Tabu,Tabu

Wikibedia on kätevä kansansivistäjä. Piti oikein katsoa misstä yhteyksissä sanaa käytetään. Tabu on siis asia, josta ei saa puhua, se on asia joka on jollekkin pyhä, esimerkkinä oli lehmä, sitten oli vielä lajimerkkinä Panadol. Tuossa ilmestyi kolumni aiheesta ja tälläiset asiat saavat veret kiertämään, tietenkin. Jos olisi kommenttimahdollisuus, niin rimpsu olisi kohta valmis. Kun seksistä kirjoitetaan, niin se on kuin silakan ongintaa paljon kiiltäviä koukkuja niin saalista tulee.

Nämä hommelit on niinku ruokailuhommissakin joku syö yksinkeraisesti ja joku hienostelee. Pohojalaanen syö puuron puurona ja leivän leipänä, mutta karjalainen tekee samoista aineksista karjalanpiirakan ja voitelee voilla. Voidaanhan me huolestua siitäkin, että miksi Kiinassa syödään riisiä, kunnei pottuja?

Oiskohan niin, että alkujaan ihmisen elimistö kertoo mitä aineita juuri nyt on syötävä. Joskus maalaiselämäni aikana näin laidunnettaessa niitä nuolukiviä. Karja söi ruohoa ja välillä ottivat nuolukivestä makua joukkoon. Joskus vain maksamakkarahyllyn kohdalla tulee halu koukata siitä pötkö. Olenkohan mainoksen uhri vai ilmoittiko oma ravitsemusvalmentaja, että olisi syytä tankata.

Minä uskon, että ihmisellä on omatunto ihan syntymälahjana ja se toimii, siis oma kokemus kertoi, nyt tapahtui jotain väärää. Tällä perusteella herättäisin ajattelua ja pohdintaa miksi nuoret tekevät määrättyjä kysymyksiä? Olisiko siellä taustalla oikeasti omatunto, jonka aikuiset auttajat sitten turruttavat sanomalla, että kaikkihan niin tekee ja sehän on niin terveellistäkin. Olisikohan myllynkivikaulureille käyttöä?

Kyllä ne seireenit laulujaan laulavat ja näin vanhallekkin ristitylle. Kun hiukan huseeraan vasepuukissa ja tulee kaveripyyntöjä, no sehän imartelee vanhaa miestä. Olen ilmoittanut, että en halua kontaktia alle viiskymppisiin naisiin, jotka puhuu vielä vierasta kieltä. Toki tuttuja otan kaveriksi. No, kun pyyntö tulee, niin tarkistan etusivun ja kavereita. Jotenkin tuntuu oudolta pyytää jonkinverran hengellistä ihmistä kaveriksi, kun etusivulla on pariskunta täydessä touhussa. Ei kai se sitten niin tabu taida olla. No lihan houkutus on läsnä ja kohta paatti karahtaa kiville. Tuo kristinuskon syyttäminen siitä, ettei sänkykammareissa leisku lempi, tarkoittaa siis sitä, että hirveä halla on tullut ihmisten keskuuteen ja pilannut miljardien elämän. Siis Kristinusko on jotain elämälle vierasta.

Eikö olisi hyvä ajatella niin, että ahdistunut nuori saisi apua evankeliumista eikä yleisestä mielipiteestä?

Kaikki pääsee/joutuu

Juuri julkaistu artikkeli taivaaseen pääsemisestä herättää muistikuvia miten aikanaan julkaistuun kirjaan suhtauduttiin. Silloin piispa kutsui kirjoittajan luokseen ja siellä tehtiin sopimus asiasta. Silloin jäi epävarmaksi kaikkien taivaaseen pääsy. Pappi säilytti luottamuksensa ja lupasi kai pidättyä enempi markkinoimasta aihetta. Silloin oli niin, mutta nyt on nyt.

Tämä näyttäisi olevan myös elämänkaari kysymys. Nuorena ja vielä keski-iässäkin voimme olla varmoja ymmärryksistämme jopa fanaatikkoja. Hengellisesti orientoitunut ihminen kykenee erottamaan hyvän pahasta ja tuomitsemaan pahan, vaikka siinä samalla tulisi tuomituksi myös joukko ihmisiä. Oma pelastus on selviö ja katsomme ketähän muita siihen onnellisten joukkoon kuuluu. Kun elämä kallistuu illaksi, niin oma näkökyky himmenee ja tarvitsee silmälaseja. Sanassa sanotaan: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden! Voinko varmistaa oman pelastukseni siten, että alan laupiaaksi toisia kohtaan vaikkapa ihan sanaa luovasti tulkiten? Uskoa tunnustaneiden kohdalla toivoisi sen, että pelastus olisi sataprosenttinen, koska uskosta jotakin tietävien väärä valinta on huolestuttavaa.

