Vihapuhe ja provokaatio

Kansalainen Kuusinen kirjoitti aikanaan kirjan: Jumala syöksee enkelinsä. Se on melko paksu kirja, mutta siitä harvinainen, että luin sen ihan loppuun asti eli läpi. Yksi luku jäi mieleeni: Päivä jolloin ilo katosi työpaikoilta. Sanamuoto ei ehkä olle ihan jämtti, mutta ajatus on. Kun puolueen johtoasemaa ja arvovaltaa piti lujittaa, niin keksittiin oiva keino millä saadaan selville epäkunnioittavat ainekset ja laittaa koulutukseen.

Työpaikalle saattoi ilmestyä henkilö, joka kertoi vitsejä puolueesta ja puoluevirkailijoista ihan huipulta asti. Sitten oli tietystikkin värvätty tarkkailija, joka taltioi henkilöt, jotka ottivat osaa vaikkapa vain nauramalla. Tarkkailijan piti päivittäin antaa raportti päivän tapahtumista. Eikä siinä vielä kaikki! Oli toinen tarkkailija joka vertasi tietojaan ensimmäisen tarkkailijan luetteloon oliko ensimmäinen tarkkailija kertonut kaiken.

Toisen maailmasodan aikana kerrotaan jostakin valtakunnasta, jonka väki osoitti liiallista avuliaisuutta miehittäjää kohtaan. Se toiminta olisi vaikuttanut haitallisesti sodan kulkuun ja ollut valtaajalle avuksi. Tehtiin suunnitelma. Puettiin miehittäjän vormuihin joukkueellinen miehiä, jotka hyökkäsivät johonkin kylään  miehittäjän asein varustettuna ja näin saatiin sympatialta leikattua siivet pois.

Minusta on alkanut tuntua siltä, että vihapuheelle saatetaan syöttää lisävirettä varsinkin somessa, jonka alkuperää ei saa selville, vähän niinkuin vauhditusaineistoa. Jos kaikki vihapuhelaulun ilmaisut ovat aitoja ja todellisten ihmisten todellisia ajatuksia, niin hallituksella on coronaa pahempi epidemia keskuudessamme. Ilmeisesti kohta puolet kansasta tarvitsisi terapiaa päästäkseen fobioistaan vai pitäisikö alkaa perustaa lisää suljettuja hoitolaitoksia.

Pispaa valitsemassa.

On hauskaa hetken kuvitella olevansa jotain muuta. Jos olisin asemassa, jossa tehtäviin kuuluu osallistua piispanvaaliin, joutuisin miettimään moniakin asioita. Olipa kerran aika jolloin valtionpäämies valitsi piispan ja hänellä oli vapaat kädet ottaa huomioon äänestys tai sitten olla ottamatta. Kansan tahto oli vain kansan tahto eikä se ollut aina sama asia. Kun sitten vaali demokratiseerattiin, niin edelleen kansalla ja valitsijoilla oli eri tahto. Jos piispat olisi valittu katugallupilla, piispakunta olisi ehkä paljonkin erinäköinen.

Joskus historian hämärässä piispanistuin oli niin korkea paikka, ettei suoranaisesti sinne voinut pyrkiä. Siinä vielä kai osoitettiin nöyryyden kuvaa Kirkon Herralle ja odotettiin, että Isäntä sanoo: Ystäväni astu ylemmäksi. No, kaikki muuttuu aikanaan. Kyllä kai kaikilla piispoiksi valikoituneilla on sen verran kavereita, jotka osaavat perustaa valitsijayhdistyksen, ettei nytkään ihan itse tartte itselleen vaalipäälliköksi ruveta.

Miten sitten valitsisin, jos siis olisin kelpoinen? Pakko vähän miettiä uraa ja taitoja ja muita avuja. Miehekäs mies kuin juureva isähahmo turvallinen ja jo elämää nähnyt. Vai olisiko kumminkin nainen, nuori elämä edessä mielipiteet raikkaita ja tuoreita. No, se taitaa kumminkin olla niin, että piispan pöytä on katettu niin, ettei juuri sen pienimmän lusikan paikkaan sovi koskea? Vai voiko pyyhkäistä pöydän puhtaaksi ja laittaa kaikki uusiksi?

