Kosemkinan koirajengi ja muita viisauksia

Täytyy ottaa väliin kulttturellia hommaa, kun muistolähde alkoi pulputa. Olin autokuskina Länsi-Inkerin reissulla. Veljillä tuli asiaa paikallisen natsalnikin byroon selvittämään jotain asiaa. Sivumennen mainiten siellä laskutettiin ihan mukavasti kirkon kaukolämmöstä, vaikka sinne johtava lämpöputki oli osittain paljaana, joten lämpö riitti sen lenkin sulanapitämiseen. Tämä ei ollut pääasia, mutta kallein lasku. 

Istuskelin siinä autossa. Olin omaksunut jo paikallisen kuljettajan roolin. Hän ei tartu mihinkään, vain istuu autossaan ja ajaa, kun käsketään. Tarkkailin ympäristöä ja paikkaa lähestyi takaoikealta koiralauma. Siinä oli useampaa rotua, väriä ja mallia. Joukon kiistämätön johtaja oli suurin ja komein susikoira, jolla oli kyljessään kiinni sirompi samanmerkkinen naaras, näin luokittelin. Ne asttuivat siihen kunnantalon portaiden tuntumaan. Varmaan se oli niille luonteva paikka hengailla, koska se tuntui niin luontevalta.

Sitten tapahtui jotain yllättävää. Etuoikealta lähestyi musta, jotain noutajaa muistuttava. vieras uros. Johtajauros murahti yhden kerran, mutta sillä oli suuri vaikutus. Kolme tai neljä lauman alempaa urosta asettui rintamaan ja hyökkäsi tunkeilijan kimppuun ja hetken tiimellyksen jälkeen tunkeilija poistui paikalta. Tässä näyteltiin silmieni edessä näytelmä, joka teki selväksi miten jengidynamiikka toimii. Johtaja määrää ketä jengissä saa olla. Jos jotain ei johtaja hyväksy joukkoon, niin hänen itsensä ei tarvitse vaivautua, koska alemmat adjutantit hoitavat homman.

Niillä reissuilla opin paljon hyvää kansanperinnettä. Myös sen, miten laitetaan neljä mummoa Ladan takapenkille ja vielä ovet kiinni. Ne vain menevät sinne ja se on siinä. Kelton kirkon rakennukselle piti hakea hiekkakuorma. Miehiä mukaan ja paikallinen kuljettaja puikkoihin. Minä sanoin kavereille, että nyt näette sen, ettei kuljettaja osallistu lastaukseen. Niin kävi. Hän ajoi auton hiekkakuopalle antoi meille lapiot ja itse lähti kävelemään jonnekkin. Kun kuorma oli lapioitu, hän palasi ja niin pääsimme matkaan. Kertaalleen loppui bensa, mutta se on sitten jo toinen juttu.

Ajatukset hyppäsivät ihan uuteen juttuun. Kun nyt on taasen kesä tulossa ja venekauppaa tehdään, niin muistui mieleeni päivystysvuoro Melkin laiturissa. Se on semmonen sotilaitten saari Helsingin saaristossa. Me olimme Nuoli-veneen kanssa siellä odottamassa tehtäviä. Meidän paatin kylkeen kiinnitti komea purjevene. Menestynyt johtaja oli palkinnut itseään ja uurastustaan hankinnalla, jonka piti palvella rentoutumista. Mukana oli nuori nainen, siis olivat kahdestaan. Mies tuli paatillemme ja alkoi kysellä, jos joku voisi opettaa hänelle joitakin merimies-solmuja, kun on homma vähän hakusessa. Siinä sitten vähän katseltiin niitä purjejuttuja ja somut olivat semmosia umpisolmuja ja purjeet siinä lapattivat ilman järjestystä. Joku meidän porukasta sitten tulkitsi meidän kaikkien tunteet: Nyt käännät keulan takaisin Helsinkiin ja menet sinne mistä lähdit. Sitten hankit opppia tähän hommaan, etkä toista kertaa vaaranna omaasi ja toisen elämää. Voi olla, että sanat olivat suorasukaisempia, mutta ajatus oli tämä. Hän totteli nöyrästi, näin muistelen. Tästä on aikaa kymmeniä vuosia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s