Viisikymenluvun alkuvuosina tapahtui paljon merkittäviä asioita. Suomi sai järjestää olympialaiset kesällä -52. Nykyisin ne vastaisivat puitteiltaan piirikunnallisia ehkä, niin paljon on paisunut asiat. Jokaisella maalla on lempilajinsa ja jokaiselle kuuluisi myös mitalisaalista.  Minä vietin ensimmäistä kymmenlukuani, joten kaikkea ihmeellistä tapahtui pienessä maailmassani, joka oli ehkä noin parikymmentä kilometriä kantilleen.

Kotipitäjän kirkko paloi ja meille asti näkyi punertava taivas, vaikka väliä oli kahdeksankilometrin verran. No seinät jäivät pystyyn, mutta niistä sitten otettiin tiiliä, kun haluttiin rakentaa uusi eikä vanhaa korjattu. Siinä sai siis veljeni kesätyötä, kun niitä tiiliä putsasi muiden mukana.

Minun maailmani mullisti eräs postista saapunut kirjanen. Se oli tietääkseni ensimmäinen postimyyntiluettelo, jonka julkaisija oli Kalle Anttila , oliko oy, sitä en enää muista. Siinä oli niin paljon uutta ja ihmeellistä, jota ei oltu ennen nähty. Oli vimpainta ja vempainta ja jos mitä tarvekalua. Minun pojan silmäni iskostuivat varsin erikoiseen esineeseen. Se oli monitoimityökalu, jossa oli melkein kaikki.  Se oli vasaran mallinen ja sillä piti pystyä hakkaamaan nauloja, kiskomaan niitä irti, lasin leikkausta, kaikenlaisten ruuvien ruuvausta, pienten reikien porausta. Ehkä en kaikkea enää muista, mutta huikeat olivat suoritukset mihin sillä piti pystyä.

No, minä aloin ensin varovaisesti kertomaan mitä mielenkiintoista siinä oli ja sitten kiihdytin aina kinuamiseen asti. Ja hämmästyksekseni sellainen meille tilattiin ihan rahaa siitä maksaen. Niinpä alkoi ankara odotus milloin tulee ilmoitus, että saa postista noutaa sen ihmevehkeen. Sitä kohtaa en ihan muista miten se paketti sitten tuli, mutta se ei ollut niin suuri, mitä kuvittelin sen olevan. Kun sitten innosta hehkuen avasin paketin, niin pettymys oli aivan ahdistava.  Mitähän tästä nyt seuraa, kun raha meni periaatteessa hukkaan eikä sitä totisesti meidän huushollissa ollut koskaan liikaa.

Se vehje oli ehkä parikymmentässenttiä pitkä ja painoi muutamia kymmeniä grammoja. Asiallisesti ottaen siinä oli kaikki mitä luvattiin, mutta läheskään kaikki toimenpiteet eivät olleet  mahdollisia. Ei ollut meillä niin pieniä nauloja joita sillä olisi voinut hakata, vain ruuvimeisseli, joka oli siihen varteen kätketty, täytti jonkinasteisen tehtävän.

Eivätkä pettymykset jääneet vielä siihen. Siihen aikaan koulussa käytettiin lyijykyniä sekä mustekynää. Pulpetissa oli sellaiset paikat missä mustepulloa pidettiin ja kaunokirjoitusta piti osata kirjoittaa myös sillä kynällä.. Terää piti kastaa sopivasti musteeseen ja sitten sai ehkä kokonaisen sanan kirjoitettua, kun toimenpide piti uusia. Niihin aikoihin markkinoille tuli kuulakärkikynät, joka oli myös ihme. Jälki oli melkein yhtä hyvää kuin mustekynällä, mutta sitä ei tarvinnut kastaa. se vain kirjoitti ja kirjoitti ja kirjoitti. Joku kyllä oli sitä mieltä, että se pilaa käsialan. Minulla sitä vaaraa ei ollut, koska se oli huono jo entuudestaan. No sitten tuli sellainen ajatus, että sellainen pitäisi saada omaksi. Kyllä sellainenkin aika tuli, että sen markan sain, jolla kynä piti ostaa. No se markka riitti vain sellaiseen paksuun puurunkoiseen kynään, joka oli ruma ja kömpelö käsitellä pienillä käsillä, jotka minulla silloin oli.