Sitten on tietysti ekonominen näkökulma, mutta kumman, piispan vai seurakunnan, on tärkeämpi? Yksi politiikka on sellainen, että valitaan aina vanhin, niin saa sopivamman eläkkeen eikä kerkiä muutamassa vuodessa sotkea ihan kaikkea. Jos kumminkin valitsisi nuorimman, niin piispalliset eläkerahat säästyisivät ja olisihan se ihan mukava olla vaikkapa neljäkymmentä vuotta piispan virassa. Olisi perspektiiviä.

Havahdun koneeni ääreltä ja huomaan: Minulla ei ole ollut, eikä ole nyt, eikä tule koskaan olemaan mitään osaa tai arpaa koko asiaan. Tuossa tuli vain nyt mietittyä vaihtehtoja ja varmaan joku hyvä puoli osuu kohdalleen, kun Turkuun piispaa valitaan. Rakas Jumala siunaa se vaali aikanaan ja valituksi tulevan työ sekä jokaisen ehdokkaan elämä.

Verikuriiri

En ehkä ole vielä vanha, mutta joskus tunnen itseni vanhaksi. Ainakin aina silloin, kun verkossa tarjotaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja kaikki päivitykset olisivat melkein elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kun en ymmärrä, niin en ymmärrä, kun äitenkieli oli suomenkieli. Vanhat asiat tuppaavat pintaan ja siellä onkin sellainen sekatavarakauppa, niinkuin oli minun nuoruudessani. Kaupalle kokoontu isäntiä ja emäntiä ja siinä vaihdettiin kuulumisia niinkuin niitä olisi voinut syntyä syrjäkylällä merkittäviä. Etupuolella oli hevospuomi ja siinä ne kulkuneuvot ruskuttivat heinätuppoa tai sitten oli sellainen kaurapussi päässänsä.

Sain silmiini paikkakunnan teurastajan. Hän oli hyvässä lihassa ollut patukka. Ruskea nahkatakki, pussihousut ja nahkasaappaat. Miten ne pussihousut olivatkin niin miehekkäät silloin, itsellänikin oli jossain vaiheessa samantapainen lookki. Tämä teurastaja osteli tietenkin eläimiä ja lahtasi siinä sitten omassa pihapiirissään niitä.  Siinä takapihalla oli sellainen aitaus, jossa oli röykkiö mahalaukkuja kaikkia kokoja.  Enää en muista miten se tainnuttaminen tapahtui ehkä se oli joku ampuma-ase, kun hakkaamista en muista. Eläin kuitenkin meni sinne pitkälleen ja sitten seurasi asia, jota minun piti seurata tarkasti. Pistäminen, joka tuotti sitten sitä punaista, jota minä alumiinivadin kanssa pyydystin siitä virrasta. Viisitoistalitraa oli kerta, jos eläimiä riitti. Sitten sidottiin tonkka pyörän tavaratelineelle ja pyöräilemään kotiin.Kotona se eliksiiri kaadetttiin isoon muuripataan ja keiteltiin kiinteäksi valtaisan kammottavan tuoksun vallitessa. Jotain muita toimenpiteitä ja sitten kanat söivät hyvällä ruokahalulla. Ostorehulla munittaminen ei ollut niin kovin hyvää bisnestä.

Minun lapsuudessani miehet puhuivat sodasta.Vasta jälkeen olen tajunnut, että rauhanteosta oli vasta 3-4 vuotta, kun alan jotain muistaa. Muistan lämmöllä kahta Kostia. Toinen leikkasi minulta useasti tukan sellaisella käsikoneella. Toinen oli tiilitehtaan vuorotyöläinen, joka poltti niitä tiiliä punaisiksi. Hän oli mystinen mies, kommunistiksi sanottiin ja eronnut kirkosta, joka ei ollut yleistä siihen aikaan. Siinä istuivat kaksi vanhaa miestä, minun mielestäni ja polttivat pöllitupakkia. Toinen Työmiestä ja toinen Saimaata, mutta molemmat maistuivat, kun vuorot eivät koskaan sekoittuneet aina se meni vuorotellen. ParturiKosti oli jotenkin huonossa kunnossa, kun se tupakki aiheutti ankaraa yskimistä. Mutta miehet totesivat, että kävisi huonosti, jos tupakkia ei olisi. Asiat vaihtuvat. Sanottiin, että paleltumaa hoidetaan lumella hieromalla. Se oli sen ajan tiedettä.

