Kirkon puolesta kirkkoa vastaan

Lomailin viime vuosituhannella Kreikan saaristossa ja kävimme myös Patmoksella. Olihan se jännittävää saada nähdä ne paikat, joissa apostoli Johannes sai olla taivaallisessa katsomossa näkemässä ylen ihmeellisiä asioita. Varmaan moni asia oli aitoa ja osa jälkeen rakennettua. Tulimme kirkolle, jonka ikäänkuin kellarissa oli ilmestysluolaksi nimetty kohde. Portaat johtivat luonnon muodostamaan kivihuoneeseen. Ihminen ei voi sallia niin karua ympäristöä niin arvokkaalle asialle, vaan se oli koristeltu käyttäen kultaa ja hopeaa. Jos Johannes nyt jostain syystä saapuisi ”kotiinsa” ei tunnistaisi sitä enää samaksi.

Ajatukset lähtivät laukalle tuosta otsikon asiasta. Jos minä olisin neljäkymmentälukulaisena lähtenyt maasta vaikkapa parikymppisenä ja olisin palannut vaikkapa viime vuonna, mitä ihmettelisin eniten? Ulkonaiset olosuhteet ovat kehittyneet joka puolella suurinpiirteinn samaa tahtia, siinä ei olisi niinkään ihmettelemistä. Jos olen ollut kirkon jäsen ja osallistunut ainakin jonkin verran, niin varmaan tieni olisi johtanut tuttuun kirkkoon jumalanpalvelukseen ja muun toiminnan yhteyteen. Voisin sanoa, että kaikki on muuttunut. Tai lähes kaikki. Kirkon kellot soivat niinkuin ennen ja jotain muuta tunnistettavaa on jäljellä.

Mitä on olla kirkon puolesta asialla? Kirkon puolesta huolestutaan, kun pyhiin toimituksiin kosketaan ja se mitä on pidetty kirkon ytimenä ei enää olekkaan samassa kurssissa. Katsotaan vaikkapa Raamatun asemaa.

Mitä on sitten olla kirkkoa vastaan? Jotka ovat perinnön puolustajia haluavat vastustaa sellaisia muutoksia, jotka muuttavat kirkon perusperiaatteita eli Jumalan sanan asemaa ja arvovaltaa. Suuntaus, joka rajoittaa ns konservatiivien toiminta-alaa ja mahdollisuuksia. Suuntaus, joka jakaa armoa ilman parannuksen tekoa ja tarvetta kilvoitukseen. On siis rakennusaineista kyse: Kulta hopea ja jalokivet vai puut, heinät ja oljet.

Pakkoliitto

Aikoinaan nuorella miehellä oli ”vahinkotilanteessa” kolme vaihtoehtoa. Pako Amerikkaan. Oikeudessa määrätty ruokko tai pakkoavioliitto. Olen kuullut tarinan, että jotain sulhoa olisi tuleva appi rohkaissut haulikko kädessään. Sitten oli tietysti vielä linna, jos ikäluokka oli vajaa.

Me siis ymmärrämme, että hyviä vaihtoehtoja ei ole, jos alunperin yhteistä loppuelämää ei ole suunniteltu. Minä olen alkanut miettiä, miksi kirkon piirissä pidetään pakkoavioliittoa voimassa. Kenellä on se haulikko kädessään? Jos ajatukset ovat samoista asioista niin erillään, niin sivistynyt ero olisi lihotettua riitaa parempi, näin ajattelen.

Eikö olisi viisampaa se, että konservatiivit muodostaisivat oman looshinsa. Liberalit omansa. Jos siihen jää vielä välille kolmas joukko, joka hyväksyy naispappeuden, mutta ovat nihkeitä sateenkaarelle, he muodostaisivat oman porukkansa. Omaisuudesta tulee tietysti ongelma. Jos valtio sosialisoisi kirkon omaisuuden ja senaattikiinteistöt hallinnoisivat omaisuuksia ja vuokraa vastaan antaisi tiloja käyttöön, kuka tiloja tarvitsee. Mehän olemme jo nähneet kirkkorakennuksille niin moninaista käyttöä, ettei kai enää mikään hätkäytä.

Tällä tavalla jokainen porukka saisi vuodattaa maitoa ja hunajaa toistensa kurkkuun kenenkään estämättä. Miksi pitäisi nauttia leipänsä karvaitten yrttien kanssa, kun ei ole mikään pakko. Samalla voisi joku lammaskin tulla ruokituksi, kun ei tarvitsisi hätistellä veljiä ja sisaria kaummaksi.

