Tuo fraktuura kuvaa lestadiolaisuutta monessa suhteessa todella hyvin. Ensinnäkin nykyajan ihmiselle lähes mahdoton ymmärtää, eli lukea. Toisaalta fraktuura muistuttaa menneistä menestyksen ajoista, jolloin elämä oli yksinkertaisempaa ja samalla helpommin hallittavaa. Luonnollinen ja myös hengellinen ruoka oli yksinkertaista. Kysymys oli siitä onko sitä vai eikö ole. Nykyisin on kyse, että mikä tänään maistuisi ja mikä kelpaisi. Monet pettua syöneet esivanhempamme olisivat totisen aiheellisen loukkaantuneita, jos tietäisivät tuon parastaennenpäivän merkityksen. Kaatopaikat syövät osan Jumalan viljasta. Viljelijän ainoa tuki oli taivaallinen tuki ja siksi he siunasivat kylvösiemenen ja nauttivat ruokansa aina avopäin Jumalaa kunnioittaen.

Miten sitten eri herätysliikkeet sopivat seurakunnan keskelle tai liepeille, kun pappila oli kaiken sivistyksen ja hyvän lähde? Ei kovin hyvin monessakaan paikassa. Lestadiolaisuus levisi lähes yli maan muutamassa kymmenessä vuodessa. Siemenen täytyi siis kulkea liikkuvien ihmisten mukana. Minkälainen oli sitten liikkuva ihminen siihen aikaan siis 1800 -luvun loppupuolella? Ei ainakaan kukaan talollinen. Joten väki on ollut vähäväkistä niinkuin siihen aikaan sanottiin. Kun sitten uusi ja outo oppi tulee paikkakunnalle, niin se aiheuttaa häiriötä. Seurakunnan vakaa meno sekoittuu ja se yleensä johtaa vastakkainasetteluun. Niin tapahtui monesti tässäkin asiassa.

Se taas vaikutti niin, että lapsuudessani aistin mejahe asetelman. Kotonani oli ilmapiiri, joka antoi ymmärtää, ettei hyvät aina heilu, kun tullaan ympäristön kanssa kosketuksiin. Koulu on ensimmäinen koetus vähemmistöläiselle. Sen sain myös itse kokea. En sitä tarkemmin erittele, mutta nimittely oli lähes tavallista. Tulipa sitten aika, että alaluokilla alkoi hampaat lähteä, niin muistan hokeman, joka minulle sepitettiin: Hihkuri, hihkuri hikisellä paidalla, kovalla työllä ja vaivalla sai hampahan pois!

Rukoushuone oli siis kylän keskustassa, joten sinne meneminen oli julkinen toimitus. Kodin jämpti ilmapiiri ei antanut toleranssia asiassa. Sinne mentiin, kun kerran seurat olivat. Siinä samassa risteyksessä oli kauppa ja kylän poikien kokoontumispaikka. Kun paikkaa lähestyi, niin ikäänkuin toivoi, että kutistuisi niin pieneksi, ettei kukaan huomaisi tai vielä parempi, jos olisi näkymätön. Kun sitten tuskaa tuntien sai punnerrettua itsensä portista sisään, niin heti sen portin jälkeen helpotti. Olin omien parissa ja siellä oli turva.

Yhteisö siis takasi ehdottomasti pelastuksen, mutta melko tarkkaa kuuliaisuutta vastaan.Lapsia siis valmennetaan siihen, että vakaumus voi olla haitta monissa asioissa ja monet myös saavat sen kokea niinkuin itsekkin sain. Kuitenkin olen kokenut Jumalan johdatusta ja se on ollut saumaton näin jälkeenpäin ajatellen. Nykyisin tiedän mitä Jumalan lasten vapaus tarkoittaa ja siitä olen kiitollinen. Olen siis nyt ominaisuuksieni puolesta summa, johon kuuluu geeniperimä, lapsuuden opetus ja elämän varrella saadut kokemukset.