Päivettynyt puku

Kuva

Vanhetessa alkaa muistojen laari purkaa tavaraa. Joku on mieluista, mutta kelvotontakin siinä ja  kokonaan hylättävää löytyy myös.Jostain alkoi tulla mieleeni vanhemman veljeni kanssa yhteinen kirkonkylän reissu. Meidän piti mennä vaatturille, kun vaatteita ei siihen aikaan ollut niin helppo saada. Vaatturi teki sitten ensimmäiset pitkät housutkin. Sillä kerralla minua onnisti. Vaatturi esitti housujen valmistuksen sijasta, että jospa ostaisimme minulle sopivan koko puvun. Se oli ollut näyteikkunassa ja aurinko oli haalistanut osan väreistä. Se oli hieno puku. Väriltään se oli ollut muistojeni mukaan vihren sorttinen, mutta siinä oli sellaisia ruskeahkoja laikkuja. Siinä oli neljä taskua etupuolella ja takana sellainen urheilullinen tamppi. Työkyvytön isä, harmaa pieni mökki. Ei niihin puitteisiin ihan priimaa, kyllä se kirjava oli tosi hyvä.

Toinen asia, joka liittyy myös veljeeni oli metsätyö. Koitimme rehjustaa metsurin hommissa. Minä olin neljäntoista ja veljeni oli parisen vuotta vanhempi. Minä seurasin ihaillen, miten hän kumatui pokasahan kanssa puun juurelle ja määrätyn ajan kuluttua puu kaatui. Lunta sattui sinä vuonna olemaan paksusti, joten minä puolitoistametrisenä kahlasin joskus ihan vyötäröä myöten. Jotain me saimme aikaan, kun hengissä pysyttiin.

Elämä on viskellyt sinne ja tänne, mutta jälkeenpäin olen löytänyt kaikessa johdatuksen. Aikanaan ajauduin sotilasuralle,  niin luulin, mutta siinäkin oli tarkka suunnitelma. Maalliset ponnistukset eivät ole tuoneet paljonkaan hyvää tulosta. Viimeisen ylennyksen sain vasta reservissä, jolla ei enää ollut mitään vaikutusta, no ehkä vähän. Jonkinlaisen ritariristin sain viimeisenä kesänä palveluksessa, sekin niin myöhään, etten siitäkään osannut nauttia.

Mitä tämä kaikki merkitsi? Jumala kasvattaakin taivasta varten. Minun kovapäisyyteni ei olisi kestänyt paljoa menestystä, minulle piti uudestaan ja uudestaan näyttää, että niin pienestä on asiat kiinni. Jumala kuitenkin varjeli, etten jäänyt ansoihin, jotka olisivat tuhonneet elämäni. Tosi lähellä on ollut. Hän on vienyt kuoleman portille, mutta estänyt sitä nielaisemasta. Sellainen köyhän ylpeys on ollut seuralaiseni monien muiden traumojen myötä. Minun siunaukseni tärkeä osa on lujatekoinen vaimo, jonka hän minulle antoi. Hän tiesi kuka kestää rinnalla ja on sopiva.

Elämäksi kutsuttu näytelmä on käsikirjoitettu ja jokainen näytös siinä pitää olla, muuten se ei olisi omani. Kun sain kutsun vankilalähetiksi, mietin omia kykyjäni ja totesin ne toisaalta suuriksi, mutta juuri siinä kohdassa säälittävän pieniksi, kun ensimmäistä puhetta piti aloittaa. Näin ristiriitainen ihminen voi olla. Laulu ennen puhetta eli niinsanottu saarnavirsi oli: Tuhkasta nousee aamu… Siitä oli helppoa jatkaa toivon sanomalla. Kristillinen pelastuksen toivo kantaa silloinkin, kun pohja horjuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s