Miten sitten olisi ajateltava henkilön tulevaisuutta, joka ei ole koskaan omaksunut eikä tunnustanut hengellisyyttä kohdalleen? Joka on ajatellut olevansa niin osa luontoa, että mihin puu kaatuu, siihen se maatuu. Jos jokaiselle ei tapahdukkaan uskonsa mukaan, niin onko taivaaseen joutuminen onnettomuus vai mitä se on?

Olisikohan käynyt niin, että ryhdyttyään itse ymmärtämään asioita ihminen on tullut luoneeksi järjestelmän jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa Jumalan näkökulmasta. Kuka pelastuu ja kuka ei on aivan väärä kysymys ihmisen pohdittavaksi. Liian suuri ja liian lopullinen, koska me näemme toisistamme vain sen mitä näemme. Raamattu puhuu kyllä merkityistä otsista, mutta se ei ole mustanaamion nyrkin jälki. Se on ymmärrys, jolla ihminen hahmottaa pelastusta, hahmottaa omaa tilaansa siinä ja omalla elämällään ja esimerkillään suosittelee samaa lähimmäiselle ei pelkästään sanoina.

Äijjä varaa kassan

Tarvitsen ruokaa niinkuin toisetkin. Siksi käyn marketissa silloin ja tällöin. Joskus tunnen siellä itseni ääliöksi. Seison jonkin hyllyn vieressä ja koitan tihruta tekstiä, jota en klaseillakaan aina pysty lukemaan. Käännyn jotenkin ajattelematta tilannetta sen enempää, kuulen ohitse pyyhältävän leidin sanovan: Älä ole tyhmä! Ihmettelin asiaa, mutta vasta äsken tajusin, että hänellä saattoi olla handsfree ja tyhmä olikin joku toinen. Jää mysteeriksi.

Toisen kerran olimme ostoksilla ja minä yleensä kävelen edellä ja vaimoni työntää kärryjä perässäni. Hän saa siinä samalla kärryistä tukea. Kassa on lähes tyhjä ja kävelen siihen välikköön, kun tiesin vaimoni tulevan kärryjen kanssa perässäni. Meille oli jäänyt parin-kolmen metrin väli niin, että siihen mahtui henkilö, jolle viittasin kädellä, että vaimoni on tulossa siinä perässä. Sain kuulla kommentin: Äijjä varaa kassan. Olen syyllinen, mutta mikä oli rikokseni?

Nämä episodit ovat johdatus aiheeseen: Mitä meille tapahtuu ihmisinä? Onko ihmisen elämä tullut keskimäärin niin sietämättömäksi, että emme pysty suvaitsemaan toisen ihmisen taholta muuta kuin kehumista ja olalle taputtelua? Anteeksi, käytän vähän Raamatun sanoja.: Kärsikää toisianne rakkaudessa, Kantakaa toistenne kuormia. Ehkä se on juuri niin, että rakkautta voimme ottaa vähäisessä määrässä vastaan. Kassia voimme joskus kantaa toisen puolesta, mutta muu vaiva menee liian pitkälle.

Onko hajalleheittäjä niin vahvasti vallan kahvassa, että ihmiset eivät tahdo sietää toisiaan edes satunnaisesti kaupan kassalla? Jos vielä erehtyy lukemaan ns hengellisiä palstoja, niin silloin ihminen on oikeassa karvassaan. Siellä lyödään kuin vierasta sorkkaeläintä. Tempaus työllistää kovasti osaa kristikunnasta ja toinen osa opponoi yhtä kiivaasti. Mistä tahansa saadaan vääntö aikaan. Ihmiset äänestävät väärin useasti ja osalla on oikeus leimakirveen heiluttamiseen.

Ystävällisyys ja kohteliaisuus satunnaisessakin tapaamisessa antaisi hyvää mieltä kummallekkin. Ehkä pää on pilvissä sellaisella, joka odottaa vieläkin tapahtuvaksi hyviä asioita ihmisten kesken, että toisiamme siunaisimme, hymyilisimme toisillemme ja näin saisimme itse siunauksen.

