Ukraina on Euroopan vilja-aitta! Näin luettiin maantiedon korjasta minun kouluaikanani. Silloin oli kaikki toisin. Suomella riitti rahat järestää olympialaiset. Se oli Tuhkimotarina, joka antoi ymmärtää, että tehdyt ratkaisut olivat olleet oikeita ja vallanpitäjät kantaneet vastuunsa oikein. Siihen aikaan Ukraina oli osa suurempaa imperiumia ja vasta myöhemmällä iällä sain tietää, että Ukrainalla oli YK:n puitteissa omaa edustusta. Ilmeisesti oli ukraina sellainen liikkuva osa, joka on mekanismissa tarpeen. 

Nyt me seuraamme Ukrainan kamppailua elämästään. En ihan voi sanoa, että se olisi kuolinkamppailua,, vaikka siinä niitäkin piirteitä on. Perestroika antoi liekanarua joissakin tapauksissa ehkä liiaksi, vaikka sen piti antaa pehmeä ja miellyttävä julkikuva vapauden koittamisesta. Baltia livahti heti, kun silmä vältti, toiseen foorumiin. Sitä vielä voitiin sietää, kun se muistiuttaisi samaa symboliikkaa, jota Suomi hyvänä naapurina on merkinnyt.

Aikanaan lähetettiin kutsuttuna valtuuskunta neuvottelemaan Stalinin ja Molotovin kanssa asioista, jotka olivat kohtalokkaita. Heillä oli valta neuvotella, mutta piti muistaa san tuoma vastuu. Jos neuvottelu on reilu ja ongelmat ratkaistavissa, niin hätä ei ole niin suuri. Jos neuvottelee kiristäjän kanssa, ei koskaan tiedä mihin se päättyy. Nyt näyttäisi siltä, että Ukrainaa on kohdannut tilanne, jota ei ole mahdollista neuvotella järjen rajoissa.

Me voimme jälkiviisauden innoittamina kysyä: Oliko vaaditut rajantarkistukset sellaisia, että se olisi taannut rauhan? Olivatko neuvottelijat haltioituneita vallastaan ja unohtivat mahdolliset seuraukset? Tekevätkö ihmiset järjettömiä ratkaisuja vallan ja vapauden aatteen juovuttamina?

Meillä on menossa epäselvä neuvottelutilanne: Jumala ja ihmiskunta. Elikkä tässä on monta kerrosta: Jumala ja kristikunta. Jumala ja Luterilainen kirkko Suomessa.  Ovatko neuvotteluyhteydet vallan katkenneet ja rajoja siirrellään vapaasti, keskenämme riidellen? Miten siirretään, mihin suuntaa ja miten paljon. Valtaa tuntuu olevan rajattomasti, mutta missä on vastuu? Jos valitsemme väärän metodin, me kaikki kärsimme, vaikka yksityisinä henkilöinä olisimmekin eri mieltä. Tästäkin syystä kristikunnan olisi syytä mennä yhhtenä miehenä polvilleen ja rukoilla, että Jumala vielä kuulisi meitä. Antaisi hedelmättömälle puulle aikaa. Antaisi anteeksi sellaisen hengellisyyden, joka tallaa suojelevat arvot maahan. Arvot, jotka Hän itse on antanut.