Monilla uskovilla on joitakin erityisiä paikkoja, jotka liittyvät uskonharjoitukseen juhla-aikoina. Joillakin ne ovat kiinteitä pisteitä, jonne uudestaan ja uudestaan suunnistetaan. Toisilla vuoden kohokohdat voivat kiertää ympäri maata, mutta tarkoitus on aina sama. Kohdataan ystäviä ja kuullaan linjauksia akuutteihin asioihin.

Itselläni tuo paikka on ollut Gälliware joulun aikaan Pohjois- Ruotsissa. Kaikki johtui siitä, että olen esikoislestadiolais-taustainen. Kasvanut tiiviissä yhteisössä ja imenyt itseeni asioita ja asenteita, vaikkakin joskus vähän kerettiläisestä näkökulmasta. Lapsuudesta muista asioita miten ne harvat lapinkävijät kertoivat ihailevia kertomuksia toiminnan  mutkattomuudesta ja erityisestä lämmöstä, jota siellä oli koettu. Käsitin, että sinne matkustaminen ei ollut jokamiehen oikeuksiin kuuluvaa, siinä oli jotain niin mystistäkin.

Tulipa sitten päivä, jolloin alettiin puuhata linja-automatkaa Turun seudulta. Ystäväpariskunta sai tarutettua lähtöhalua niin paljon, että ilmoittauduimme matkalle. Pelkästään tuntikausien istuminen bussissa ja siinä leijuvan odotuksen aistiminen oli jo merkillistä. Kun sitten pitkän istumisen jälkeen avautui tunturien välistä kauniisti valaistu kaupunki, niin näky oli vaikuttava.

Ensimmäinen vaikutelma oli hämmentävä. Väkeä oli joka puolella paljon ja kielten sekamelska melkoinen. Siinä oli iskeä orpouden tunne. Saimme majapaikaksi Saamelaisen koulun, josta oppilaat olivat joululomien takia poissa. Melkein koko lasti majoittui siis samaan paikkaan, joka kyllä lievensi alkuhämmennystä. Kun sitten viivyimme melkein viikon, niin systeemiin ehti jotenkin tottua ja vierauskin vaimeni, kun sain tavata norjalaisiakin ihan suomea puhuvia ihmisiä. Tunnelma oli tiivis ja osittain ainakin siitä syystä, että odotukset olivat korkealla ja asiaan oli paneuduttu jo viikkojen ajan.

Julistajat olivat vanhahkoja miehiä ainakin parikymmentä vuotta itseäni vanhempia, joten kunnioitus oli vaivatonta. Olihan vanhempien kunnioitus aiemmin kansalaishyve ja uskovilla erityisesti. Olin kuin linnunpoika suu auki ja otin vastaan kaikkea mitä tarjolla oli. Kokemukset olivat myönteiset varsinkin, kun itse ei ollut mitenkään aktiivinen toimija siihen aikaan. Joukon mukana mentiin ja tultiin takaisin kokemusta rikkaampana, nyt sekin ihme oli nähty.

Matkoja tuli sitten muutamia muitakin eri kokoonpanoissa ja kokemuksetkin vaihtelivat iän myötä. Julistajat nuorenivat osittain ja osa siitä hohteesta arkipäiväistyi. Lämmöllä muistan monia vaikuttajia, jotka uhrasivat aikaansa myöskin minulle vaikka väkeä oli runsaastikkin.

Hyvä paimen johdattaa sisälle ja ulos ihan vihreille laitumille asti ja virvoittavien vesilähteiden äärelle. Itselleni on tullut tärkeäksi Jeesuksen kanssapuhe Syykarin kaivolla naisen kanssa. Nainen sanoi Jeesukselle: 20. Meidän isämme ovat tällä vuorella kumartaneet ja rukoilleet, ja te sanotte: Jerusalemissa on se sia, jossa pitää rukoiltaman.

Jeesus vastasi: 21. Jesus sanoi hänelle: vaimo, usko minua: se aika tulee, ettette tällä vuorella eikä Jerusalemissa Isää rukoile.
22. Ette tiedä, mitä te rukoilette, mutta me tiedämme, mitä me rukoilemme; sillä autuus on Juudalaisista.
23. Mutta hetki tulee, ja jo nyt on, että totiset rukoiliat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä Isä tahtoo myös senkaltaisia, jotka häntä rukoilevat.
24. Jumala on Henki, ja jotka häntä rukoilevat, niiden pitää hengessä ja totuudessa häntä rukoileman.

Siunatkoon Rakas Jumala jouluseurat väkevällä Pyhän Hengen ilmestymisellä  erityisesti nyt, kun on enää vähän aikaa!