Inkerin piispat

Artikkeli Kuukaupista toi mieleen muistoja, joita haluan jakaa. 1993 valmistui Länsi-inkerissä Konnovon kylässä vanha klubirakennus kyläkirkoksi. Talo maalattiin ja kunnostettiin ulkoa ja sisältä ja valkoinen puuristi naulattiin päätyyn. Syyskuussa samana vuonna piispa Leino Hassinen vihki rakennuksen tarkoitukseensa. Hän oli jo silloin ikämies, mutta ryhdikäs ja vaikuttava oli hänen olemuksensa, muistan häntä Jumalan työhön uhrautuneena ihmisenä. Sain tehdä pienen haastattelun silloin hänen kanssaan ja hän esitti toivomuksen saada luovuttaa valjaansa uusille lujille hartioille. Silloin elettiin Inkerin kirkon kevättä. Kirkkoja rakennettiin ja niitä korjattiin, joita oli mahdollista. Papistoa alettiin kouluttaa, koska tarve oli suuri. Karkun opisto antoi alkua raamattukurssin muodossa ja Hassinen aloitti heti alkuun nuorehkojen miesten kouluttamisen kirkon palvelukseen.

Saimme pitää Kuukauppia vieraanamme siinä vaiheessa, kun hänet oli vaalilla valittu uudeksi piispaksi, mutta ei vielä ollut virassa. Tallensin keskustelutuokion, kun yhdessä jaoimme ajatuksia tulevan tehtävän asioista. Olimme kummatkin tummatukkaisia ja partaisia, mutta on aika tehnyt tehtävänsä. Nyt kuvan perusteella harmaantunut Herran palvelija katsoo tulevaiuutta enemmän yksityisestä näkökulmasta. Hänen työalansa on aivan valtavan suuri. Hänen aikanaan on luotu kolutus järjestelmä kirkon työntekijöille. Perustettu lukuisa määrä uusia seurakuntia koko laajan Venäjänmaan laveudessa. Jumala on antanut taidollisuutta, että heti toiminta huomioi myös venäjänkielisen väestön tarpeet.

Ihmeellinen on Jumalan suunnitelma, kun Inkerin kansa hajoitettiin ympäri valtakuntaa, niin kaikkialla mihin suomalaiset lähetit ovat matkustaneet aina on löytynyt suomea ymmärtävää väkeä. Saimme nähdä ja kuulla miten arvokas asia oli Kelton kirkonkellon sointi yli ympäröivän kylän. Mummot muistelivat entisiä aikoja miten papit otettiin pois, joku karkoitettiin ja joku vangittiin. Jumalan sana ei kuitenkaan hävinnyt ja nyt tavallaan tuhkasta noussut kirkko on todiste Jumalan uskollisuudesta. Meidän läntisten veljien pitäisi paljastaa päämme heidän edessään, koska he tietävät jotain, jota me emme tiedä.

Muotoa ja kauneutta

Lapsuudesta tulee mieleeni kulkukauppias. Hän vieraili lapsuuteni kotimökissä muissa asioissa, mutta oli ottanut arkkunsa mukaan ja sitä vähän ihmeteltiin. Se avautui eri lokeroistaan ja sisälsi kaikkea hienoa ja tarpeellista. Se oli 50-luvun tavarataivas kapseloituna. Sillä systeemillä oli etunsa nykypäivään. Kun arkkua avattiin mainostarkoituksessa, niin haluamansa sai heti ostaa siitä. Se oli paaljon helpompaa kuin nyt. Me saamme myyntiluetteloita vielä myös paperiversiona. Selaamme ja tilaamme ja odotamme ja viimein saamme, jos emme tykkää me palautamme. Posti on siis se juoksupoika, joka juoksuttaa luoksemme retonkia ja hetki kokovartalopeilin edessä ratkaisee juoksutetaanko se takaisin taas jonkin toisen hämmästeltäväksi.

Muutenhan siihen aikaan oli sekatavarakauppoja josta sai kaiken tarvittavan, mutta sinne piti matkustaa ja siihen ajoi tarve ei halu hypistellä tavaroita. Parkkipaikalla oli hevospuomit, joss ajoneuvo kaurasäkki päässään tankkasi elinvoimaa silläaikaa kun isäntä teki ostoksia ja harjoitti kotitarvetiedonvälitystä.