Oliko elämä parempaa, kun joskus saatamme hairahtua niin ajattelemaan? En osaa ihan tarkkaan verrata, mutta jotain on muuttunut. Paikatut housut olivat siihen aikaan köyhän vaatetusta, Siinä on armollisuus tullut kuvaan, ettei köyhyys ole sellainen, että se voidaan päältä lukea. Kuitenkin yhtä ahdistavaa kuin aiemmin. Silloin ei tarvinnut muistaa salasanoja, eikä rahoja kukaan voinut viedä vääryydellä, kun ne olivat pankissa luotettavan pankki-ihmisen selän takana ja pankkikirja vakuutena. Silloin ei sotatoimia voinut seurata livenä omalta sohvalta, kun asiat olivat sanomalehdessä jos olivat  Joku aika sitten luin jostain mediasta miehestä, joka oli muutamia kymmeniä vuosia elänyt alkeellisissa olosuhteissa viidakossa. Esiajatus oli miten hän oli jäänyt paitsi tästä hurjasta kehityksestä. Mieleni maltettuani ajattelin, jospa hän eli täyteläisempää reaalielämää siellä, kun me samaan aikaan olimme tuottaneet keinoelämän, jota kohta hoitaa keinoäly.

Ajatuksia Raamatusta

Kun kuulin ensikerran termin: Lyödään Raamatulla päähän, hämmästelin. Enää en hämmästele. Raamattu on ollut osalle ihmiskuntaa Pyhä Kirja, joka osoittaa tien ikuiseen elämään. Tilanteen muutokseen on varmaankin vaikuttanut se, että muu tieto on lisääntynyt ja elämä on havaittu rajalliseksi, eikä kuolinhetkellä ole havaittu silminnähden mitään lähtevän ihmisestä vain huokaus ja kaikki on ohi. Ihminen uskoo ikuiseen elämään tai ei usko. Jos ei usko, niin ei Raamatulla voi olla suurta merkitystä.

Olemme kai tulleet sille viimeiselle rannalle, jossa meidän on tunnustettava tosiasiat. Siihen totuuteen kuuluu se, että Raamattu on uskovien kirja juuri siksi, että ilman uskoa se ei puhu eikä pelasta. Moni kai ihmettelee nykyään, että mistä pitäisi pelastua ja miksi? Selittäminen ei taida olla hyödyllistä, jos maaperässä ei ole Pyhän Hengen valmistavaa vaikutusta. Nooan päivistä puhutaan Raamatussa. Laivan rakentaminen kaukana vedestä ei vaikuttanut oikein viisaalta ajatukselta. Emme tiedä tiesikö Nooakaan mitä oikeasti tulee tapahtumaan, mutta sen hän tiesi, että tulevaisuudessa se on tarpeellinen.

Keskimäärin ihmiset eivät olleet nähneet sadetta, joten se oli vieras asia eikä Nooa ollut ilmeisen uskottava julistaja. Näitä ei kannata julistaa tuomion hengessä, koska Jeesus itse sanoo, etti Hän tullut maailmaa tuomitsemaan vaan vapahtamaan.  Tuomariksi tulevat sitten viimein se tieto, joka on hylätty. Nyt täytyy tietysti muistaa, että katkerimmat itkunsa Jeesus itki Jerusalemin kohtaloa ajatellessaan. Samaan aikaan Jerusalemissa elettiin tarkasti säänneltyä ja järjestäytynyttä elämää eikä juuri kukaan ajatellut, että joku olisi pielessä.

