Seikkailua Venäjällä.

Parisenkymmentä vuotta sitten teimme vaiherikkaan reissun Kelton Aronkylälle. Olin silloin viidenkympin vetreässä iässä, joten riskinottokyky oli vielä kohillaan. Matkanjärjestäjä oli kaverini Matti. Hän oli saanut ajatuksen viedä tarvikkeita läheisille ystäville. Kuljetusvälineeksi hän oli hankkinut muutaman vuoden navetan takana levänneen Wolkkari-vanhuksen. Riski ei ollut taloudellinen, vaan enemmänkin itsetuntoon koskeva,  Jos auto käynnistyy ja vaihteet pelaavat, niin yleensä sillä voidaan myös ajaa jotenkin.

Eräänä lokakuun aamuna anivarhain Liedossa pakattiin pakettiauto täyteen tavaraa ja rohkeasti kohti koettelemuksia. Niinkuin kaikki volkkari-ihmiset tietävät, se käy bensalla ja öljyllä, mutta bensaa menee yleensä kuitenkin enemmän.Ennen rajan ylitystä oli yksi renkaanvaihto ja öljyn tankkaus. Mielenkiintoiseksi alkoi peli tulla, kun rajaa piti ylittää ja siinä oli punertavat kilvet, mutta uutteralla selittelyllä ja vakuuttelulla siitäkin selvittiin. Ensimmäinen koettelemus meitä kohtasi Muolaan vaiheilla, kun oikea etupyörä lukittui jarruistaan ja jouduimme huoltohommiin. Oman lisänsä asiaan toi se, että paikallinen sikatilallinen oli siirtänyt lietettä vuotavalla kalustolla, joten tunkin pystytimme lietteen keskelle. Pientä aromia saimme siitä mukaan.

Yhden kerran miliisi meitä jututti, kun valoissa oli häikkää. Parkeilla ajaminen oli siihen aikaan normaalia, mutta oli vai yksi toimiva valo edessä ja se oli oikealla puolella. Nöyryys oli siinäkin valttia. Me lupasimme tehdä kaikki mitä käskettiin ja matka jatkui päämäärää kohti. Pääsimme perille ihan ongelmitta ja siellä oli talon isännällä hyvin varusteltu verstas, jossa jarrupaloja vähän käsiteltiin ja etupyörä saatiin toiminaan normaalisti. Kun sitten piti lähteä liikkeelle siitä pihasta, niin takaa katkesi jarruputki ja edessä oli taas remonttia. No, ei hätää. Talon vävykokelas, hänkin miliisi, suoritti ihan käsipelillä remontin ja jarrut toimivat moitteettomasti.

Oman lisänsä toi hommaan kauppareissu. Menimme erääseen kauppaan jossain siellä Siinä oli jonoa ulkona ja osittain sisäpuolella. Siellä oli sellainen systeemi, että sellaisia ostoskoreja oli joku määrä ja vain korin kanssa pääsi sisälle Piti siis odottaa, että joku tuli sieltä ulos ja ensimmäinen jonossa sai hänen korinsa. Meidän emäntä keksi hyvän idean. Me emme tarvitse koria ja voimme siis mennä sivusta jonon ohi. Emäntä ja minun kaverini pääsivät ilman ongelmia läpi, mutta kun minä olin joukon viimeisenä, niin eteeni kääntyi hirmuisen iso mies ja osoitti, ettei kannata yrittää ja minä taas nöyränä jäin hänen jälkeensä ja säilyin ehjin nahoin.  

Aamusella olikin sitten tullut talvi ja lunta oli tullut yön aikana. Paluumatka oli hiukan viileää, kun käyttöönottotarkastuksessa ei tullut tarkistettua lämmityksen tehoa. Siestarjoella me tutstuimme sodan muistomerkkeihin. Tuntemattoman sotilaan haudalta oli tuli sammunut. Ehkä kaasu oli loppunut. Siinä oli nähtävissä vielä vanhaa juoksuhautaa ja sankarihaudat olivat siinä vanhan hautausmaan kupeella. Siinä oli myös betonibunkkeri muistomerkiksi muutettuna. Näytti ihan umpinaiselta taisi olla vain betonimöhkäle. Sitten suoritettiin vielä öljy- ja bensatankkaus ja matka oli onnellisesti suoritettu.

Tunnettua oli, että varsinkin katukauppiaat pyrkivät juksaamaan turistiostajaa, jopa ihan hävyttömästikin. Eräs pikkukauppias on jäänyt mieleeni myönteisenä. Halusin ostaa niinsanotun armeijan kellon. Niitä oli eri aselajeille koristeltuja. Pikkukaupassa näin sellaisen ja halusin ostaa sen, mutta kauppias kertoi sen olevan kiinalaisen kopion, joten hän ei halunnut myydä sitä minulle. 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s