Tänään inspiroiduin hääilosta! Miten juhlallista ja silti haikean kaunista voi olla kahden nuoren yhteensaattaminen. Kun elämää on jo jonkin verran eletty, niin on koettu monet hääjuhlat omien lisäksi. Koko prosessi on kokenut muodonmuutoksen ja hyvin perusteellisesti. Kokemukset rajoittuvat lähinnä uskovien tilaisuuksiin, mutta on mausteena myös joku muu. Raamatun ajoista asiat ovat perusteellisesti muuttuneet. Silloin piti olla useita morsiusneitoja, jotka pitivät tulia yllä, että ylkä osaa tulla oikeaan taloon. Olisi ollut hyvin ongelmallista, jos olisi väärää ovea kolkuteltu siinä hommassa. Morsiamen valmisteluista ei paljon puhuta. Hänen tehtäväkseen jäi kauniina odotella milloin sulho käy kaappaamassa kamelinsa selkään ja vie kirjaimellisesti pois omasta perheestä ja piti liittyä sulhon perheeseen ja sen piirin tapoihin.

Lapsuudesta muistan serkkuni häät, jotka vietettiin ison talon arvokkuudella. Vihkiminen tapahtui pihakoivujen siimeksessä ja julat olivat talon arvon mukaiset. Pienelle pojalle jäi mieleen ainoastaan, että hyvää syötiin viljalti. Muita hääjuhlia vietettiin yleensä rukoushuoneilla, joka oli ihan luonnollinen valinta, kun se vihkiminen kuitenkin oli se pääasia. Että he saivat toisensa. Tapana oli, että seurustelut eivät olleet kovin pitkiä eikä tutustuminen perusteellista. Ajateltiin, jos jotain yleensä ajateltiin, että arki ja käytäntö opettaa talon tavoille kumpaistakin. Päämäärä oli löytää puoliso ja sitten vain pesää rakentamaan. Aiemmin alettiin vaatimattomista ja kasvatettiin tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

Ajat ovat muuttuneet kovin paljon. Seurustekluajat ovat ilmeisesti pidentyneet ja yhteistä aikaa kulutetaan paljon aiempaa enemmän. Sehän on tietysti hyvä, jos siten saadaan perusta luoduksi kestävistä aineista. Vanhenevana ukkona tekisi mieleni vanhojen tukkijätkien tavoin sanoa: Nyt ei ne nuoret kestä ees lautallakaan. Kun me nanhanajan kasvatit vertauskuvallisesti laskimme huimapäisesti kaikkiin kuohuihin vain pöllillä. On tietysti armoa, että minullekkin häät järjestyivät ja sain vaimon niinkuin muutkin miehet. Minä en siihen aikaan osannut odottaa mitään juhlimista. Virsi: O hyvä jumala kaikui rukoushuoneessa, kun astelimme papin eteen ja siinä yksinkertaiset valat vannoimme. Anopin perhe oli hommannut kermakakkua ja kahvit joimme hyvät ja asialliset. Yksi runo meille lausuttiin, mutta mitään en siitä muista.

Kun aikaa on kulunut, niin hääjuhlat alkoivat sada uutta väriä ja papitkin vapautuivat ja pientä lisuketta pakolliseen alkoi tulla. Uusi lehti kääntyi koko asiassa, kun alkoi syntyä pareja joilla oli erilaiset taustat ja se vaikutti jännitteitä, mutta myös piristystä. Toinen vaikuttava seikka oli myös siinä, että vihkiminen alkoi siirtyä kirkkoihin ja hääjuhlia vietettiin erilaisissa paikoissa. Eri paikoissa oli luonnollisempaa järjestää myös ohjelmaa, jota ei oikein hyvin rukoushuoneisiin voitu sovittaa. Vapauden rajat tulivat myös koetelluiksi.

Nyt on vielä muutama minuutti tätä päivää, kun naputtelen yhdet hääjuhlat kokeneena. Iloinen mieli, vapautunut ilmapiiri voi merkitä ainakin vieraille. Pääosan esittäjät ovat uppoutuneet omaan asiaansa ja sieltä omasta maailmastaan havainnoivat kuin tähtitieteilijän tähdenlentoja taivaalla. Onhan se hyvä, että eri sukupolvet sopivat sopuisasti samaan juhlaan. Nuoret ovat vapaita ja vanhat suvaitsevia, sehän on tämän päivän trendi. Että haetarkin voipi haekeesti soijja eikä kukan revi palkeita irti. 

Herra kaiken onnen tuoja! Runsas lahjain antaja, kaiken siunauksen suoja! Näiden puoleen katsahda, jotka sanas pyhä nyt yhtehen on liittänyt!