Inkerin piispat

Artikkeli Kuukaupista toi mieleen muistoja, joita haluan jakaa. 1993 valmistui Länsi-inkerissä Konnovon kylässä vanha klubirakennus kyläkirkoksi. Talo maalattiin ja kunnostettiin ulkoa ja sisältä ja valkoinen puuristi naulattiin päätyyn. Syyskuussa samana vuonna piispa Leino Hassinen vihki rakennuksen tarkoitukseensa. Hän oli jo silloin ikämies, mutta ryhdikäs ja vaikuttava oli hänen olemuksensa, muistan häntä Jumalan työhön uhrautuneena ihmisenä. Sain tehdä pienen haastattelun silloin hänen kanssaan ja hän esitti toivomuksen saada luovuttaa valjaansa uusille lujille hartioille. Silloin elettiin Inkerin kirkon kevättä. Kirkkoja rakennettiin ja niitä korjattiin, joita oli mahdollista. Papistoa alettiin kouluttaa, koska tarve oli suuri. Karkun opisto antoi alkua raamattukurssin muodossa ja Hassinen aloitti heti alkuun nuorehkojen miesten kouluttamisen kirkon palvelukseen.

Saimme pitää Kuukauppia vieraanamme siinä vaiheessa, kun hänet oli vaalilla valittu uudeksi piispaksi, mutta ei vielä ollut virassa. Tallensin keskustelutuokion, kun yhdessä jaoimme ajatuksia tulevan tehtävän asioista. Olimme kummatkin tummatukkaisia ja partaisia, mutta on aika tehnyt tehtävänsä. Nyt kuvan perusteella harmaantunut Herran palvelija katsoo tulevaiuutta enemmän yksityisestä näkökulmasta. Hänen työalansa on aivan valtavan suuri. Hänen aikanaan on luotu kolutus järjestelmä kirkon työntekijöille. Perustettu lukuisa määrä uusia seurakuntia koko laajan Venäjänmaan laveudessa. Jumala on antanut taidollisuutta, että heti toiminta huomioi myös venäjänkielisen väestön tarpeet.

Ihmeellinen on Jumalan suunnitelma, kun Inkerin kansa hajoitettiin ympäri valtakuntaa, niin kaikkialla mihin suomalaiset lähetit ovat matkustaneet aina on löytynyt suomea ymmärtävää väkeä. Saimme nähdä ja kuulla miten arvokas asia oli Kelton kirkonkellon sointi yli ympäröivän kylän. Mummot muistelivat entisiä aikoja miten papit otettiin pois, joku karkoitettiin ja joku vangittiin. Jumalan sana ei kuitenkaan hävinnyt ja nyt tavallaan tuhkasta noussut kirkko on todiste Jumalan uskollisuudesta. Meidän läntisten veljien pitäisi paljastaa päämme heidän edessään, koska he tietävät jotain, jota me emme tiedä.

Muotoa ja kauneutta

Lapsuudesta tulee mieleeni kulkukauppias. Hän vieraili lapsuuteni kotimökissä muissa asioissa, mutta oli ottanut arkkunsa mukaan ja sitä vähän ihmeteltiin. Se avautui eri lokeroistaan ja sisälsi kaikkea hienoa ja tarpeellista. Se oli 50-luvun tavarataivas kapseloituna. Sillä systeemillä oli etunsa nykypäivään. Kun arkkua avattiin mainostarkoituksessa, niin haluamansa sai heti ostaa siitä. Se oli paaljon helpompaa kuin nyt. Me saamme myyntiluetteloita vielä myös paperiversiona. Selaamme ja tilaamme ja odotamme ja viimein saamme, jos emme tykkää me palautamme. Posti on siis se juoksupoika, joka juoksuttaa luoksemme retonkia ja hetki kokovartalopeilin edessä ratkaisee juoksutetaanko se takaisin taas jonkin toisen hämmästeltäväksi.

Muutenhan siihen aikaan oli sekatavarakauppoja josta sai kaiken tarvittavan, mutta sinne piti matkustaa ja siihen ajoi tarve ei halu hypistellä tavaroita. Parkkipaikalla oli hevospuomit, joss ajoneuvo kaurasäkki päässään tankkasi elinvoimaa silläaikaa kun isäntä teki ostoksia ja harjoitti kotitarvetiedonvälitystä.