Emme ihmisinä voi sanoa tarkasti minkälaiseen paikkaan usko Jeesukseen eli Jeesuksen usko meidät lopulta johdattaa, mutta siitä voimme vakuuttua, että sinne pääsemiseen tarvitaan usko ja taivallus sitä kaitaa tietä.  Joku vanha lähetssaarnaaja puhui saarnassaan: Vaikka ei yhtään mitään olisi siellä haudan takana, hän ei ole menettänyt yhtään mitään, koska hän on elänyt hyvän elämän. Meidän tuleekin uskoa, että uskoontulosta alkaen kaikki on lahjaa eikä pelastus ole meistä riippuvainen niin, että se olisi kuin palkkapäivä, vaan se on oven avaus, että viluinen pääsee lämpimään.

Jos jotain alkaa kiinnosta iankaikkisen elämän salaisuus, niin ota Raamattu käteesi ja lue sieltä, miten Jumala on johdattanut ihmisiä. Sieltä löydät myös syvän yhteiselämän salaisuksia, miten emme ole ylimääräiseksi rasitukseksi toisillemme. Jos kiinnostut, se on Taivaan Isän kädenojennus, jos jäät hiljaa kuuntelemaan, Hän tekee omilla voimillaan loput pelastuksen asiassa. Hän lähettää elämääsi auttavia läheisiä, jotka kulkevat kanssasi

`Vähennyslaskua

Pihtipärekaudelta olen kuullut tarinan, miten talossa oli koulukainen ja teki läksyjään pirtin pöydän ääressä. Menossa oli matematiikka eli laskuoppi. Me vanhat jäärät olemme oppineet: Ei voi ottaa, täytyy lainata. Isäntä kuuli pöydän äärestä nuo sanat. Hän tarkistaa: Mitäs sinä poika oikein sanoit? Meirän talaoos ei oo ikänä lainattu eikä tulla lainaamaankaan! Jotenkin puhutteli taas tuo kenttäpiispan asemasta käyty keskustelu.

Jos me vähän katsomme miten rikas Jumalan sanasta maamme on ollut. Lukemaan on opittu Katekismuksesta ja ABC-kirjasta joissa kaikki sisältö on ollut hengellisesti virittynyttä. Meillä on siis ollut Jumalan siunaamaa ruokaa ja juomaa puhtaissa järvissä. Meillä on ollut kristillisviritteinen koko elämä. Kaikissa olosuhteissa ruualle ruvetessa on paljastettu pää. Kylvöt on siunaten ja rukoillen kylvetty. En pidä huonona perinteenä.

Lain laatijat ovat ottaneet Raamatun hengen mukaan, koska Jumalan sana aitona, ei tee vääryyttä kenellekkään. Kun uskonnon opetusta alettiin muuttaa, seurasimme sivusta, koska se ei koskenut tai emme tienneet miten voisi vaikuttaa. Kun Raamattu otetaan tai otettiin lakituvasta pois, eihän se minua koske, koska en ole pitään aikaan jotunut lakitupaan. Vankiloista yritettiin ottaa papit pois, no enhän minä ole siellä eikä sukulaisiakaan, ei töyssytä minua. Piispa pois armeijasta, no eihän se koske minua, vanhaa miestä. Eikä tavalliselle soltulle piispa näyttäydy niin kovin usein. Vain järjestelämä, joka huolehtii monipuolisesti hyvinvoinnista, tarvitsee johtoa ja ja eteenpäin katsomista samaan suuntaan.

Olemmeko ottaneet N-liitolta vapaaksi jääneen systeemin käyttöömme? Muistan jostain kaukaa Leningradilaisen Babtistipastorin haastattelun. Hän sanoi, että uskonnolla ei ole sijaa julkisuudessa, mutta huoneissa saa puhua. Jossain vaiheessa uskonharjoitus oli rajattu hautajaisiin hautausmaalla. Onko Raamatullinen elämisen malli vaarallisempi ihmiselle, kuin kaikki muu? Julkisuudessa on ollut paljon kannanottoja siitä, että usko on niin henkilökohtainen asia, ettei siitä yleensä puhuta. Olisiko niin, että meillä uskovilla on itsessämme Luciferin liittolainen, joka herkesi kiitoslauluihin. Nyt laki vapauttaa meidän Jeesuksen käskystä. No, onhan se ollutkin hiukan ikävää häiritä ihmisiä taivasasioilla, kun yhteinen huvielämä on niin ukavaa eikä tärvele ihmissuhteita. Olisiko kuitenkin vielä aika laskea kulutusta, mitä elämä maksaa Herran yhteydessa tai ilman sitä, mitä jää viivan alle lopulta?

