Kiurun Antin saunassa

Keltossa rakennettiin kirkkoa, johon talkootyönä osallistui joukko suomalaisiakin asianharrastajia. Tekniikka, materiaalit ja rakennustavat olivat hienoja ja paikkakuntalaisten ihmetysten kohteita. Olihan se suunnittelun voittokulkua, kun voidaan toisessa maassa valmistaa palkkeja ja siirtää ne paikalleen ja pultata kokoon yhdeksi kokonaisuudeksi.

Ihmiset siellä käsittivät jotain lahjan arvosta ja tahtoivat osoittaa kiitollisuuttaan eri tavoin. Majoittaminen ja ruokkiminen kodeissa oli ylenpalttista ja sydämellistä. Oli myös yksi erikoisuus ja se oli saunakulttuuri. Me suomalaisina luulimme olevamme saunomisen taitajia, mutta siellä se sai ihan uudet määritteet. Rosmittalan Haikaralla saunoimme monesti ja kehujen jälkeen kiuas oli entistä punaisempi, kun saunaan menimme. Meitä oli joitakin, jota kutsuttiin haikaranpojiksi. Rakkaat muistot meijjän mammasta ovat vieläkin omaisuutenamme.

Tulipa sitten päivä jolloin saimme pienellä porukalla kutsun Kiurun Antin saunaan. Heti rakennus ja pukuhuone antoi osviitan siitä, että nyt olemme päässeet todellisen asianharrastajan pyhättöön. Kaikki oli niin taitavasti rakennettu. Saunanpuolella meitä odotti yllätys. Siellä oli menossa vihtomisrituaali. Mies makasi ylimmällä tauteella ja raavas mies pipo päässä ja rukkaset käsissään rummutti saunojan selkää kahdella vihdalla kuin orjakaleerin tahdinlyöjä. Lämpöä oli vähän vaihdellen 100-130 astetta, joten lämmintä oli. Jokainen vuorollamme kävimme käsiteltäväksi ja saimme kunnon löylytyksen kiireestä kantapäähän asti. Siitä penkiltä kuului mennä jossain sivuosassa oleeseen vesialtaaseen, jonka vesi oli todella kylmää.

Kun löylyhommat saatiin valmiiksi, niin alkoi teeseremonia pukuhuoneessa ja siinä jäähdytellessä joimme muutamaan mieheen kolme perinteistä samovaarillista teetä. Minulla ainakin tuli nesteet vaihdetuksi, niin valtava oli se jälkihikoilun määrä, mutta oloa ei voi sanoin kuvata niin hyvältä se tuntui. Jotenkin kaivaten muistelen niitä ystäviä, joihin sain tutustua. Monet heistä ovat jo menneet ajan rajojen taakse. Monille heille oli myös suuri armon osoitus kuulla Kelton kirkonkellon taas soivan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s