Onko nyt käynyt niin hengellisyydessäkin, että pittää olla tavarataloja, jossa on kaikille kaikkea. Ei siis pelkästään terveellistä ja hyödyllistä. Pitää olla sopivat mainoskampanjat. Joka vuosi uusi mallisto. Miestenpiiriä vetonauloineen. Naistenpiiriä, jossa esitellään tuotteita ja muuta hyvinvointia. Tarve pitää herättää niinkuin ruuan menekki kokkiohjelmilla. Tarve yhteiseen tekemiseen ja viihtymiseen. Profeetta puhuu: Ei Hänellä ollut muotoa ja kauneutta… Hän ennusti Vapahtajasta. Joskus on ollut aikoja, jolloin on herännyt kysymys, miten voidaan pelastua? Se taitaa olla outo kysmys, kun kukaan ei tiedä olevansa hädässä.

Mieleeni tulee puusepän kertomus. Jos puuseppä tarvitsee kymmenen lautaa pituus metri tasan. Jos hän on taitava, hän mittaa tarkasti ensimmäisen ja käyttää sitä ensimmäistä mittana ja saa kymmenen samanmittaista lautaa. Jos hän on taitamaton ja käyttää edellistä aina seuraavan mittana niin hänellä on lopussa kymmenen erimittaista lautaa, joista pisin on metri ja puolitoistasenttiä päälle.

Jos Raamattu olisi meille se metrin malli ja sillä mittaisimme kaiken, meillä olisi mallikas systeemi. Meillä on ollut, mutta siitäkin on alettu aprikoida oliko se metrin vai kolme kyynärää ja pari tuumaa. Kun sitten kirkkoisät ovat tehneet työnsä ja heitä on seurattu ja tulkittu ja niin edelleen aina katsotaan sitä edellistä, kun oikein radikaaleiksi ryhdytään. Tietääköhän kukaan enää mikä on oikea metrin malli ja miten pitkä se oikeasti on? Ei oikeastaan ole ihme, että uskontoa koitetaan kaupitella, eikä siinä vielä kaikki metodilla, kun ei oikein tiedetä enää mikä se myyntiartikkeli alunperin oli!

Ahdistus?

Kotiin tuli sukulaispariskunta vierailulle. Ehkä oli vähän harvinaisempaa, koska vieraille sanottiin tervetulotoivotusten lisäksi: Olkaa kuin kotonanne! Miesvieras otti alistuneen asennon ja kysyy: Eikö täälläkään saa olla vapaasti? Tämä oli tietysti vitsinomainen, mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Me sodanajan lapset olemme ongelma. Ensin meitä oli niin paljon, että joka niemeen, notkoon ja saarelmaan piti rakentaa koulu. Tulimme kalliiksi jo silloin. Äitimme tosin ei rasittanut perhevapailla valtion eikä työnantajan kukkaroa, koska emännän ja perheenäidin elämäntehtävä katsottiin olevan elatunsen ansaitsevaa työtä, josta ei maksettu palkkaa.

Kun suurehko perhe elää isän tienalla, niin äidin piti olla tarkka. Isännät puhuivat takkalattian pitävyydestä. Tarkka talous tuotti myös tarkempaa tapakulttuuria kotona, josta äiti siis piti huolen. Väsynyt isä työn jälkeen oli isäntä niin talossa kuin torpassa. Äidin valvonta jatkui siihen asti, kun oma perhe tuli perustettavaksi ja siinä samalla, kun äiti lakkasi kontrollistaan parhaassa tapauksessa, voiton avaimet siirtyivät miniän taskuun. Mitä me voimme oppia tästä? Emme paljonkaan muuta kuin sen, että elettiin paljolti miesten maailmassa. Eikä miesten maailmasta puuttunut lieveilmiöitä.

Jossain vaiheessa ajatuskanta muuttui. Pientila oli antanut työtä koko perheelle ja myös toimeentulon. Niin oli ollut siitä asti, kun kylmä tila oli muuttunut lämpimäksi. Sitten tuli ulkomailta ilmeisesti lännestä emansipatsioon. Pientila muuttui yhden ihmisen työpaikaksi. Pohojammaallakin tapahtui ihme. Naiset eli emännät alkoivat edelleen nousta viideltä, ei enää lypsämään vaan rakentamaan rikoosta riskeille vaattehia. Niska limassa kellokalle vierellä ja koneiden uuvuttava ulvonta korvissaan. He suostuivat siihen, koska se avasi tien ulos luontais- ja keräilytaloudesta kuluttajan ah niin ihanaan maailmaan.

