Siihen aikaan, kun ihmisillä oli oma elämä, tulivat pitkät verhot hyvinvoinnin merkiksi. Jostakin tuli kotikylälle tieto, että nyt on Saksassa keksitty sellaiset vermeet, että pitkien verhojen laittaminen on mahdollista. Niitä sanottiin kirksitangoiksi. Ne oli semmosia säädettäviä peltisiä juttuja, jotka ripustettiin ikkunan yläouolelle pieniin koukkuihin. Ne piti tilata ja sitten ne tulivat paikalliseen osuuskauppaan. Se oli Perälän Osuuskauppa rl. Tuossa tuo viimeiset kirjaimet merkitsivät paljon. Oli joitakin kauppoja, joissa oli il. Siotä sitten aprikoitiin, mutta mysteeri selvisi. Jos kauppa menee huonosti, niin ärällän jäseniltä voitiin kerätä : Rajoitettu lisämaksu. Il oli sitten ilman lisämaksua. Me olimme ärällän piirissä.

Se osuuskauppa oli kylän hermokeskus, no oli tietysti toinenkin ja sehän oli Osuusliike. Ja se oli työväen kauppa se. Siinä kaupalla käydessä kuuli aina juttuja, kun isännät tulivat hevosella kauppaan ja siinä edessä oli hevospuomi johon ajoneuvo parkkeerattiin.

Kylillä oli persoonallisuuksia. Arvojärjestystä en tiedä, mutta teurastaja oli merkittävä henkilö. Ruskea nahkatakki ja pitkävartiset saappaat. Punakka  ja tanakka, mutta kyllä homma toimi, kun siihen  ryhdyttiin. Ehkä jo kerroinkin siitä verisouvvista, jota poikasena harrastettiin. Siellä ulkorakennuksen takana oli semmonen aitaus, jossa oli sitten niitä mahalaukkuja kasa, en tiedä mitä niille tehtiin,  vai kompostoituivatko ne sinne.

Kellokauppias täytyy olla jokaisessa valistuneessa kylässä. Hän oli asiantuntija. Kun kellokauppaa harjoitettiin jokaisen vastaantulijan kanssa, jos mahdollista. Siihen aikaan kellot kävivät vieterillä ja siellä oli sisällä kaikenaisia rattaita ja liipottimia. Kuuntelemalla hän arvioi kellon kunnon ja hän oli kuin sydänlääkäri, joka heti tietää on ko laite terve. Ostaminen, vaihtaminen ja myyminen  kuuluivat ohjelmistoon. Yhden kerran pääsin kaikkein sisimpään huoneeseen, jossa oli kelloja varmasti kymmeniä. oli taskukelloa ja siihen aikaan vielä hiukan harvinaisempaa rannekelloa. Varakkailla isännillä oli pyhäpuvun liiveissä kellotasku ja siitä yleensä pyöreähkön vatsan yli menivät kellonperät. Osa oli tietysti metallisia, mutta oli erittäin hienoja naisten pitkistä hiuksista punottuja. Siinä oli pompulaa ja pampulaa, mutta hienoja ne olivat.

Kauppa oli myös sivistyksen keskus. Sieltä käsin toimitettiin myös pienimuotoisesti rakennustarvikkeita. Siinä sitten vielä tarkistettiin työmenetelmät. Pinkopahvi oli sisäseinämateriaali ja sitä aprikoitiin, pitäisikö se kastella ennen asennusta, että tulee sileää. Lopuksi tultiin siihen tulokseen, että kyllä nuin paksu paffi pitää kastella.

Yksi juoppo kuului myös asiaan, mutta hän oli koko pitäjän yhteinen. Niitä ei ollut varaa pitää useampia. Hän oli aina kylille ilmaantuessaan jotenkin oudossa tilassa, jolloin keskustelu itsensä kanssa kävi joskus hyvinkin vilkkaasti ja kovaäänisestikin. Muuta harmia hänestä ei ollut muille. Lähipiirin asioita en tuntenut. Joku sitä joskus ihmetteli, että millä tavalla tämä huppeli oli mahdollista saavuttaa, kun viinakauppa oli noin kolmenkymmenen kilometrin päässä ja paikalliset kahvilat tarjosivat vain sitä isomahaista pilsneriä, jossa oli kai prosentin verran, joten asia oli säilötty pitkään veteen.

Yksi niistä merkittävistä isännistä oli huonokuuloinen. Joskus istuskelin tuvan penkillä, kun hän luki sanomalehteä.Varmaan hän vain luki itselleen, mutta kuitenkin hän luki niin, että sivullinen sai selvän. Hänen hyväntahtoisuutensa varassa oli osa elatustamme, kun olin poikanen. Me kaivoimme veljen kanssa hänelle avo-ojia ja hän maksoi palkat puurojyvillä, jotka jauhatettiin paikallisessa myllyssä. Siinä kylällä oli kaksi vesimyllyä ja kirkokylällä sähkökäyttöinen mylly. Toisella vesimyllyllä on myös höyläkone, joka teki kattopäreitä.Pärekatot tehtiin siihen aikaan kökällä. Isännät tulivat vasaran ja naulapussin kanssa ja me poikaset kiikutinne sinne katolle päreitä ja asettelimme paikalleen ja isäntä löi sitten sen päreen naulalla kiinni.

Kylällä oli myös kaksi perhettä, jotka olivat tulleet jossain vaiheessa Itärajan takaa. Toinen oli Siestarjoelta, mutta toista en tiennyt. Ainakin toisella miehellä oli ongelmana, että kerkesi unohtaa venäjän kielen ennenkuin oppi kunnolla suomea. Ortodoksinen usko tuli heidän myötään, mutta miten sitä saattoi harjoittaa  siitä ei ole tietoa. Huhuna puhuttiin, että eräälle miehelle olisi pidetty ruumiinvalvojaiset ja se oli ihmetyksen aihe, jos mikä.