Eriseurat

Jossain yhteydessä tuli esille, että herätysliikkeet ovat kirkon eriseuroja. Pani oikein miettimään asiaa, Sehän tietysti on ihmeteltävää, että minä mietin niin tärkeitä asioita. Armeijassa joskus sanottiin: Ei pidä kantaa rykmentin murheita ryhmäportaassa ja varmaan se niin on? Aivot saa tietysti pysähtymään, mutta en enää loppumetreillä halua tuhlata aikaa sillä tavalla.  Suomi on herätysten luvattu maa. Herätykset koskevat koko kansaa eikä kirkko ole siinä erityistoimija. Herätykset ovat muodostaneet ristinmerkin Suomen ylle. Herännäisyys tuli idästä. Rukoilevaisuus lännestä. Lestadiolaisuus pohjoisesta. Helluntaiherätys etelästä. Joku näistä on koskettanut lähes kaikkia sukuja.

Näiden lisäksi hyvin vaikuttavaksi on syntynyt SLEY, Viidesläisyys kaikkine osineen. Sekä muita paikallisempia juttuja.  Vielä on mainittava Nokian herätys ja Yli-Vainion ympärillä tapahtunut kuohunta. Jossain yhteydessä kai Sateenkaariväki on saanut saman tunnuksen, jos olen väärässä, älköön minua kivitettäkö.

Kaikkialla missä kiinnostutaan sanasta, rukouksesta ja Pyhän Hengen toiminnasta, on kyse herätyksestä, jolloin Jumala kutsuu ihmisiä läheisempään yhteyteen kanssaan. Me näemme sitten , jos vaivaudumme miettimään, että jokaisella nimetyllä on erilaiset kehityskulut. Ensin on haastettu vallitsevaa hengellistä tilannetta ja ympäristön reaktiot ovat suuresti vaikuttaneet kehityskulkuihin. Papistohan oli aikanaan hengellisen järjestyksen lisäksi maallisen järjestyksen vaalijoita ja uudes versot useasti piti poistaa rikkaruohoina. Niistä ovat syntyneet kriittiset äänenpainot yleistä jumalisuutta kohtaan.

Kehityssuuntia on ohjannut kirkollisten viranomaisten suhtautuminen ja osa on mukautunut ja osa erkaantunut lisää. Paljon on riippunut myös siitä minkälaiset henkilöt ovat valikoituneet liikkeiden johtoon. Jokainen liike on saanut oman värinsä syntymekanismistaan.

Nasaretissa syntyi eriseura aikoinaan ja haastoi hienoa ja kurinalaista jumalanpalveluselämää. Miettikäämme sitä hetken. Olisiko parempi kulkea Jeesuksen kanssa sellaisessa jota sanotaan eriseuraksi, vai maalimanajan kanssa valtavirrassa. Vai onko Jeesus vain valtavirrassa, mutta ei herätysliikkeissä?

Minä ja minun perheeni

Nykyisin puhutaan paljon kaikenlaisista perheistä. Jossain vaiheessa se oli kai isä, äiti ja kaksi lasta. Tupakeittiö ja huone. Juokseva vesi ja pohojammaan huonekalut. Pöytä ja 4 tuolia, kaksi nojatuolia, sohvapöytä ja lipasto. Vielä vuodesohva vieraita varten. Minun lapsuudessani ei ollut niin. Oli kyllä tupaheittiö ja huone. Ei muuten kuin jaloilla juokseva vesi, ei sähköä työkyvytön isä ja äiti ja neljä lasta, kaksi jo maailmalla. Kolmekilometriä umpihankea kouluun jalan. Paikatut housut ja niin edelleen. Sota-aikana syntyneen arkea. Usko Jeesukseen oli kuitenkin ainakin näytti siltä, että se oli raudanluja. Ehkä sekin oli näköharhaa?

