hyvää ja huonoa akselilla asioita, kun muistin ikäänkuin Hengen ilmoituksena: Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset. Omalle Isännälleen hän seisoo tai kaatuu. Helpotus oli käsin kosketeltava, jos en koe omakseni jotain, voin jättää sen omaan arvoonsa.  Jäin kuitenkin miettimään sitä, että rakennus on yhteisillä varoilla rakennettu ja on niin toisenlaisia tilaisuuksia.

On tilaisuuksia, joissa puhutaan synnistä niitä tunnustetaan ja anotaan anteeksiantamusta ja saadaan lohdutusta Herran ruumiista ja verestä. Mietin pakosta sitä, ovatko nämä kaikki ilmentymät saman asian eri puolia? Jään epätietoiseksi enkä saa selkeää vastausta. Olen siis syntynyt sodan aikana, jolloin tilanne oli toinen. Oli huvikieltoja ja kirkkoihin kokoontunut seurakunta oli minun nuoruudessani tummansävyinen kaiken kaikkiaan. Silloin uskottiin yhtenäiseen toimintaan ja tunnustukseen. Veisasimme virsiä, joissa oli taivaskaipuuta ja synnin rasittavuutta koettiin. Urut olivat ainoat soivat laitteet kirkoissa ja ehtoollista vietettiin suurella hartaudella. Miehet palvelivat alttarilla ja saarnatuoleissa ja se oli luonnollista.

Uudet sukupolvet tulevat. Sodan muisto himmenee jopa niin, että koko asia luokitellaan turhien toimien joukkoon. Siitä oli vain menetyksiä ja sankarihaudat ovat muisto siitä, miten hyvää elämää tuhoutui. Myöhemmin on veteraanien asia noussut esiin, koska on ainakin osittain ymmärretty uhrin siunaus. Nykyaika uudistaa kaikkea, tuntuu joskus, että perusteena uudistukselle on se, että joku asia on vanha eli edellisten sukupolvien mietteitä. Historiallisten yhteyksien ymmärtäminen ei kai olisi haitaksi?

Kun uusi aika lumiauran tavoin pyyhkii kaikkea entistä tien sivuille, niin auratuksi tuleminen voi olla monelle tuskallinen kokemus. Herää kysymys: Olimmeko silloin yhtenäisen kirkon aikana niin suvaitsemattomia tai jyrääviä, että meidät nyt jyrätään? Eikö löytyisi jotain tuvan nurkkaa, jossa syytinkivaari saisi lusikoida puuronsa puulusikalla? Saisinko kääntää kysymyksen teille vapaa kansa: Voitteko tuomita meitä, jos pidätte osaa kansasta liian konsrvatiiveina ollakseen saman Jumalan palvelijoita?

Latteuksia

Päivänä muutamana olin huomaavinani yhden asian. Konseratiiveja näyttäisi yhdistävän yksi piirre olipa kyse hengellisesta tai maallisesta regimentistä. Se on yksi ainoa sana: EI! Alkaen eronnaitten vihkimisesta tuli varsin pian keskustelu akselille  kyllä/ei!  Kun heti tullaan tähän, niin tiedämme jo, että joo voi kasvaa, mutta ei, ei! Näin siis molemmat ruokkivat lopulta samaa asiaa. Miten edistät kehitystä haluavien keskuudessa asioita ei-sanalla. Se puoli voittaa aina, jolla on voima. Niin kauan Raamattu oli ajatuksineen vahvoilla, kun kaikki tunnustivat siinä olevan jonkinlaisen voiman. Se riitti Sanan voimaksi, että oli jotain yhteistä se rinnalla.

Kun katsomme uutisia ja näemme silmiemme edessä miten Ei-sana hallitsee maata. Mikä on se voima? Joku on sanonut voiman lähtevän kiväärin piipusta. Me näemme kaikenlaisten ihmisten kaulalla riippuvan Kalasnikovin ja monilla keppi kädessään.

