Istun tuolilla vaimoni vieressä Toivon salilla Turussa.  Sanaa julistaa evankelista Rauno Helppi eloisaan tapaansa. Siihen kuuluu käsien liikkeitä ja joskus pikku hyppyjä. Kerran panin merkille, että hyppy, käden ojennus ja siihen täsmälliset sanat: Jumala on Jumala! Joskus myötäelää tilanteessa mukana niin, ettei yksityiskohdat puhuttele kovinkaan. Joskus sitten myöhemmin tulee mieleen joitakin asioita. Ne ovat kuin märepaloja, joita lehmä pullauttelee suuhunsa jostain moniosaisen mahansa sopukasta. Sitten sitä märepalaa jäuhetaan ja jätystetään poskihampailla kunnes se uudelleen niellään, mutta osoite on nyt toinen. Ei enää sinne varastoon vaan hyödyttämään koko elimistöä.

Tänään siis tuli tällainen märepala: Jumala on Jumala, sanoi Helppi! Mitä se on, kysyi Katekismus aina tärkeän sanan jälkeen. Mitä minulle yksilönä ja meille kansana merkitsee toteamus: Jumala on Jumala? Joku voi ajatella: Ei kuulu minun tuttavapiiriini. Vaikka elää Jumalan maailmassa. Hengittää Jumalan happea, juo Jumalan vettä ja syö Jumalan viljaa elääkseen. Hän on todistanut: Kaikki on Minun! Myös kauriit vuorilla tuhansin. Myös kullat ja hopeat.

Miten me sitten Hänen vuokralaisinaan täällä elämme ja miten saisimme elää? Kun asumme vuokralla toisen omistamassa asunnossa, joudumme maksamaan takuuvuokran. Se on sitä varten, että mahdolliset vauriot korvataan poismuuttaessa. Jos toivoo saavansa takuun takaisin, niin haluaa elää siististi. Jos on toisenlainen mieliala, niin voidaan jättää velvoitteet hoitamatta ja potkia jokunen paikka hajalle, ettei omistaja vain hyötyisi minusta mitään.

Jumala on myös Isä meille.  Jokainen meistä on jonkin lapsi ja monet ovat myös isiä joillekkin. Onko isyys luonnollinen asia? Mies, joka asuu meidän kodissamme on meidän isä. Vai täytyykö se todistaa joka päivä? Annanko lasilleni jotain lahjoja, koska olen isä. Vai olenko isä siksi, että jouluna paketista on löytynyt se madeinhongkong-peltiauto, josta vieteri katkesi jo tapanina?

Jeesus puhui vertauksen viinitarhan vuoralaisista, jotka huomasivat, että isäntää ei ole näkynyt vähään aikaan ja he alkoivat viettää makeaa elämää. Tarkastajia kyllä kävi, mutta ne ajettiin pois tai surmattiin. Viimein tuli omistajan poika katsomaan tiluksia. Porukka päätti raivata perillisen pois ja ottaa kaiken omakseen. Olisiko meidänkin maassamme tätä ajatusta? Olisiko havahtumisen aika, kun maailmalta kuuluu kummia, liian läheltä. Emmehän hätkähtäneet Ruandaa eikä Ugandaa, mutta sivistynyt Eurooppa natisee, eihän sitä pitänyt enää tapahtua.