Raittiuden siunaus?

Elettiin vuotta 1974. Paikassa Latvian pääkaupungin Riikan lähiössä nimeltään Polderaja. Siellä oli laivaston tukikohta Daugava-joen suulla. Se tunnettiin myös Väinäjokena. Asuimme siellä Valmetin valmistamassa asuntolaivassa. Neljän hengen hytissä asuimme parin palvelustoverin kanssa kolmisin. Ne toverit ovat jo poissa, vaikka olivat hiukan minua norempia. Rauha heidän muistolleen. Sopuisia kavereita, ei koskaan hankaluuksia.

Parin muun kaverin kanssa tutustuimme perheeseen, jossa mies oli virolaisia ja vaimo venäläinen. Vierailimme heidän kodissaan, jonka osoite oli Paradise iela jotain. Se oli kai paratiisin katu. Siinä, kun iltaa istuttiin ja selviteltiin asioita vajavaisin taidoin, oli tietysti myös tarjoilua. Siihen aikaan se oli se vodga parasta mitä vieraalle voidaan antaa. Minä sain ilmaistua, etten harrasta moista nautintoa ja toverit sen myös vahvistivat, niin sain erivapauden sen nauttimisesta.

Isäntä teki taustansa mukaisen tulkinnan asiasta. Ryhmässä yksi raitis? Hänen täytyy olla polititseskoje rukovoditelj eli politrukki, joka valvoo tilannetta, ettei mitään laitonta pääse tapahtumaan. Minä sainkin sitten ihan erityisen kohtelun. Minulle keitettiin kahvia ja voileipiä oli runsaasti tarjolla. Myös sitä säikäytetyä maitoa, joka oli makeaa niinkuin keitetty maito on. Minulla oli kissan päivät.

Kaikenkaikkiaan tuo opiskeluaika oli mielenkiintoista. Rahan arvo oli sellainen, että valtion pankissa sai sadalla markalla 13 ruplaa. Yhdellä ruplalla keskimäärin sai lounastaa paikallisessa ravintolassa, jonka nimi oli Enkurs. eli ankkuri. Oltiinhan laivaston alueella.

Saimme myös seurata vappuparaatia ihan eturivistä.Pääsy sinne oli erikoinen. Daugavan yli oli vain kolme siltaa ja ne olivat suljetut juhlien takia. Me olimme tietysti olemassa väärällä rannalla. Matkustimme ensin kaupungin ulkopuolelle bussilla ja nousimme paikallisjunaan, jolla pääsimme rautatiesiltaa joen yli. Junassa oli tungos ihan valtava. Ei olisi päässyt kaatumaan. Asemalla emme kuitenkaan saaneet tulla asemarakennuksesta ulos, vaan kävelimme rataa pitkin ainakin satametriä eteenpäin ja sitten hyppelimme parimetrisen muurin päältä alas kadulle. Paraati oli isolla rantakadulla ja sinne pääsy oli hankalaa, kun siellä oli katusulut rantaan johtavilla kaduilla. 

Joku osasi kertoa natsalnikille, että olemme ulkomaalaisia ja haluamme nähdä paraatin. Pääsimme ihan viimeisen miliisiketjun takaa katselemaan, kun paikallinen johtajisto istui aitioissaan ja koko kansa marssi kantaen lippuja ja muuta ja jokaisen tehtaan tuotteet olivat esillä maskeerattujen autojen lavoilla. Kuudessa jonossa marssi väkeä nelisen tuntia. Näky oli mykistävä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s