Kun kannabis on tullut väkevästi esille, pelkkä ei, ei riitä! Nyt pitäisi kysyä se kysymys jota ei ole juuri tehty: Kertokaa mitä hyvää siitä seuraa? Monet tietävät, että taloissa on aikanaan ollut pontikkatehdas. Nyt ne ovat laittomia. Onko siis viina loppunut maasta? Ei ole, vaan valtio otti monopolin ja silloin yksityisyrittäjistä tuli rikollisia. Onko niin, että jotkut valtiopäivät eteenpäin niin Suomessa valtionyhtiö perusta suuret kannabisviljelmät, mutta yksityisyrittäjät ovat edelleen ”rikollisia”? Kauneus on katsojan silmäkulmassa edelleen. Edelleenkään en tiedä ratkaisua asiaan.

Kriisin hoito

Meillä on pandemia eli olemme osa maailmanlaajuista juttua joka askarruttaa. Me saamme seuraavanlaisia infoja: Valmistelee uutta maailmanjärjestystä, tekemällä tehty ja levitetty juttu, lääketehtaiden rahastusta, ei paljon flunssaa pahempi, rokotukset poistavat ongelman, rokotetut saavat tartunnan ja sairastuvatkin, ottakaa kaikki rokotus, älkää missään tapauksessa ottako rokotusta, kauheita seurauksia rokotuksella, kyllä niitä on,mutta hyvin vähän, lääkärit puolesta, lääkärit vastaan,  saadaan siru samalla, tämä on osa silmiini tulleesta.

Olemme siis huolissamme mitä meille tapahtuu ihmisinä tässä ajassa.  Kun meillä oli UKK, silloin asiat olivat selvät, tiesimme mikä on meille hyväksi ja pahaksi. Nyt kaksitoista viiva viisitoistavuotiaat laitetaan valitsemaan asiassa, josta ei kukaan oikein tunnu tietävän itsekkään mitä oikeasti tulisi tehdä. Puhutaan laumasuojasta ja se saavutetaan rokottamalla. Sitten, kun on ylitetty joku raja voidaan asia panna pakettiin ja todeta, että se tuli jäädäkseen eikä kannata huolestua.

Minulle tuli mielipuolinen ajatus, että meillä on hengellisellä alalla ollut pandemia jo kauan ja sitä ei kukaan tiedä miten pitäisi hoitaa. Ammattilaiset ovat vastakkain ja pakko on elää sekamelskassa. Pääosin ei olla huolissaan juuri ollenkaan. Joku tiukkapipo niuhottaa eikä sallisi vapautta ihmiselle, joka hänen mielestään hänelle kuuluu. Hiljennytään miettimään minkälaiseen Jumalaan turvaamme ja jos jollekin Jumalaa ei ole, niin mihin elämässäni turvaan. Ajatukset vapaat ja vapaaehtoiset.

Kirkon työt!

Jostain ponnahti silmilleni sanat: Kirkon työt, ei juuri tässä muodossa mutta tätä tarkoittaen. Nyt olisi hyvä käydä keskustelu siitä, minkälaiseen työhön ihminen itsensä antaa, kun ottaa vastaan pappisvihkimyksen. Kuka on hänen työnantajansa? Palkanmaksajan me kai tiedämme.

Minä olen tehnyt duunini Merivoimissa. Kun sinne aikanaan pyrin, en tiennyt kovin tarkkaan mitä se on. Palkanmaksajan tiesin ja senkin, ketä pitää totella. Pääosa oli ihmissuhdetyötä jota jokainen teki tavallaan, mutta sääntöjen puitteissa. Sotilas joutuu joskus myös toimimaan ihmishenkien kanssa, mutta Luoja on suonut rauha aikoja, joten se puoli ei korostunut. Mitä kaikkea sitten sodan oloissa ihminen pystyy tekemään, on hämmästyttävää miten kaukana ihmisyydestä monilla maailman kolkilla paljastuu. Joukkomurhia ja raiskauksia, koska sekin on ase vaikka en sitä ymmärrä. Poikkeusoloissa olen kieltäytynyt jonkin tehtävän suorittamisesta, josta olisi seurannut sotaoikeus, jos ei päälliköllä olisi ollut myötätuntoa.