Osa porukasta on ikäänkuin valmis lähtemään, mutta tarvitsisi potkun takalistoon, jota lehmän lypsäjä ei tietenkään tee ja kaikki mkansa on nälissään tai ainakin leivässä on joku karvas maku. Peli jatkukoon, jos ratkaisuja ei kyetä tekemään, mutta voi tulla anoreksia ja paastotaan itsensä hengiltä.

Tulkintaa

Kun formulat tulevat maaliin, niin ainakin kärkipään autot tarkastetaan todella tarkasti. Hylkäämiseen on johtanut vääränlainen polttoaine, erilainen siiveke jossain ja ylimääräinen nappi irroitettavassa ohjauspyörässä. Urheilussa voittajat ja satunnaiset näytteenantajat tarkastetaan, ettei mitään laitonta etua olisi kenelläkään. Kun jääkiekkoilija veivaa maalin, mutta joku protestoi, niin tuomarit tutkivat videota oliko maali vai ei. Kun maali hylätään, niin se useimmiten hyväksytään vaikka karvastelee. Näin totuushakuisia me ihmiset olemme monissa maallisissa asioissa. Kaikissa kilpailuissa on tuomaristo ja vielä päätuomari, joka julkaisee tulkinnat sääntökirjasta.

Miten on meidän laitamme uskovat? Meillä on kirjojen kirja, Raamattu! Me kilpailemme voittaaksemme omaksemme iankaikkisen elämän, tai osa kilpailee ja osa on katsomossa ja antaa neuvoja, ei sitä voittopalkintoa ole edes olemassa, turhaan hikoilette! Kaikki, jotka kilpailevat, tavoittelevat samaa palkintoa, mutta täysin omilla säännöillään. Jos sääntöihin vedotaan, niin sanotaan: Käännösvirhe, tai ei ole nykyaikaa! Jos luemme ”diskaukseen” johtavista säännöistä, niin otetaanko vastaan? Osa ottaa ja ahdistuu! Osa väittää, että toinen vain huvikseen tuomitsee ilman tuomarin valtakirjaa, ja joku tuomitsee ihan huvikseen. Voiko hengellistä kenttää vielä jotenkin paimentaa tai hallita. Mielestäni ei voi, kun demokratia on poistanut auktoriteetin Sanalta, hengellisiltä johtajilta ja koittaa ottaa pois myös Jumalalta. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Ei ampiainenkaan pysty estämään sitä, jos joku rikkoo hänen pesänsä. Ihminen on hetken kaikkivaltias ampiaiseen nähden. ja voi päättää antaako elää vai antaako kuoliniskun.

Jumalamme armoa on ja pitkämielisyyttä se, että kansaamme ei ole sotien jälkeen paljon koeteltu.

Hyvät selitykset

Jostain tuli käteeni vanha kirja. Siellä oli artikkeleita eri ajanjaksoista kristikunnassa. Oli varmaankin kreikkalaisuuden vaikutusta ajatus siitä, että sivistynyt ihminen uskoo kun hänelle hienosti selitetään. Ei siis tarvita mitään uudestisyntymistä. Melko pian oli itse Jeesus jäänyt unholaan. Jeesus todisti juuri hallitsevassa luokassa olevalle Nikodemokselle, että jokaisen pitää uudestisyntyä. Siitä on vain nyt nykyisin kyse, että milloin ja miten se tapahtuu. Tuleeko sen näkyä, kuulua tai tuntua joltakin?

Nyt on päästy selityksissä ihan uudelle vuosituhannelle. En aio ottaa kantaa nykyiseen neutraaliuteen, etten joudu keskelle sotaa. Paria selitystä olen ihmetellyt ehkä kolmea. Kaikki pääsevät taivaaseen, on puolivirallinen tieto, koska siitä ei tarvinnut irtisanoutua, riitti kun vältteli mainosta. Sitten oli jossain uutislähetyksessä kirkosta tapahtuma alttarikaiteen puolelta ja toiselta. Siis pappi oli sisäpuolella ja kaksi henkilöä ulkopuolella parhaimmissaan. Siinä vaihdettiin sormuksia ja jos en väärin muista, niin vähän moiskautettiinkin. Kun viisaat ihmiset tutkivat asian mitä tapahtui, niin rahvaalle annettiin viisas vastaus. Siinä siunattiin kahta erillistä ihmistä, kun pyysivät, mutta mitään ihmissuhteen siunaamista ei ollut tapahtunut.