Toisaalla tapahtui myös kehitystä. Pientalon isännälle ei ruoan tuoksu enää tervehtinyt työn lomassa kotona. Jääkaapin ovessa oli ehkä lappu: Jääkaapissa on ruokaa, lämmitä mikrossa! Uusi aika oli astunut pirttiin. Illat pilasi kummankin väsymys työn jälkeen, no eihän siinä paljon muuta tarvinnut tehdäkkään, kun töllönsilmä tuli taloon ja alkoi suoltaa tänään kotona-viihdettä. Toinen juttu oli siinä, että vain postiljoonit saivat kokea terrierihousunlahkeessa- efektin. Nyt näyttää siltä, että siinäkin on ollut suuri muutos. Monet meistä muistavat sen, kun maan isä UKK kutsui viidenpuolueen johtajat koolle ja käskytti: Me olemme kokoontuneet muodostaaksemme tähän maahan viiden puolueen hätätilahallituksen, jonka tehtävänä on työttömyyden torjunta. Sanamuoto ei ehkä ihan täsmää mutta asia kyllä. Pöydässä istuttiin niin kauan, että käsky toteutettiin. Ei siinä paljon silloin tunnusteltu eikä juurikaan Tamminiemessä terrierit lahkeessa riippuneet.

Silmiini nousee episodi jostain ulkomailta Johonkin pihaan kurvaa vaalea isohko pakettiauto, jossa oli muutama ikkuna. Eihän siinä ollut mitään erikoista, mutta ympäröivien miesten toiminta oli. Muistamme miten ensimmäisten autojen ilmestyttyä raitille poikalaumat juoksivat perässä , kun näkivät ihmeen. Tuossa pakettiautossa oli tämä kuuluisa Assance, nimi voi olla väärin, muitta haitanneeko. Siinä pyöri aikuisia miehiä kamerat käsissään ihan kuin viisastenkiven jahdissa. Eikö olisi sivistyneempää odottaa kun ovi avautuu ja sitten jokainen ottaisi kuvansa, koska samaa saalista jokainen jahtasi.

Mitä opimme tästä kaikesta? Emme ehkä paljonkaan muut kuin sen, että miesten on entistä vaikempaa pärjätä. Ensin käskyttää äiti ja sitten vaimo ja sitten eriasteiset pomot. Mutta sitten tulee esille porukka, joka ei pääse äidistään irti eikä saa vaimoa itselleen ja vaikka saisikin, niin ei tahdo tietää miten pitäisi elää, että joku roti säilyisi. Siihenkin on saatava koulutus! Kun ihminen pääsi pääjohtajaksi, kenraaliksi, presidentiksi, piispaksi, kansanedustajaksi tai läänintaiteilijaksi, oli melkein turvassa ja lahkeet saivat olla rauhassa, mutta mikään ei ole niinkuin ennen. Onko nyt kaikki paremmin?

Protesti

Viime vuosituhannelta juttu: Kun Ranska räjäytteli atomipommeilla atollia nuuskaksi, niin pieni ja pippurinen Suomi lakkasi protestiksi tekemästä ranskanleipää! Ehkä tämä oli vitsi, mutta totuutta sivuava.

Suomi on tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden luvattu maa ja sen kansankirkko näkyvin soihdunkantaja. Sitten tapahtuu jotain kauheta. Osa kansasta menikin leiriin, jota ei voi suvaita eikä johtajaa voi kunnioittaa? Mitä se on? Syrjintää, rasismia tai jotain muuta, jota julkikuvan mukaan Suomessa ei pitänyt olla ollenkaan.

Kansanviisauteen kuuluu myös sanonta: Itselleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa. Kun joku kieltäytyy pitämästä jotain puhetta, niin rankaisee itseään ensisijaiseti. Puheen pitäminen on kaikkein tärkeintä puhujalle itselleen, siksi siinä ikäänkuin kaataa purtilonsa. Tehdäämpä ajatuskoe: Sinut on kutsuttu puhumaan vaikkapa tuhannelle hengelle. Sinä valmistaudut hyvin, teet kymmenen konseptia ja viimein se on valmis. Kun odotat kutsua lauteille sydän hakkaa ainakin jonkin verran ja kainalot hikoavat ja kädetkin joskus ainakin vapisevat. Sen sijaan ne tuhat muuta ihmistä istuvat levollisina eivät perspiroi, että mitähän nyt on edessä.

Tämä on siis minun protestini, joka ei johda mihinkään, eikä kukaan vuodata kyyneleitä myötätunnosta minua tai muutakaan kohtaan.