Kansanmiliisi

Kun mieleni pujahti sinne Riikan aikoihin, niin pysytään tovi siellä  Saimme ohjeita ennen sinne menoa ja siellä oloa varten, että ollaan vähäpuheisia ja salamyhkäisiä, koska asian luonne on sellainen. Meille kerrottiin, että siellä voi olla sellaisia uteliaita jututtajia, jotka haluavat saada meiltä tietoja.

Siihen aikaan oli puolue voimissaan ja siihen pääseminen arvokas laatuluokitus. Siksi oli syntynyt ajatus kansanmiliisistä. Nuorukaiset, joilla oli halu hyödyttää yhteiskuntaa, laittoivat vasempaan hihaan punaisen kangassuikaleen ja ottivat mustavalkoisen puupampun toiseen käteen ja ratsasivat kaikkea liikkuvaa. Tarkkaan en tiedä toimintaperiaatetta, mutta saattoivat ottaa ulkomaalaiselta henkilöllisyyspaperit pois, jos tavattiin juoksemassa vaikkapa tutka-asemalle vievää tietä. Meillä oli siellä ainoa tunniste sellainen pahvilappu, jossa oli nimi ja lupa oleskella kaupungin alueella.

Me olimme tietysti huomiuotaherättävä porukka, kun kaikilla oli samanlainen päällystakki, josta oli hihalaatat jätetty pois. Eräänä päivänä istuskelimme jossain puistossa sunnuntaita kulutellen ja auringosta nauttien. Meitä lähestyi nuorehko mies, joka avasi keskustelun: Taitaa olla peräti suomalaisia. Myönsimme, että näin on. Kieli oli sujuvaa, mutta avaus tuntui oudolta. Sitten hän alkoi kysellä: Oletteko te turisteja? Emme me nyt oikein turisteja olla. Oletteko täällä töissä? Ei me oikeastaan töissäkään olla. Paljonko teitä on täällä? Onhan meitä jonkin verran. Milloin tulitte tänne? Ollaan me jo jonkin aikaa oltu. Miten kauan vielä viivytte? Ollaan me vielä jonkin aikaa. Kun keskustelu eteni suurinpiirtein näin, hän tuhahti jotain ja poistui paikalta.

Posti kulki asiallisesti ja puhelimellakin saimme kotiin yhteyksiä. Vain siinä puhelinhommassa oli oma jännityksensä. Sunnuntaisin matkustimme keskustaan ja sieltä löysimme Telegrammin,  joka oli paikallinen puhelinlaitos. Homma toimi siten, että tiskiltä tilattiin puhelu 5 tai 10 minuuttia ja annettiin numero, maksettiin ja sitten jonottamaan penkille. Puhelinkoppeja oli ainakin parikymmentä. Meille oli sovittu, että saamme puhelumme 1-10 kabiineihin, että voimme ymmärtää mihin koppiin pitää mennä. Siellä kuulutettiin isoon ääneen: Turku vasmaja kabiina. Eli puhelu Turkuun on kytketty kahdeksanteen puhelinkoppiin. Kotiväessä aiheutti ensin hämmennystä, kun ilmoitettiin, että puhelu on tulossa Riikasta, joskus Tallinnasta ja joskus jopa Moskovasta, vaikka paikka oli koko ajan sama. Kun sitten puheluaika oli loppumassa, niin luurista kuului adin minutitsku. Eli yksi minuutti jäljellä.

Meidän piti opetella kieltä sen verran, että pärjäsimme vapaa-aikana ilman tulkkeja. Laadimme siis strategian. Kaupassa on käytävä ja sieltä saatava välipalaa. Suunnittelimme ruokalistan ei suinkaan makujemme mukaan  vaan kielitaidon mukaan. Siihen kuului hleb, masla, sir ja kefir. Joskus galbasa tai okurts. Söimme siis leipää ja voita, juustoa, joskus ´jotain makkaraa ja kurkkua ja päälle ryyppäsimme kefiiriä, joka oli todella maukasta. Sunnuntaisin kävimme Riga-hotellissa aterioimassa ja silloin tilasimme portsijat antregoota, koska sekin oli ainoa laji, jonka ehdin oppia lausumaan.

Lähellä Riikaa on jurmalan pitkä hiekkaranta. Piti mennä käymään, mutta samattomuudestani johtuen näkemättä se jäi. Vaikka olimme siellä kesäkuun puoleenväliin asti, ei sinne ihan rannalle ehtinyt puihin täyttä lehteä kasvaa, niin paljon vaikutti kylmä Itämeri vaikka kaupungilla oli jo helteitäkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s