Onko nyt käynyt niin hengellisyydessäkin, että pittää olla tavarataloja, jossa on kaikille kaikkea. Ei siis pelkästään terveellistä ja hyödyllistä. Pitää olla sopivat mainoskampanjat. Joka vuosi uusi mallisto. Miestenpiiriä vetonauloineen. Naistenpiiriä, jossa esitellään tuotteita ja muuta hyvinvointia. Tarve pitää herättää niinkuin ruuan menekki kokkiohjelmilla. Tarve yhteiseen tekemiseen ja viihtymiseen. Profeetta puhuu: Ei Hänellä ollut muotoa ja kauneutta… Hän ennusti Vapahtajasta. Joskus on ollut aikoja, jolloin on herännyt kysymys, miten voidaan pelastua? Se taitaa olla outo kysmys, kun kukaan ei tiedä olevansa hädässä.

Mieleeni tulee puusepän kertomus. Jos puuseppä tarvitsee kymmenen lautaa pituus metri tasan. Jos hän on taitava, hän mittaa tarkasti ensimmäisen ja käyttää sitä ensimmäistä mittana ja saa kymmenen samanmittaista lautaa. Jos hän on taitamaton ja käyttää edellistä aina seuraavan mittana niin hänellä on lopussa kymmenen erimittaista lautaa, joista pisin on metri ja puolitoistasenttiä päälle.

Jos Raamattu olisi meille se metrin malli ja sillä mittaisimme kaiken, meillä olisi mallikas systeemi. Meillä on ollut, mutta siitäkin on alettu aprikoida oliko se metrin vai kolme kyynärää ja pari tuumaa. Kun sitten kirkkoisät ovat tehneet työnsä ja heitä on seurattu ja tulkittu ja niin edelleen aina katsotaan sitä edellistä, kun oikein radikaaleiksi ryhdytään. Tietääköhän kukaan enää mikä on oikea metrin malli ja miten pitkä se oikeasti on? Ei oikeastaan ole ihme, että uskontoa koitetaan kaupitella, eikä siinä vielä kaikki metodilla, kun ei oikein tiedetä enää mikä se myyntiartikkeli alunperin oli!

Ahdistus?

Kotiin tuli sukulaispariskunta vierailulle. Ehkä oli vähän harvinaisempaa, koska vieraille sanottiin tervetulotoivotusten lisäksi: Olkaa kuin kotonanne! Miesvieras otti alistuneen asennon ja kysyy: Eikö täälläkään saa olla vapaasti? Tämä oli tietysti vitsinomainen, mutta ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli. Me sodanajan lapset olemme ongelma. Ensin meitä oli niin paljon, että joka niemeen, notkoon ja saarelmaan piti rakentaa koulu. Tulimme kalliiksi jo silloin. Äitimme tosin ei rasittanut perhevapailla valtion eikä työnantajan kukkaroa, koska emännän ja perheenäidin elämäntehtävä katsottiin olevan elatunsen ansaitsevaa työtä, josta ei maksettu palkkaa.

Kun suurehko perhe elää isän tienalla, niin äidin piti olla tarkka. Isännät puhuivat takkalattian pitävyydestä. Tarkka talous tuotti myös tarkempaa tapakulttuuria kotona, josta äiti siis piti huolen. Väsynyt isä työn jälkeen oli isäntä niin talossa kuin torpassa. Äidin valvonta jatkui siihen asti, kun oma perhe tuli perustettavaksi ja siinä samalla, kun äiti lakkasi kontrollistaan parhaassa tapauksessa, voiton avaimet siirtyivät miniän taskuun. Mitä me voimme oppia tästä? Emme paljonkaan muuta kuin sen, että elettiin paljolti miesten maailmassa. Eikä miesten maailmasta puuttunut lieveilmiöitä.

Jossain vaiheessa ajatuskanta muuttui. Pientila oli antanut työtä koko perheelle ja myös toimeentulon. Niin oli ollut siitä asti, kun kylmä tila oli muuttunut lämpimäksi. Sitten tuli ulkomailta ilmeisesti lännestä emansipatsioon. Pientila muuttui yhden ihmisen työpaikaksi. Pohojammaallakin tapahtui ihme. Naiset eli emännät alkoivat edelleen nousta viideltä, ei enää lypsämään vaan rakentamaan rikoosta riskeille vaattehia. Niska limassa kellokalle vierellä ja koneiden uuvuttava ulvonta korvissaan. He suostuivat siihen, koska se avasi tien ulos luontais- ja keräilytaloudesta kuluttajan ah niin ihanaan maailmaan.