Uusin on jo kerinnyt aiheuttaa palaneen käryä ym parran pärinää. Siis kansa kokoontuu tunnuksineen ja hengellinen instituutio on mukana siunaamassa, mutta siunasi jotain, mutta jotain taas ei koska laki ei ollut sanallisesti esillä niin se selvisi pelkällä säikähdyksellä. ISOKirja on siis Suomen Laki ja se on hyvä, jos se on oikein kirjoitettu ja oikein luetaan.

Tabu,Tabu

Wikibedia on kätevä kansansivistäjä. Piti oikein katsoa misstä yhteyksissä sanaa käytetään. Tabu on siis asia, josta ei saa puhua, se on asia joka on jollekkin pyhä, esimerkkinä oli lehmä, sitten oli vielä lajimerkkinä Panadol. Tuossa ilmestyi kolumni aiheesta ja tälläiset asiat saavat veret kiertämään, tietenkin. Jos olisi kommenttimahdollisuus, niin rimpsu olisi kohta valmis. Kun seksistä kirjoitetaan, niin se on kuin silakan ongintaa paljon kiiltäviä koukkuja niin saalista tulee.

Nämä hommelit on niinku ruokailuhommissakin joku syö yksinkeraisesti ja joku hienostelee. Pohojalaanen syö puuron puurona ja leivän leipänä, mutta karjalainen tekee samoista aineksista karjalanpiirakan ja voitelee voilla. Voidaanhan me huolestua siitäkin, että miksi Kiinassa syödään riisiä, kunnei pottuja?

Oiskohan niin, että alkujaan ihmisen elimistö kertoo mitä aineita juuri nyt on syötävä. Joskus maalaiselämäni aikana näin laidunnettaessa niitä nuolukiviä. Karja söi ruohoa ja välillä ottivat nuolukivestä makua joukkoon. Joskus vain maksamakkarahyllyn kohdalla tulee halu koukata siitä pötkö. Olenkohan mainoksen uhri vai ilmoittiko oma ravitsemusvalmentaja, että olisi syytä tankata.

Minä uskon, että ihmisellä on omatunto ihan syntymälahjana ja se toimii, siis oma kokemus kertoi, nyt tapahtui jotain väärää. Tällä perusteella herättäisin ajattelua ja pohdintaa miksi nuoret tekevät määrättyjä kysymyksiä? Olisiko siellä taustalla oikeasti omatunto, jonka aikuiset auttajat sitten turruttavat sanomalla, että kaikkihan niin tekee ja sehän on niin terveellistäkin. Olisikohan myllynkivikaulureille käyttöä?

Kyllä ne seireenit laulujaan laulavat ja näin vanhallekkin ristitylle. Kun hiukan huseeraan vasepuukissa ja tulee kaveripyyntöjä, no sehän imartelee vanhaa miestä. Olen ilmoittanut, että en halua kontaktia alle viiskymppisiin naisiin, jotka puhuu vielä vierasta kieltä. Toki tuttuja otan kaveriksi. No, kun pyyntö tulee, niin tarkistan etusivun ja kavereita. Jotenkin tuntuu oudolta pyytää jonkinverran hengellistä ihmistä kaveriksi, kun etusivulla on pariskunta täydessä touhussa. Ei kai se sitten niin tabu taida olla. No lihan houkutus on läsnä ja kohta paatti karahtaa kiville. Tuo kristinuskon syyttäminen siitä, ettei sänkykammareissa leisku lempi, tarkoittaa siis sitä, että hirveä halla on tullut ihmisten keskuuteen ja pilannut miljardien elämän. Siis Kristinusko on jotain elämälle vierasta.

Eikö olisi hyvä ajatella niin, että ahdistunut nuori saisi apua evankeliumista eikä yleisestä mielipiteestä?

Kaikki pääsee/joutuu

Juuri julkaistu artikkeli taivaaseen pääsemisestä herättää muistikuvia miten aikanaan julkaistuun kirjaan suhtauduttiin. Silloin piispa kutsui kirjoittajan luokseen ja siellä tehtiin sopimus asiasta. Silloin jäi epävarmaksi kaikkien taivaaseen pääsy. Pappi säilytti luottamuksensa ja lupasi kai pidättyä enempi markkinoimasta aihetta. Silloin oli niin, mutta nyt on nyt.

