Tänään olen mielentilalla, jolloin on pakko muistella tilannetta, jossa nuukuus ja pöljyys yhdistyivät. Olimme Kleinbussiporukalla menossa Kosemkinan alueelle. Pysähdyimme jossain matkalla tankkaamaan  naftaa , joka on vennääksi toplivo. Minun piti olla letkumiehenä, kun kassalla maksetaan ja pumppu käynnistetään sieltä olipa letku paikallaan tai ei. Eikä siinä ollut mitään sulkua. Kun olin laittamassa letkua paikalleen niin sieltä hulmahtikin muutama litra minun pyhähousuilleni. Onneksi oli toiset housut mukana, joten saatoin vaihtaa ne pois.

Nyt alkaa se asian kimurantti jakso. Pulaa kokeneena ei tullut mieleenikään heittää niitä housuja pois, kun ne olivat maksaneet yli kaksisataa markkaa ja jotain vielä maksoi lyhennyskin. Minä siis laitoin ne muovipussiin ainakin kahteen ja kuvittelin niiden jaksavan siellä hyvin minun laukkuni pohjalla. Valitettavasti siitä tuli hajuhaittaa kylläkin sinne autoon. Tarina jatkuu. Menimme kortteeriin Konulle ja saunoimme siellä.Ehkä en nyt valehtele, jos sanon, että mietin niiden housujen pesua, mutta vesi siellä saunassa oli niin kylmä, että tuloksen arvelin olevan huono.Olavi kysyi sitten minulta: Pesitkö sä niitä housuja? Minä vastasin: En viitsinyt. Hän ei kysynyt enempää enkä minä selitellyt. Olisi ehkä kumminkin kannattanut.Meibi? Kaksi miestä siitä seurueesta on jo poissa, mutta kuljettaja ja vaimot elävät. Ehkä veljet eivät muista näitä asioita enää, kun taas tapaamme suuren muuton jälkeen. Sori elävät!

Samalla matkalla palatessa betonitien monttu vaurioitti oikean etupyörän niin, että jouduimme sen vaihtamaan siellä pimeässä. Yävyimme Lahdessa ja aamulla piti lähteä Turkuun niin myös oikea takarengas oli tyhjä. Onneksi emme sitä siellä tiellä huomanneet. Vakuutukset kattoivat kai vahingot tai sitten ei.

Ettei tämä jäisi päällimmäiseksi, niin kerron erään Ladan paluumuutosta. Nuori mies oli ollut Heikinsuolla kesätöissä ja saanut palkallaan hankittua laatuauto Ladan. Pekka oli tunnettu Inkerin ystävä. Hän oli sitten läheisineen täyttänyt auton hyvyyksillä, joihin kuului laatikko kertakäyttöruiskuja diabeteksen hoitoon. Silloin oli bussiporukka menossa rajan taa ja minä sain tehtäväkseni saattaa sitä autoa tulliin ja edelleen Viipuriin asti.

Pojan mummo oli siinä matkassa mukana ja oli ihan hermona niiden ruiskujen takia. Hän mietti, pitäskö ne kätkeä tai jotain. Minä kehotin laittamaan ne päällimmäiseksi, että tullimies näkee ne heti, kun luukun avaa. Jos auto tutkitaan, niin kätketyt tavarat kumminkin löytyvät ja siitä voidaan syyttää. No mitä sitten, jos niistä kysytään jotain? Minä sanoin, että kannattaa kokeilla totuutta, sanoa niinkuin asia on ja sitten se on korkeemmas käres. Minun piti tullata itseni bussiporukan mukana, joten en saanut olla mukana siinä rajanylityuksessä. Siunaus oli matkassa. Mitään ei tarkastettu ja sairas ystävä sai avut perille. Näin me saamme kulkea ennalta valmistetuissa teoissa, vaikka joskus sattuu nolojakin tilanteita.