Lapsuuden joulut ovat palanneet mieleen nyt vanhuuden kynnyksellä. Pienessä tuvassa oli maalaamaton lattia, joka hangattiin valkoiseksi jouluksi ja juhannukseksi. Siinä piti käyttää juuriharjaa, jota meillä sanottiin porstaksi. No ne olivat vaatimattomia köyhän perheen joulut. Sauna lämmitettiin ja äiti oli laittanut lihaisampaa kastiketta ja perunoita ja muuta. Kyllä ne lapsen suussa hyvältä maistuivat. Joululahjoista ei ollut tietoa aiemmin, mutta vanhimman sisaren tulo joululomalle työstä tiesi kuitenkin vaihtelua. Ensimmäiset lahjat sainkin häneltä. Sukkia ja lapasia hän kutoi itse. Mieleenpainuvin lahja oli froteepyyhe sellaisia ei oltu meidän kulmilla nähty. Se oli ensimmäinen. Me saimme veljen kanssa samanlaiset siinä oli päissä värilliset raidat toisella oli keltainen ja toisella vihreä.Jouluaattona saunomisen jälkeen isä luki jotain hengellistä oli varmaan Lestadiuksen postillasta jotain jouluun liittyvää. Hartaus syntyi yksinkertaisista asioista. Lipeäkalaa tietysti oli moneessa huusjhollissa. Niitä oli kaupan nurkassa kuin halkoja. Niitä liotettiin tuhkalipeässä ja sitten tietysti huuhdottiin ja huuhdottiin, koska lipeäjäämät liuottivat kalan mäskiksi lähes,.

Toinen erilainen joulu oli 1959 jouluna. Ankarasti sairastettuaan isän kuoli 17.12. aamupäivällä Vietimme siis joulua niin, että isä oli arkussa ulkorakennuksessa. Veljeni tulivat, enoni tuli, mutta kumpikaan siskoni ei voinut tulle. Toinen oli juuri saanut vauvan ja toisellakin oli laskettu aika parinviikon sisällä. Vain heidän miehensä olivat siellä Tapaninpäivän jälkeen oli sunnuntai. Silloin oli tapana siunata vainajat yhteisesti sunnuntaina kello 0900. Aamulla varhain veljeni haki kuorma-auton ja sillä kuskattiin arkku kirkolle siunattavaksi. Vaikka oli talvi, niin oli suotuisat olosuhteet lumen suhteen, että pääsi kulkemaan myös sivuteitä. Arkkua kannettiin pitkä matka. Ei ollut niitä rattaita vielä keksitty ja kantajat lapioivat haudan umpeen. Kaikki oli karua, mutta harrasta. Pieni kahvitilaisuus jälkeen ja kaikki oli ohi. vieraat lähtivät ja me jäimme kolmisin äiti ,vanhempi veljeni ja minä joka olin silloin 16 ikäinen. Koti ei ollut enää entisensä.

Kolmas erilainen joulu olisitten 1965. Olin kihlautunut nykyisen vaimoni kanssa ja olin  sitten Lappeenrannassa oppimassa sotataitoja. Siinä joulun alla oli koulun joulujuhla, johon piti osallistua, mutta komppanioan vääpeli päätti toisin. Jouduin esikuntaan päivystämään yllättäen. Ehkä säästyin joltakin, jota en nyt ala kertomaan, mutta valvottuani lähes koko yön, nukahdin siinä aamusella ja tietenkin käry kävi. Kun porukka lähti joulunviettoon, niin minä muutaman kohtalotoverin kanssa saimme kuulla paljastettu ratsuväen miekka juhla-asennossa seisovalta ylivääpeliltä sanat: Arestilaiset: Asento, päävartioon mars! Sinne marssimme varuskunnan päävartioon ja suljettiin muutaman neliön arestikoppiin. Ilmoitin vain morsiamelleni, että joudun jäämään jouluksi koululle ja tulen sitten joulun jälkeen lomalle. Siellä kopissa sitten kuuntelin erilaisia ääniä. Samassa puurakennuksessa oli puuvajat ja henkilökunta hakkasi takkapuita, joten välillä oli kova kolina. Toiset pelasivat jotain peliä huutamalla kopista toiseen, no sekin kestettiin, mutta kyllä piti tunnustaa asian oikea laita morsiamelle.

Viimeinen on nykyajan joulu, joka ei itseä enää paljon säväytä. Vain lastenlasten jouluilo lämmittää mieltä. Ehkä tavaraa on joskus liiaksi. Heidän kauttaan voi elää lapsuuttaan uudelleen ja nähdä, miten paketeista löytyy mitä merkillisempää. Lasten iloon osallistuminen on tämän ajan tähtihetkiä. Aluksi lasten tärkein tehtävä on repiä papereita. Meidän jouluihin kuului Cairnterrieri Oskari, joka sai myös joululahjan ja paperin repiminen oli siinäkin tapauksessa riemullista. Joulu juhlista jaloin!