Taivaskaipuu

Turun Henrikin kirkossa oli Turku-aktio. Pääpuhujana oli silloin Erik Ewalds. Yksi hänen aiheistaan oli taivaskaipuu. Siitä on niin paljon aikaa, etten silloin vielä asiaa ajatellut ajankohtaisena. Koko asia tuntui jotenkin hiukan oudolta. Tiedämme tilastoista ja kertomuksista, että halua päästä täältä pois, on olemassa. Kuitenkin kannattaa erottaa taivaskaipuu siitä, jos joku kyllästyy elämäänsä. Me saatamme tuskastua sairauksiin, taloudellisiin vaikeuksiin ja ihmissuhdeongelmiin niin, että elämä lakkaa maistumasta elämisen arvoiselta.

Vuosia vuoteessa maannut vanhus saattaa haluta pois ja usein sanotaan, että Jumala on unohtanut. Toive on silloin oikea, jos siihen liittyy taivaskaipuu, eikä pelkästään pääsy pitkästyttävästä olemisesta. 

Raumalla Posellissa oli hengellinen tilaisuus, jossa esiintyi musisoimassa Kalastajat-niminen yhtye.  Eräs ryhmän jäsenistä kertoi lapsestaa, joka sairasteli ankarasti ja kuoli melko pienenä. Hänen äänessään oli rakkautta ja hellyyttä, kun hän puhui siitä, että heidän pikansa on kiintopiste siellä ja he haluavat nähdä hänet uudessa maassa. Silloin ajattelin, että tuossa on jotain, mutta mitä?

Iän myötä suhtautuminen taivaskaipuuseen ja ylensä poislähtemiseen on muuttunut. Ikäänkuin asiat ovat tulleet luonnollisemmiksi eikä enää pelota. Poislähtö tapahtumana askarruttaa, miten se tulee tapahtumaan? Kuitenkin elämä ei anna enää paljon uutta, joka olisi tavoittelemisen arvoista. Tuleehan tavarataivaasta jatkuvasti jotain uutta ja siinä kilpajuoksussa olisi tekemistä, että pitäisi olla laitteita kuhunkin tilanteeseen. Laitteita joilla voi pelailla vihaistalintua, ottaa valokuvia, lukea iltasanomaa ja tarvittaessa myös puhua, jos sätti tai iimaili ei riitä.

Monia asioita on hauska harrastaa ja itsekkin olen harrastanut. Sätätä en osaa enkä skypettää. En kuitenkaan tunne siitä kompleksia. Olen kuullut, että erään firman konttoripäällikkö käytti veitsellä terotettuja lyijykyniä, eikä häntä kummeksuttu tietääkseni. Sehän on tavallaan aristokraattista, jos kynät ovat oikean merkkisiä.

Viimeisten vuosien aikana olen alkanut nähdä unia jo edesmenneistä henkilöistä. Se on ollut hauskaa ja terapeuttistakin, kun tapaa äitinsä itseä nuoremman näköisenä. Hän kuitenkin saavutti yli kahdeksankymmenen rajan.  Sellainen muistinpalautus vaikuttaa monellakin tavalla. Tulee kiitollisuus, että hän on perillä. Hän, joka eli raskaan elämän. Suuren ja köyhän perheen äitinä, jonka tehtävänä oli löytää pöytään jotain purtavaa. Se ei ollut aina kovin yksinkertaista. Nykyisin puhutaan siitä, että lasten velvollisuus ei ole hoitaa vanhempiaan. Se on yksi maallisen paratiisin rakennusaineista. Tuottamattomat rasitteet eivät kuulu keskiöön, vaikka he ovat laskeneet perustuksen ja siitä lähteneet rakentamaan, jotka nyt tarvitsevat sen minimiannoksen hyvinvointia. Puhtautta, lepopaikan ja hoitavat kädet. 

Usein muistan ja ikävöin Eno-Lauria.  Hän oli nimeltään Lauri Ferdinand Tiilikainen kotoisin Ähtäristä. Hän oli loukkaantunut poikasena niin, että hän käytti kainalosauvoja liikkuessaan. Vaikka elämä oli hänelläkin vaikeaa, niin muistan hänet rakastavana ja hyväntuulisena. Kun kotipolulle ilmestyi hänen hahmonsa, se oli aina iloinen asia. Hän oli hyvin lämmoinverinen, koska palttoon napit olivat aina auki, pakkasellakin. Paidan kauluksesta pilkotti runsas rintakarvoitus. Vahausta ei visiin oltu vielä keksitty. Vaikka hän oli luonnollisesti minua påaljon vanhempi, niin meillä oli aina jotain yhteistä harrastusta.  Saunoimme ankarasti, koska kumpikaan ei halunnut hävitä, niin jotkut koitokset olivat ankaria. Välillä juotiin kaivosta kylmää vettä. Hiilloksella halstarsimme suolasilakoita, joten suolan saanti oli turvattu.

Ilmeisesti hänellä oli uniapnea, mutta ei sitä silloin tiedetty. Hän otti usein pienet päiväunet ja me seurasimme jännittyneinä hänen toimintaansa. Hengitys pysähtyi toviksi ja sitten maanjäristyksen kaltainen rohahdus ja taas hengitys jatkui.Nyt, kun elämänkokemusta on karttunut, niin olisi mukava jutella hänen kanssaan. Olen ajatellut, että juttelen sittenn perillä, jos vielä näitä asioita muistan. Ehkä siellä on jotain uutta, josta emme vielä paljon tiedä. Olisiko meillä edes varaa pyytää Jumalalta referenssiä, mitä se taivas on. Miten siellä eletään, vai eletäänkö meidän käsittämättömällämme tavalla? Meidän täytyy vain luottaa lupauksiin. Älä pelkää piskuinen lauma, sinun isälläsi on hyvä tahto antaa sinulle valtakunnan. Sitä kohti uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Tervehdys isä, äiti, veli ja Eno-Lauri, täältä ollaan tulossa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s