Kun sitten jälleenrakennus tai olisiko, että silloin vasta alettiin maata oikein urakalla rakentamaan.  Monesta veteraanista tuli rakentaja, oli pakko, kun sai kylmän tilan. Silloin ideoitiin rintamamiestalon piirustukset, jossa sydänmuurin ympärille määrätty määrä huoneita. Sauna kellariin. Monia asioita saatiin joista oli vain unelmoitu tai iltarukouksessa esitetty toivomuksia. Tähän maailmankuvaan tulee kysymys tuonpuoleisesta.

Raamatussa on seikkaperäinen kertomus kansanvaelluksesta Egyptistä Jordanin itäpuolelle. Aikanaan sitten astuttiin myös joen poikki ja tultiin perille. Nyt oli syntynyt kansa, joka ei oikein osannut asua pysyvästi paikallaan, nyt oli sen opettelemisen aika. Silloin tuli kysymykseksi, miten nyt uskonharjoitus järjestetään. Oli Liitonarkki., mutta oli myös muuta, jota oli kannettu matkatavaroissa koko matkan. Eli Egyptin jumalan asiat olivat mukana, kun pakaasit avattiin. Nyt tulee kysymys, mitkä pyhät asiat nostetaan pyhimmiksi? Ilmeisesti ei ollut keksitty äänestystä eikä 2/3 enemmistöä, eikä ollut Elian rohkeutta ryhtyä etniseen puhdistukseen. Annettiin ikäänkuin vapaat kädet ja tähän kohtaan kansan johtaja Joosua sanoo nuo kuuluisat sanansa: Minä ja minun perheeni, me palvelemme Herraa! Silloin oli vielä perheillä yhteinen tahto, koska muuten ei olisi päästy koskaan perille.

Autuas se mies, joka tänään voi sanoa samat sanat! Heitä ei saata olla monia. Raamattu todistaa, että ihmiset tulevat riitaisiksi toisiaan vastaan. Riitaisuus saadaan aikaan ihan mistä asiasta tahansa. Nyt on yksilöllisyyden aika, kun jokaisella on oma viinitarhansa, jonka antia maistellaan. Ei tarvitse olla monia ihmisiä samaa mieltä, jokaisella on arvokkain mielipide itsellä.

Hämming

Hämmennys valtaa usein tajuntamme,
niin nopeaa on muutos maailmamme,
kun luonnon aarteet, voimavarat sen
valtaansa ottanut on ihminen.

Virsi 602:1

Kun lähentelen iältäni kahdeksaakymppiä, niin hämmennys on vallannut ajatusmaailmani. Kun kävin koulua pienessä Teuvan Perälän koulussa, meillä oli aineena uskonnonhistoria eli uskonto. Meillä oli kirjat aiheesta ja niitä luettiin. Maalaisliitto saattoi olla silloin voimissaan ja mainoksessa oli seuraava aihe: Pöydällä oli Suomen Laki ja Raamattu päällekkäin ja  pöydän vieressä seisova mies piti kättään niiden kirjojen päällä. Sanat: Näihin luottaa Maalaisliitto. En asiaa ymmärrä enkä enempi käsittele, totean vain, että Raamattu oli joskus hovikelpoinen ja paljon asiaa tuli sieltä lainsäädäntöön.

Nyt näyttää siltä, että Raamatun hovikelpoisuutta haastetaan vakavasti. Uskon kuitenkin, että monet ihmiset ymmärtävät Raamatun periaatteiden ainakin osittain olevan ajatonta. Ministerin- ym virkavalat on perinteisesti vannottu sormet Raamatulla. Voi olla niin, että juhlallinen vakuutus on hyvä malli, jonka kai jokainen voi vakuuttaa.

