Fraktuuraa ja uskonharjoitusta osa 1.

Synnyin esikoislestadiolaiseen perheeseen kuudentena lapsen ja samalla kuopuksena. Koska vanhempani olivat löytäneet vaikean elämänsä selkiyttäjäksi vakaumuksen, joka auttoi niin monessa asiassa, niin sitä elettiin täysillä ja se tarttui myös meihin lapsiin kuin pihka sarkahousuihin. Uskonelämään kuului säännölliset seuratilaisuudet niissä maalaistuvissa talvisin ja kesäisin eli lämpimänä aikana kylän keskustassa olleessa rukoushuoneessa. Seremoniat olivat hyvin koruttomat, mutta hartaat. Tuvassa oli yleensä pöytä, jonka takana puhuvaiset miehet istuivat yleensä kaksittain. Toinen aloitti virren sitten rukoukset hyvin tutut ja usein toistuvat, virsi ja sitten luettiin postillaa, veisattiin virsi ja sitten oli saarnan vuoro. Alkusanojen jälkeen valittiin raamatusta teksti ja sen luki se toinen mies. Yleensä koko luku. Sama kaava alusta loppuun ja sitten pullakahvit. Siinä sai samalla kokea emäntien leipomistaidot. Pullapitkot olivat yleensä hyvän makuisia ja siivut eivät mitenkään laihoja. Se oli hyvän emännän merkki. Itse pidin lapsena kovasti pullasta, joka oli jäänyt sisältä vähän löysäksi eli ei ollut paistunut ihan läpi asti.

Siihen aikaan varsinkin hengelliset kirjat olivat painetut fraktuuralla. Eihän pyhiä kirjoituksia muulla voida painaa, sehän olisi liian arkista. Epäilyttää, onko pyhyydestä jotain menetetty? Kaikki muu oli okei, mutta yksi tenkkapoo siinä oli. Jos puhuvaisia olikin vain yksi, niin seurakuntarahvaan joukosta piti löytää apuri. Virret vielä menivät vaikkapa paikkakunnalle Penttilään emännäksi tuotu voikkaalainen aloitti ja ihan nuotilleen ja kauniisti virret, mutta lukeminen oli joskus ongelma. Minä osasin lukea pyhiä kirjoituksia, kun kotona ei juuri muunlaista kirjallisuutta ollut. Köyhyys ja jämpti uskonharjoitus saneli mitä on ja mitä ei. Vaasa-lehti tuli muutaman sadanmetrin päähän postilaatikkoon ja Te-Ju-Ka. Järjestys oli sellainen, että lehti oli toimitettava suorinta tietä isän käteen, siinä ei ollut vaihtoehtoja. No siinähän piti osata lukea, ettei ottanut vääriä posteja naapurin kanssa yhteisestä postilaatikosta. Sen taidon opin jo melko varhain niin, että koulun alkaessa tavaamiseen ei meinannut taipua. Nyt voi kertoa, että kyllä minä sarjakuvat katsoin ensin ja luin palstan: kaikkea tapahtuu.No minä sitten tein näitä pyhiä toimituksia vähän toisellakymmenellä aina tarvittaessa ja sain olla hetken jotain erityistä, jopa vauraat isännät kuuntelivat minun lapsen ääntäni, jota äänenmurros ei ollut vielä saattanut pois norminuotista.

Jotain olen jo kai aiemmin kirjoitellut kotikylästäni vaikkapa kaupoista joita siellä oli. Oli pankki, oli posti ja koulu ja meijeri. Ei kaikki mitä elinvoimainen yhteisö tarvitsee. Kunnes joku keksi, ettei kymmenen hehtaarin tila enää elätä isäntää ja emäntää, vaikka monessakin oli kasvatettu nÿkymitoin ihan kunnioitettavan suuria perheitä. Tulivat tekstiilifirmat ja emännät hihnalle raatamaan. Kotikylälläni oli siis valinnanvaraa. Oli kaksi rukoushuonetta. Oli hihkurien ja hedperkkiläisten. Lestadiolaisia sanottiin minun lapsuudessani hihkureiksi ja se on paljon terävämpi sana kuin hihhulit, sehän ihan lällyä yök! Aikuistumisen myötä sain selville mitä ne hedperkkiläiset olivat, nehän ovat evankelisia eli SLEY: ihmisiä. Siitäkin meni joku mystiikka, kun heihin oikein todenteolle tutustuin vanhemmalla iällä.

Hedperkkiläisillä oli komea rakennus. Siinä oli kaksi kerrosta, ehkä siinä oli asuntoja siellä ylhäällä. Ennen rippikoulua piti käydä pyhäkoulua ja ensimmäinen kerta oli siellä hedperkkien paikassa ja asemapäällikkö Piri piti sen tunnin. Hän koitti opettaa meille sanaa. Raamatunkohtaa en tarkasti muista, mutta ilmestyskirjaa se oli. Yksi ajatus on jäänyt mieleeni. Hän sanoi, että aikuisellekkin on vaikeaa ymmärtää ilmastyskirjaa. Mahtoiko hän pilata arvostetun tulevan eskatologin, kun en ole kokenut viehtymystä sen solmujen avaamiseen. Toinen tunti oli sitten Jaatisella. Siihen jäi minun pyhäkouluharjoitukseni. Kun sitten rippikoulu alkoi, niin tuli totuuden hetki. Minulle tehtiin tiukka kysymys: Oletko käynyt pyhäkoulussa? Koitin selitellä, että kyllä olen käynyt, mutta todistusta minulla ei ole. No se kelpasi, koska valehteluun ei olisi rohkeuteni riittänyt, sen verran olin saanut rehellisyysoppia kotonani. Vaikkä äiti oli helläkätinen, niin silti se homma ei ollut mukavinta ajanvietettä.

Nyt näyttää siltä, että löin kuokkani sellaiseen öljysuoneen, että se voi ruiskuta muutaman jakson verran.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s