Kasvukipuja osa 3

Muutamat vuodet isän kuoleman jälkeen ennen Turkuun muuttoa eivät olleet kovin merkittäviä uskonelämäni kannalta. Kasvukipuja ei ollut paljoakaan, koska oli omaksunut sen osan, joka kulkee kiusauksen, lankeemuksen ja parannuksen tekemisen oravanpyörässä. Vasta Turku monine mahdollisuuksineen avasi jotain sellaista, jota oli vaikeampi käsitellä. Varusmiesaikana laivaston sinisissä merkitsi syntielämään tutustumista ja sikäli oli kyllä kriisiä, että uskonelämä jäi joksikin aikaa taka-alalle. Se sisälsi vain seuroihin osallistumista puolisydämisesti.

Siihen parinkymmenen pintaan osuivat myös tyttöihin tutustuminen. Hyvistä ja uutterista yrityksistä huolimatta mikään suhde ei näyttänyt tuovan tulosta. Hyvin alkanut tutustuminen pysähtyi kummallisesti ja asia jäi polkemaan paikalleen ja hiipui pois. Siihen aikaan esikoispiireissä vakiintumista oli syytä vakavasti ajatella heti asepalveluksen jälkeen.
Monet ikätovereistani noudattivat normikaavaa ja tulivat onnellisiksi vaihtelevasti. Itselläni kävi niin, että sain silloin ensimmäisen ohjauksen taivaallisista, kun tutustuin Lahdesta Turkuun muuttaneeseen nuoreen naiseen ja ennenkuin ehdimme kunnollisesti edes tutustua sain varmuuden, että hän on taivaan tarkoittama.

Siihen vaiheeseen liittyy jonkinasteinen murros ja tartuin kiinni esikoisuuteen tarkemmin, koska se oli hengelliseksi kodiksi ainoa vaihtoehto, jonka olin hyväksymässä. Minusta tuli vakiokävijä aina, kun olin kotosalla. Olinhan alkuvuosina paljon kursseilla ja kesällä aluksi viidentoistavuoden ajan seilasin paateissa . Jäätyäni maapalvelukseen 70-luvun lopulla elämä vakiintui ja siinä vaiheessa olin vakiinnuttanut paikkani paikallisosastossa sen toimivana jäsenenä. Osallistuin yhtenä lenkkinä uuden rukoushuoneen hankkeeseen. Suunnittelin joitakin työvuorojärjestelyjä ja melkein laiminlyöden perhettäni osallistuin talkootyöhön. Rukoushuone Tuureporinkadulla oli käynyt epäkäytännölliseksi ja siksi rohjettiin ryhtyä uuden rakennuksen rakentamishankkeeseen.

Uutta rukoushuonetta rakennettiin valtavan yhtenäisyyden hengen vallitessa. Rakensimme iltaisin ja vapaapäivinä ja ankarasti saunoimme. Eihän virkamiehen ruppi olisi kestänyt kipeytymättä jatkuvaa fyysistä ponnistelua. Siinä saunomisen yhteydessä keskustelimme ja haaveilimme siitä, miten hengellinen toiminta lähtee kukoistukseen rakennuksen valmistuttua. Ehkä se kuvittelu antoi myös voimaa. Koko rakennusvaihe sujui lähes ilman sanallisia neuvotteluja. Vastuuta oli jaettu laajasti ja jokainen koitti täyttää oman paikkansa.

Näyttää siltä, että konkreettista työtä voidaan tehdä hyvässä ilmapiirissä, koska rakennustyö ei sinänsä ole hengellistä. Siinä rakentamisen hurmiossa melkein unohdimme sielunvihollisen olemassaolon. Itse ainakin elin harhan vallassa, että tästä seuraa pelkästään hyvää.Rakennus aikanaan valmistui, otettiin käyttöön ja juhlallisesti vihittiin. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraa, se oli vaivatonta kuin mummolaan pyöräily, joku ohjasi ja toiset polkivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s