Ei kai kuitenkaan ole vielä laitonta, että uskovat ihmiset toimivat luottamustehtävissä uskovina ja tuovat mielipiteensä esille. Eihän kai sananvapaus ole kuitenkaan suhdanteiden mukaan vaihtelevaa? On selvää, että Raamattu on uskovien kirja eikä sellaiselle voida laittaa Raamatun sääntöjä noudatettavaksi, joka ei tunnusta Kristinuskon Jumalaa ja Raamatun arvovaltaa. Sekulaari yhteiskunta elää omaa elämäänsä omien ihanteidensa mukaan. Kuitenkin tuntuisi luonnolliselta, että mielipiteen- uskonnon- ja ilmaisun vapauden puitteissa Raamattua ohjeenaan pitävällä tulisi olla tilaa elää yhteiskunnassa yhtä paljon kuin toisenlaisella ihmisellä. Tämän vapauden luulin toimivan kirkoissa ja seurakunnissa erityisen hyvin, mutta sirpaloituminen osoittaa, ettei elintila ole kaikella ja kaikilla yhtäläinen.

Jos kristikunta on vuosisatojen ajan tehnyt virheitä ja aiheuttanut jotain hankaluutta jäsnilleen, niin ei kai yksi-kaksi sukupolvea voi kantaa koko syyllisyyttä ja ei voi pystyä sellaiseen hyvitykseen, joka tasaisi puntit. Onko siis kirkot ja seurakunnat suojapaikkoja vieläkin niille, joita synnin syyllisyys painaa, vai onko kaikki voimat valjastettu materiaalisten puutteiden poistamiseen?

Hevoset tallissa ja lehmät navetassa.

Joku saarnaaja käytti tuota sanaparia havainnollistaessaan asioiden oikeaa järjestystä. Kun Guttenberg keksi painokoneen ja Luther kansankielisen Raamatun suorastaan omilla kätösillään käänsi saksan kielelle, ilo oli ihan valtava ja kiitollisuus tästä lahjasta. Löytyipä vielä henkilöitä, jotka ymmärsivät saksan olevan suomessa ihan vieras kieli ja saimme sen suomenkielelle, jotta jokainen halukas saisi lukea sanaa omalla kielellään. Ei se aluksi ihan ongelmatonta ollut, koska piti ensin saada kieli kirjalliseen muotoon jota voitiin kirjoittaa ja lukea. Toiseksi kai ne kirjat olivat hyvin kalliitakin.

Kirjapainotaitoa kait arvostetaan vieläkin, mutta miten on Raamatun käännöksen laita? Kirjojen tekeminen on tullut helpoksi, kun samaan aikaan Raamatusta on tullut ongelma. Lukea vielä ehkä voi ja omistaa, mutta lukea? No voi kyllä lukea, kun ei tulkitse. Jos tulkitsee niin kannattaa tulkita vain ihmiselle miellyttäviä asioita. Miksi Lutherilla oli niin kova tarve siihen käännöstyöhön? Etsikö hän aseita Katolilaista paavia vastaan? Vai tarvitsiko hän itse sen sanoman omalle sielulleen?

Jotenkin tulee mieleen talviset hiihtoladut, kun Raamatun tulkinnasta puhutaan. Perinteisen harrastajat tarvitsevat edeltä valmistetut ladut ja pitovoidetta suksiin, muuten ei pääse eteenpäin. Uusi tyyli ei tarvitse latua  eikä pitovoidetta ja vie paljon nopeammin eteenpäin. Uudessa tyylissä hengen elämän alueella ei tarvita latua, joten jokainen voi tasoittaa itselleen oman tien ei menneisyyden painolasteja. Omien tarpeiden parafiini vie aina päämäärään paremmin, kuin hänet, joka kantaa perinteiden painoa ja pitovoidetta suksissaan.

