Itsenäisyys merkitsi varmasti jotain suurta heille, jotka siitä haaveilivat, jotka sitä asiaa alkoivat järjestää ja niille, jotka sen useampaan kertaan lunastivat verellään ja terveydellään. Emme tiedä paljon nälkävuosistakaan, kun päivittäin on ollut jotain syötävää pöydässä. Meille tämä on itsestään selvää jopa niin, että sitä ei tarvitse niin tarkasti enää vartioida.

Itsenäisyyden hintaa olen joskus koittanut arvuutella, kun olen nähnyt joitakin paikkoja rajan takana. Kannaksella juoksuhaudat ovat painuneet lähes umpeen, mutta paikat vieläkin näkee. Alueella oli aiemmin turistille pysähtymiskielto. Kun se ainakin tilapäisesti kumottiin, niin erään veljen kanssa pysähdyttiin paikalle, jossa oli nähtävissä juoksuhautaa matalana ojasena ja poterot olivat sellaisia kuoppia. Ihan lähdin kävelemään sitä juoksuhautaa pitkin ja tovin seisoin poterossa ja mietin niitä tuntoja, jota sen kaivaneilla oli. Jouduin luopumaan. Ymmärsin, etten ylety niihin asioihin, vaikka itse asiasta jotain tiedänkin.

Joillakin matkoilla olen nähnyt myös Vuoksen ja Syvärin nuolaat virrat. Sitä olen ihmetellyt, miten niiden yli tultiin perääntymisvaiheessa, kun sillat olivat tuhoutuneet? Se on minulle ihme, suuri ihme. Muistelen lukeneeni, että Jumala antoi kansoille asumisen paikat ja piirsi niille rajat. Onkohan Shengen jotenkin mennyt siitä ulos? Olisi siunattu asia, jos kaikki hyvä liikkuisi vapaasti. Jumalan pelko ja kunnioitus. Lähimmäisen rakkaus. Ihmisten elämään on tullut jäädäkseen sellaista rikkakasvustoa, jota ei edes yritetä kitkeä. Me vain saamme tottua, että yhteistä omaisuuttamme turmellaan, töhritään ja veistellään. Puhkotaan auton renkaita ja lainataan polkupyöriä. Kun ei enää tarvita, niin heitetään jokeen. Miten tähän on tultu? Onko tämä kiitosta niille, jotka tämän vapauden verellään ansaitsivat?

Kunnia Jumalalle ja kiitos veteraaneille. Jotakin meillä vielä on, josta kannattaa kiittää!