Toisaalla tapahtui myös kehitystä. Pientalon isännälle ei ruoan tuoksu enää tervehtinyt työn lomassa kotona. Jääkaapin ovessa oli ehkä lappu: Jääkaapissa on ruokaa, lämmitä mikrossa! Uusi aika oli astunut pirttiin. Illat pilasi kummankin väsymys työn jälkeen, no eihän siinä paljon muuta tarvinnut tehdäkkään, kun töllönsilmä tuli taloon ja alkoi suoltaa tänään kotona-viihdettä. Toinen juttu oli siinä, että vain postiljoonit saivat kokea terrierihousunlahkeessa- efektin. Nyt näyttää siltä, että siinäkin on ollut suuri muutos. Monet meistä muistavat sen, kun maan isä UKK kutsui viidenpuolueen johtajat koolle ja käskytti: Me olemme kokoontuneet muodostaaksemme tähän maahan viiden puolueen hätätilahallituksen, jonka tehtävänä on työttömyyden torjunta. Sanamuoto ei ehkä ihan täsmää mutta asia kyllä. Pöydässä istuttiin niin kauan, että käsky toteutettiin. Ei siinä paljon silloin tunnusteltu eikä juurikaan Tamminiemessä terrierit lahkeessa riippuneet.

Silmiini nousee episodi jostain ulkomailta Johonkin pihaan kurvaa vaalea isohko pakettiauto, jossa oli muutama ikkuna. Eihän siinä ollut mitään erikoista, mutta ympäröivien miesten toiminta oli. Muistamme miten ensimmäisten autojen ilmestyttyä raitille poikalaumat juoksivat perässä , kun näkivät ihmeen. Tuossa pakettiautossa oli tämä kuuluisa Assance, nimi voi olla väärin, muitta haitanneeko. Siinä pyöri aikuisia miehiä kamerat käsissään ihan kuin viisastenkiven jahdissa. Eikö olisi sivistyneempää odottaa kun ovi avautuu ja sitten jokainen ottaisi kuvansa, koska samaa saalista jokainen jahtasi.

Mitä opimme tästä kaikesta? Emme ehkä paljonkaan muut kuin sen, että miesten on entistä vaikempaa pärjätä. Ensin käskyttää äiti ja sitten vaimo ja sitten eriasteiset pomot. Mutta sitten tulee esille porukka, joka ei pääse äidistään irti eikä saa vaimoa itselleen ja vaikka saisikin, niin ei tahdo tietää miten pitäisi elää, että joku roti säilyisi. Siihenkin on saatava koulutus! Kun ihminen pääsi pääjohtajaksi, kenraaliksi, presidentiksi, piispaksi, kansanedustajaksi tai läänintaiteilijaksi, oli melkein turvassa ja lahkeet saivat olla rauhassa, mutta mikään ei ole niinkuin ennen. Onko nyt kaikki paremmin?

Protesti

Viime vuosituhannelta juttu: Kun Ranska räjäytteli atomipommeilla atollia nuuskaksi, niin pieni ja pippurinen Suomi lakkasi protestiksi tekemästä ranskanleipää! Ehkä tämä oli vitsi, mutta totuutta sivuava.

Suomi on tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden luvattu maa ja sen kansankirkko näkyvin soihdunkantaja. Sitten tapahtuu jotain kauheta. Osa kansasta menikin leiriin, jota ei voi suvaita eikä johtajaa voi kunnioittaa? Mitä se on? Syrjintää, rasismia tai jotain muuta, jota julkikuvan mukaan Suomessa ei pitänyt olla ollenkaan.

Kansanviisauteen kuuluu myös sanonta: Itselleen porsas kiusaa tekee, kun purtilonsa kaataa. Kun joku kieltäytyy pitämästä jotain puhetta, niin rankaisee itseään ensisijaiseti. Puheen pitäminen on kaikkein tärkeintä puhujalle itselleen, siksi siinä ikäänkuin kaataa purtilonsa. Tehdäämpä ajatuskoe: Sinut on kutsuttu puhumaan vaikkapa tuhannelle hengelle. Sinä valmistaudut hyvin, teet kymmenen konseptia ja viimein se on valmis. Kun odotat kutsua lauteille sydän hakkaa ainakin jonkin verran ja kainalot hikoavat ja kädetkin joskus ainakin vapisevat. Sen sijaan ne tuhat muuta ihmistä istuvat levollisina eivät perspiroi, että mitähän nyt on edessä.

Tämä on siis minun protestini, joka ei johda mihinkään, eikä kukaan vuodata kyyneleitä myötätunnosta minua tai muutakaan kohtaan.