Nyt siis olimme hetken kirkon työnkuvassa. Minkälaiseen kaitsentaan eli ohjaukseen ihminen sitoutuu antaessaan lupauksiaan? Voiko hän laittaa valtakirjansa kaappiin ja muodostaa itse itselleen työnkuvan tai toisaalta, voidaanko määrätä toimituksiin, jotka ovat omaatuntoa rasittavat. Voidaanko lainsäädännöllä poistaa omantunnon rooli ihmisen elämästä niin, että Jumala sitoutuu katsomaan läpi sormien asioita, jos ajattelemme omantunnon olevan Jumalan ääni ihmisessä.

Kysymykseni kuuluu: Onko kirkko vain tätä aikaa varten ja haluaa tehdä  siitä ihmiselle niin hyvää kuin mahdollista. Jatkokysymys kuuluu: Onko näillä kirkolliskokouksen pohdinnoilla ikuisuusnäkökulma, eli kuuluuko kirkon toimintakenttään vieläkin ihmisen pelastus?

Ilmaston muutoksen alkutahdit!

Jos oikeasti haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen, niin juustohöylä ja kauniit lupaukset eivät auta. On tehtävä oikeasti jotakin. Ensimmäinen asia on siis maailmanlaajuinen päätös, että saastuttavat piiput sammutetaan. Siis kaikki mikä ei koske ihmisen välitöntä elossapysymistä. Ravinto, lääkkeet, talojen lämmitys ja pakollinen liikenne ja vesi ja jätehuolto, joka huolehtii elämän säilyttämistä.

Sellaiset jutut, jotka puhuvat vuosikymmenien päästä jotain tapahtuvan, on vain kosmeettista politikointia ja saadaan mainetta hyvien asioiden ajattelijana.

Ilmastoko politiikkaako

Jos muistaisimme asioita, niin tänään kai Ruotsissa ei olisi atomisähköä wattiakaan. Ei yhtään höyryävää ydinvoimalaa. Nyt en tiedä onko niitä, jos ei ole, niin hyvä on lupauksesta on pidetty kiinni. Kaiken maailman ihmiset tunnistavat ja ainakin osaavat lukea lehdistä, että ilmastokatastrofi on ovella. Mitä me teemme peloissamme? Päätämme laskea huoneiden lämpötilan viiteentoista asteeseen talvella ja veden lämmittäminen lopetetaan heti. Vai mitä teemme? Emme oikeastaan mitään paitsi: Teemme lujia lupauksia! Vuonna 35 ei ole enää autossa starttimoottoria, kun sähkömoottori ei tarvitse käynnistystä.

Maan uumenissa on ollut ja vieläkin on öljyä, jonka varaan on rakennettu koko sivilisaatio ja toinen on sitten hiili. Molempia on opittu käyttämään melko hyvin ja autojen kohdalla hiilijalanjälki on jo puolittunut, kun vain poistetaan liikenteestä yli 10 vuotta vanhat autot. Meillä on siis teknologia valmiina ja sen kunnianhimoinen kehittäminen vie meitä jouhevimmin puolittumiseen. Kotimaisin menetelmin voidaan saada uusiutuvaa energiaa käyttöön käyttämällä esimerkiksi kaikki biomassa kaasupöntön kautta ja loppu on parempaa pellonparannusainetta.

