Seimessä makaaja..

Olemme taas siinä ajassa, kun puhutaan seimestä ja siellä lepäävästä Taivaan Lahjasta! Me voisimme helposti luulla, että kristikunta on eheytymässä, kun vallan puhutaan ja lauletaan Hänestä, joka makasi seimessä. Yhteinen Vapahtaja, totta kai me Hänet tunnustamme ja vielä paljon paremmin kuin joku toinen. Tai ainakin yhtä hyvin.

Mitä me tiedämme ensimmäisestä joulusta? Siitä voidaan kirjata joitakin asioita. Kaiken oli käynnistänyt Pyhä Henki, josta enkeli oli ilmoittanut Marialle ja vakuuttanut myös Joosefin hyväksymään tuon tilanteen. Kuitenkin noihin synnytystuskiin johti maallinen asia, joka rasitti koko kansaa. Hallitsijaa oli kohdannut lama ja oli syytä käydä kansan kukkarolla. Näin myös tehtiin. Jokaisella sukukunnalla oli oma kotikaupunki, jossa tämä maksu piti käydä suorittamassa. Silloin keisarin käsky oli laki, jota jokainen ilmeisesti noudatti. Ei oltu vielä keksitty verosuunnittelua. Jos niin olisi, tuskin Joosefin olisi tarvinnut matkustaa mihinkään.

Kun lapsi oli syntynyt, niin ensimmäisen ilmoituksen saivat paimenet. Meidän ei tarvinne miettiä heidän köyhyyttään tai alhaista asemaa. He saivat sen armon, että kuulivat taivaallisilta sanansaattajilta asiasta. Jumala osoitti valtansa tässä asiassa ja keinonsa, jotka Hänellä ovat käytössään. Järkimiehet idässä olivat tutkimuksissaan päässeet tulokseen, että jotain mullistavaa on tulossa.

Seimen lasta siis käytiin kumartamassa jo silloin, mutta ei yhtenä joukkona, vaan jokainen erikseen. Köyhät ensin ja tietäjät rikkauksineen sitten vasta toisena. Tietäjät tosin kysyivät tietä Herodekselta, koska ulkomaan lähetin täytyy ilmoittautua hallitsijalle. Hänkin kiinnostui asiasta, mutta vain omaan valtaansa kohdistuvana uhkana. Hän kuitenkin sai peitettyä oman tarkoituksensa ja tietäjät olisivat menneet siihen ansaan ilman yliluonnollista väliintuloa. Näin Jumala hoitaa asioitaan ihmisistä huolimatta.

Kasvun myötä alkoi väki jakaantua kannattajiin ja vastustajiin. Kuitenkin hetkellä, jolloin pääasiat suoritettiin, Hän oli yksin eikä avannut suutaan puolustaakseen itseään. Vain Maria ja Johannes mainitaan olleen näköetäisyydellä, kun Hän antoi henkensä. Vaikka kuolema oli laadultaan häpeällinen rosvon kuolema ja pääosin kaikki Hänet hylänneet, Hän oli ja on koko maailman Vapahtaja.

Nyt me saatamme kuulla ja nähdä ekumeenisen joulurauhan julistuksen, kun eri kirkkojen ja uskontokuntien edustajat seisovat rivissä ja lauisuvat sanoja, joiden pitäisi merkitä yhteyttä, mutta jo kirkon portailla jokainen hajaantuu suuntaansa eikä Jeesuksen rukous kanna arkeen. Suuria herätyksiä profetoidaan, mutta jätetään kertomatta sen avain. Jos ei tiedä niin ei voi kertoa? Raamattu kehottaa katsomaan myös toisen parasta, eilä pelkästään omaa! Meidän pitäisi rukoilla: Herrani, anna herätyksen tulla keskuuteemme! Jos et voi antaa sitä minunn seurakuntaani, niin etsi ja löydä joku toinen paikka,, mutta anna minulle myös osa sitä hengen vuodatusta. Kunnia Jumalalle korkeuksissa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s