Kaltoin kohdellut

Nyt näyttää siltä, että pitkähkön kohinan tuloksena uskontojen kaltoin kohtelemat ovat saaneet oman äänen. Ehkä on jo unehtunuyt J Kurvisen Raportti… Kyllä siinä oli enempi niitä ääniä ja vähempi asioita puolustavia ääniä, koska vl johto kategorisesti vaikeni.

Minulla on henkilökohtainen suhde tähän asiaan, siksi kirjoitan. Voisin ilmaista asiaa meetoo verbillä? Ensin vähän asian luonteesta. Yhdistyslaissa on säädökset joiden perusteella voi erottaa yhdistyksestä, jos on aiheuttanut ns suurta vahinkoa yhdistykselle. Politiikassahan tämä on tutumpaa. Puolueissa on oppositionsa, koska ihmisillä on pyydettä, mutta ei aina nostetta. Pyyde ja noste sopivassa suhtessa nostaa esille, mutta vie myös ulos, jos noste ei ole riittävän laajaa.

Kun ihminen syntyy uskovaan perheeseen, on aluksi silmätön kuin kissanpoika. Kun silmät avautuvat, niin ratkaisevaa on mitä niillä silmillä alkaa nähdä. Joku saa nähdä rakastavia lähimmäisiä jotka hellivät ja kannustavat ja antavat terveet elämänarvot. Toinen saa nähdä kiukkuisia, vaativia ja alistavia ihmisiä, jotka hallitsevat pelolla ja kovuudella. Ja kaikkea siltä väliltä. Hyvät lähdöt saanut on tyytyväinen ja tekee sitä samaa ruutia, jota on jo vuosikymmenet tehty. Huonot lähdöt kokenut voi haarautua kahtaalle. Luopuu siitä uskosta, johon on kasvatettu ja valitsee oman tien. Yleensä silloin ei koe kaltoinkohtelua paitsi joskus kuulee suoraa nuhdetta. Toinen valitsee vaikuttamisen tien ja yleensä polttaa siipensä. Jos kyse on yhteisön syntikäsitykseen kuuluva asia ja siinä yrittää saada muutosta, voi nähdä itsensä ulkopuolella kaltoin kohdeltuna ja katkerana, kun ei saanut olla sekä sisällä, että ulkona yhtä aikaa.

Itselläni kriisi syntyi uskonkäsityksistä ja ne veivät ulkopuolelle siksi, etten kyennyt osoittamaan tarvittavaa nöyryyttä ja luopumaan siitä mitä pidin oikeana. Tie on ollut pitkä, mutta suurin kamppailu on ollut sisälläni anteeksiantamattomuuden kanssa, jonka olen kokenut synniksi. Kun olen saanut taivaallista apua, niin voin siunata kaikkia entisiä veljiä ja sisaria, koska on vain yksi taivas, johon kaikki pelastuneet lopulta pääsevät asumaan. Jos uskontojen uhrit etsivät Jumalan kasvoja ja anovat anteeksiantavaa mieltä itselleen, silloin haluan siunata sitä toimintaa. Jos kuitenkin on oman haavoittumisen hellimisestä kyse ja toinen toistaan vahvistaen lihallisella tuella niin pahoittelen ja rukoilen armollisen Jumalan kohtaamista.

Uhkaus

Varmaan lapsuudesta muistamme omia tai toisten uhkauksia: Mä kerron isälle, mä kerron äitille, mä kerron opettajalle! Niissä tapauksissa on varmaankin ollut mahdollisuus neuvotella, koska monesti uhkauksen seuraukset olivat arvaamattomat. Arvaamattomiin tilanteisiin joutuu myös sellaisen kodin lapsi, joka on saanut opetuksen omalta isältään: Koskaan ei saa valehdella! Kun syrjäkylällä kasvaneena menin asevelvollisuutta suorrittamaan, niin olin meko lapsellinen ja totuutta kunnioittava, koska en pystynyt valehtelemaan ainakaan sujuvasti.Jouduin vastaamaan suoraan kysymykseen tavalla, joka aiheutti ketjureaktion. Sain kirjaimellisesti turpaani! Homma oli jotenkin outo. Kaveri sipasee oikealta sivulta, minä lennän semmosen ainakin metrin jalansijoiltani kyljelleen eikä mihinkään sattunut. No, kun en tiennyt oliko asia riittävä niin uhkasin: Menen kertomaan! Onneksi siinä oli kypsempiä kavereita, joka yksi niistä sanoi: Et mene! Jälkeenpäin totesin, että se oli viisas neuvo.