Tämä näyttäisi olevan myös elämänkaari kysymys. Nuorena ja vielä keski-iässäkin voimme olla varmoja ymmärryksistämme jopa fanaatikkoja. Hengellisesti orientoitunut ihminen kykenee erottamaan hyvän pahasta ja tuomitsemaan pahan, vaikka siinä samalla tulisi tuomituksi myös joukko ihmisiä. Oma pelastus on selviö ja katsomme ketähän muita siihen onnellisten joukkoon kuuluu. Kun elämä kallistuu illaksi, niin oma näkökyky himmenee ja tarvitsee silmälaseja. Sanassa sanotaan: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden! Voinko varmistaa oman pelastukseni siten, että alan laupiaaksi toisia kohtaan vaikkapa ihan sanaa luovasti tulkiten? Uskoa tunnustaneiden kohdalla toivoisi sen, että pelastus olisi sataprosenttinen, koska uskosta jotakin tietävien väärä valinta on huolestuttavaa.

Miten sitten olisi ajateltava henkilön tulevaisuutta, joka ei ole koskaan omaksunut eikä tunnustanut hengellisyyttä kohdalleen? Joka on ajatellut olevansa niin osa luontoa, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Jos jokaiselle ei tapahdukkaan uskonsa mukaan, niin onko taivaaseen joutuminen onnettomuus vai mitä se on?

Olisikohan käynyt niin, että ryhdyttyään itse ymmärtämään asioita ihminen on tullut luoneeksi järjestelmän jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa Jumalan näkökulmasta. Kuka pelastuu ja kuka ei on aivan väärä kysymys ihmisen pohdittavaksi. Liian suuri ja liian lopullinen, koska me näemme toisistamme vain sen mitä näemme. Raamattu puhuu kyllä merkityistä otsista, mutta se ei ole mustanaamion nyrkin jälki. Se on ymmärrys, jolla ihminen hahmottaa pelastusta, hahmottaa omaa tilaansa siinä ja omalla elämällään ja esimerkillään suosittelee samaa lähimmäiselle ei pelkästään sanoina.

Äijjä varaa kassan

Tarvitsen ruokaa niinkuin toisetkin. Siksi käyn marketissa silloin ja tällöin. Joskus tunnen siellä itseni ääliöksi. Seison jonkin hyllyn vieressä ja koitan tihruta tekstiä, jota en klaseillakaan aina pysty lukemaan. Käännyn jotenkin ajattelematta tilannetta sen enempää, kuulen ohitse pyyhältävän leidin sanovan: Älä ole tyhmä! Ihmettelin asiaa, mutta vasta äsken tajusin, että hänellä saattoi olla handsfree ja tyhmä olikin joku toinen. Jää mysteeriksi.

Toisen kerran olimme ostoksilla ja minä yleensä kävelen edellä ja vaimoni työntää kärryjä perässäni. Hän saa siinä samalla kärryistä tukea. Kassa on lähes tyhjä ja kävelen siihen välikköön, kun tiesin vaimoni tulevan kärryjen kanssa perässäni. Meille oli jäänyt parin-kolmen metrin väli niin, että siihen mahtui henkilö, jolle viittasin kädellä, että vaimoni on tulossa siinä perässä. Sain kuulla kommentin: Äijjä varaa kassan. Olen syyllinen, mutta mikä oli rikokseni?

Nämä episodit ovat johdatus aiheeseen: Mitä meille tapahtuu ihmisinä? Onko ihmisen elämä tullut keskimäärin niin sietämättömäksi, että emme pysty suvaitsemaan toisen ihmisen taholta muuta kuin kehumista ja olalle taputtelua? Anteeksi, käytän vähän Raamatun sanoja.: Kärsikää toisianne rakkaudessa, Kantakaa toistenne kuormia. Ehkä se on juuri niin, että rakkautta voimme ottaa vähäisessä määrässä vastaan. Kassia voimme joskus kantaa toisen puolesta, mutta muu vaiva menee liian pitkälle.

Onko hajalleheittäjä niin vahvasti vallan kahvassa, että ihmiset eivät tahdo sietää toisiaan edes satunnaisesti kaupan kassalla? Jos vielä erehtyy lukemaan ns hengellisiä palstoja, niin silloin ihminen on oikeassa karvassaan. Siellä lyödään kuin vierasta sorkkaeläintä. Tempaus työllistää kovasti osaa kristikunnasta ja toinen osa opponoi yhtä kiivaasti. Mistä tahansa saadaan vääntö aikaan. Ihmiset äänestävät väärin useasti ja osalla on oikeus leimakirveen heiluttamiseen.

Ystävällisyys ja kohteliaisuus satunnaisessakin tapaamisessa antaisi hyvää mieltä kummallekkin. Ehkä pää on pilvissä sellaisella, joka odottaa vieläkin tapahtuvaksi hyviä asioita ihmisten kesken, että toisiamme siunaisimme, hymyilisimme toisillemme ja näin saisimme itse siunauksen.