Muissa energiamuodoissa saatamme olla vielä kivikauden asteella, joten hyppäys tuntemattomaan on suuri ja arvoituksellinen tuloksiltaan. Kehitys vie varoja ja, jos joudumme käyttämään uutta energia alkeellisin menetelmin ja samalla kehittää sitä, niin yhtälö ei näytä kovin hyvältä. Olisiko viisautta jatkaa entisellään kehittäen uutta teknologiaa ja ylläpitäen entistä parhaalla tasolla ja sitten tehdään hyppäys, kun uusi on yhtä hyvää eli parempaa kuin entinen.

Jumalan armeijan liikekannallepano

Näyttää siltä, että syvässä rauhantilassa pitäisi rauhassa laatia toimintasuunnitelmia ja tapoja poikkeusoloissa. Kun meillä on ollut normaalitilanne , niin jumalanpalvelukset eivät ehkä meillä kaikilla ole tuntuneet niin tärkeiltä, että joka tilaisuuteen pitäisi pyrkiä.  Sitten tulivat rajoitukset ja huomasimme, että se mikä ei ollut niin tärkeää tulikin tärkeäksi. Jumalansanan kuulo, virsien veisuu ja yhteiset rukoukset ja messut olisivatkin nyt mielessä, kun rajoitukset estävät.

Jos kirkon hallinto osaa vain rajoittaa, niin osa toimeksiannosta on hämärtynyt. Ihmisen sielun tarpeet eivät tyydyty sillä, että sanotaan: Rajoitukset eivät salli! Kirkkojärjestys ei salli! Kirkkolaki ei salli!  Herää kysymys: Mikä on oikeasti meidän Iso Kirjamme? Suomen Laki vai Raamattu?  Lain kirjain ei kuitenkaan ole ollut se este, joka on pysäyttänyt koko toiminnan vaan tulkinnat siitä.

Aikanaan Neuvostoliitossa nousi Inkerin kirkko tuhkasta rohkeitten Jumalaa pelkäävien henkilöiden toimesta. Olen katsonut ohjelmia, joita siinä vaiheessa Suomen Yle viljalti välitti, miten ne harvat papit tekivät työtään. Heillä oli ehtoollisvälineistä matkamalli aina mukanaan ja olivat valmiit ajamaan pitkähköjäkin matkoja palvellakseen sidottuja sisaria ja veljiä. Mummot veisasivat virsiä hauraalla äänellään, mutta Jumalan läsnäolon voi aavistaa helposti.

Jos meillä on ollut kuuden hengen mahdollisuus, niin miksi ei ole hyödynnetty sitä? Sanan lukeminen, tutkiminen ja rukouselämä toimii ihan hyvin niinkin pienessä piirissä, jos halua on! Kun sitten jokainen kuuluu myös johonkin toiseen soluun, niin syntyy tiivis verkosto. Messujahan voi viettää, kun porrastetaan sisääntulo ja kutsutaan alueittain  lähes kortteleittain niin ei ole tartunnanvaaraa, kun pidetään välit.

Jokaisella on harrastuksensa, mutta miksi esimerkiksi ravintolaelämä menee hengellisten asioitten ohi mennen tullen.  Vai onko kyse vain taisteluväsymyksestä? Jos seurakunnassa on vaikkapa seitsemän pappia ja pidetään 15-20 minuuttia kestäviä striimejä, niin vuoro ei osu kiusallisen usein. Mikä estää oikeasti harjoittamasta verkkoehtoollisia. Kaikki kuulevat ja näkevät saman mitä aina on messussa kuultu ja nähty. Pyhä henki voi vaikuttaa ja vaikuttaakin missä ja miten tahtoo.

Lopuksi on todettava, että Raamattu ei rajoita uskonharjoitusta. Kaikki mikä rajoittaa on ihmisten itsensä laatimia. Onko sitten niin, että ehtoollisen sakramentin vaikuttavuus on puitteissa eikä enää siinä Sanassa, jolla asiat toimitetaan. Kumpi on ratkaisevaa: Sekö minkä suussamme maistamme vai se mitä korvillamme kuulemme. Sinun edestäsi sinun puolestasi!