Joskus siis Raamattu oli arvossaan. Sieltä löydettiin pelastuksen lisäksi ohjeita yksilön ja yhteisön hyvään elämään. Älä tapa, Älä varasta, sopii kai suurimmalle osalle. Sitä rataa elettiin kirkon ja pappeuden suojassa aikanaan. Kun nyt on havaittu, että lakeja voidaan kirjoittaa myös ilman Raamatun sanaa, onkin päästy valistuksen vapauteen. Satavuotta sitten yleinen mielipide oli jotain, Viisikymmentä vuotta sitten oli jotain, mutta joku oli muuttunut. Muutos on kiihtynyt eikä kaksikymmentä vuotta vanha sääntö ole enää relevantti monessakaan asiassa.

Miten on sitten asian laita, jos koko kansa ei kykene samaan mielenmuutokseen, niin onko silloin enemmistöllä oikeus ottaa sananvapaus ja mielipiteen vapaus pois vähemmistöltä. Tai, jos enemmistö onkin niinkuin bolshevismi aluksi, Saako asiassa enemmistön se puoli, joka kerkiää ilmoittautua enemmistöksi?

Raamttuun pohjautumaton lainsäädäntö ei näytä antavan anteeksi mitään eikä suuri yleisökään, koska lööpit kertovat aina uudestaan ja uudestaan muunmuassa, että nyt vapautuu henkilö vankilasta, joka teki niinjaniinmonta rikosta. Vaikka asia on jo vuosia vanha, niin se tarjoillaan kuin vereksenä tekona. Amerikkalaisessa johtajanvalinnassa näyttää olevan tärkeää, että kansa saa tietää, että joku on pössytellyt tötsän verran neljäkymmentä vuotta sitten. Tai joku viriili nuorimies on viiskymmentä vuotta sitten pidellyt käsiään jossain vississä paikassa.. Sitten alkaa tulla meetoo juttuja ja se saattaa ratkaista kuka maata hallitsee.

Eikö oikeustajumme sao, että asiat on tarkaistava kunkin aikakakuden lain säädännön mukaan. Me monet muistamme miten arvostetut vastuunkantajat kävelivät valtiomiesten ryhdillä Säätytalolle ja poistuivat sieltä sotasyyllisinä lurjuksina, vain tarkoituksenmukaisuuden ei laillisuuden tähden.

Hylätty, mutta ei kadotettu!

Eräänä aamuna virittelin kahvinkeitintä tuottamaan niitä vanhuuden pieniä iloja. Kuppi kahvia käynnistysaineeksi. Sain sisäiseen maailmaani nuo sanat: Hylätty, mutta ei kadotettu. Jostain tuli mieleeni Wilhelmi Malmivaaran sanoitus virteen 631: 3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

Joku ystävä sanoi kerran totuuden: ”Ystävyys kestää niin kauan, kun se antaa kummallekkin jotain.” Se näyttää pitävän paikkansa. Hyvätkin ystävyydet näyttävät vain hiipuvan ja kuolevan pois. Olisiko hoidon puutetta? Introvertin on vaikea tehdä aloite. Puhelinsoitto voi vaatia suunnittelua ja ennakkovalmistelua ja kun se on ohi, ei se ehkä niin vaikeaa ollutkaan.

Ilmeisesti on muutamia sellaisia asioita, jotka erityisesti rikkovat ihmissuhteita. Perintöriita, aviollinen uskottomuus, pettäminen kaupoissa ja juorun liikkeelle laittaminen. Ehkä vielä jotain muuta.

Vaikein asia kuitenkin taitaa olla erimielisyydet uskon elämän elämisessä ja tulkinnassa. Jeesus rukoili, että he yhtä olisivat! Me lihallisina ihmisinä tuliktsemme, että jokaiselle erilaiselle on lyötävä luu kurkkuun niin syvälle että pysyy. Erilaisuudesta voisi opppia näkemään suurempia kokonaisuuksia niin, että ymmärrämme Kristusruumiissa olevan liikkuvia osia, jotka toimivat eri tehtävissä ja ne tehtävät voivat olla todella moninaisia, koska tarpeitakin on moninaisia.

Tuo Malmivaaran virrenvärssy antoi vakuutuksen siitä, että samoja kokemuksia on ennenkin koettu, ihmisten hylkääminen ja Jumalan armoon tarttuminen silloin, kun ei enää ole ollut muuta tukea.