Jossain vaiheessa olen kuullut kasvatusmetodista, jota luonnehditaan kolmella sanalla: Uhkaus, kiristys ja lahjonta. Jos et pääse luokalta, et pääse kesäksi mummolaan! Jos numerot eivät nouse, otan kännykän pois vallan. Saat satasen ja voidaan käydä ulkomaillakin, jos saat valkolakin. Näitä variaatioita on vaikka kuinka paljon. Työmarkkinoilla on käytössä sana: Varoitus! Annetaan varoitus työnseisauksesta tai lakosta tai työsulusta. Eivätkö ne täytä uhkauksen tunnusmerkkejä, mutta ne ovat laillisia uhkauksia. Laillisia uhkauksia voivat esittää valtionpäämiehet toisilleen ja omille kansalaisilleen.

Sanan:Uhkaus, rinnalle on tullut vihapuhe! Ja laiton uhkaus! Jos joku valtio antaa tiedonannon, että joku salmi suljetaan ettei laivat pääse kulkemaan, niin se on politiikkaa eikä uhkausta eikä vihapuhetta. Pääministeri sanoo kaatavansa hallituksen, jos hänen tahtonsa ei tapahdu. Se ei ole uhkaus, se on politiikkaa.

Uhkausta ja vihapuhetta voi harjoittaa vain hän, joka näkee todellisuuden valtaväestöstä poiketen. Sopimattomia puhui lapsi, joka sanoi: Keisarilla ei ole vaatteita. Enemmistö ei koskaan uhkaile laittomasti eikä puhu vihapuhetta, he hoitavat asioita ja tekevät politiikkaa, joskus jopa kirkkopolitiikkaa.

Keskustelu

Kun piispa haluaa keskustella puoluejohtajan kanssa, niin se näyttäytyy outona ilmiönä. Ainakin otsikoiden mukaan. Kärsimättömänä ihmisenä en jaksa juuri koskaan lukea sana sanalta kuin väitöskirjaa, kun asian voisi sanoa lyhyemmin ja voisi odottaa, että joku lukee loppuun ja kommentoi asiallisesti.

Ilmassa näyttäisi olevan ristivetoa. Mieleeni tulee ristiaallokko Selkämerellä, kun vesitaso aikoi laskeutua aalloille. Kyllä se laskeutuikin, mutta vain mekanikko oli ketterä ja pelastastui lautalle kuivana. Se oli sen piiverin joutsenlaulu. Nyt näyttää siltä, että armaassa kotimaassamme ajatellaan laajasti ihan väärin. Kun olemme huomanneet, että konservatiivit kirkossa ovat katoavaa kansanperinnettä, niin luullaan, että politiikassa toimii sama lainalaisuus. Historia tulee osoittamaan, että arvio on väärä.

Erikoisemmatkin ilmiöt voivat asettua kuvaan, jos jokukin joskus kuuntelisi oikeasti unohdetun kansan tulkkeja. Me näemme, että Suomessa on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan kansanosa, joka ei koe tulevansa kuulluksi. Siksi mopo ja tuohilakki herätti kansanliikkeen sanavalmiin johtajan sivulle. Vaikka kaksi kertaa on uudestaan syntynyt puolue hajotettu kukoistuksen aikana, jolloin vallan kahva on ollut ah niin lähellä.Jokaisella suuntauksella on hobbynsä. Jollakin se liittyy taskujen täyttämiseen. Jollakin häämöttää eeuun viheriät niityt. Jotakin ajaa vain kaunaisuus ja jotakin nälkä ja paha olo.

Kun kuitenkin tiedämme, että pahaa oloa on vaikka toisille jakaa, niin äänitorven särähtelevänäkin ääntä kannattaa kuunnella. Voi olla, ettei pääse montaa kertaa mitätöimään. Turhautunut ihminen alkaa haluta muutosta eikä muutoksen laadulla taida olla paljon väliä, ei ole koskaan ollut. Jokainen vaali on muutosvaali ja seuraavat hetket unohduksen aikaa.

Jos nyt ihmetellään, miksi joku keskustelu järjestetään, niin on kristillistä otta selvää tilanteesta. Voidaan katsoa onko mahdollista oikeasti edistää tasa-arvoa niiden välillä, joilla on puiset tai kultaiset lusikat. Historiasta tiedämme, että ihmisryhmän vähättely, eristäminen ja aliarvioiminen on arvaamaton voimavara taitavasti manipuloituna. Itsesuojeluvaiston pitäisi antaa aiheen arvostaa vaalituloksia ja niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet monet jytkyt aikaan. Se olisi käytännön kristillisyyttä.