Joulua kolhoosin lapsille

Aurinko paistaa tänä aamuna. Se tietää kesällä hellettä, joka taas aiheuttaa hikeä ja vanhenevalle ihmiselle voipumista. Mikä sitten tulee neuvoksi, tietysti ilmastointilaitteet ja muut härpäkkeet. Sitten on vielä ihan omassa itsessämme voimavara, jota voi käyttää avuksi. Se on mielikuvaharjoitus. Voimme sukeltaa talvisiin tapahtumiin ja voimme tuntea jalkojen lipsuvan jäätiköllä tai pakkasen purevan nenänpäätä. Tänään aion tehdä yhden talvisen matkan Lada 1500, merkkisellä autolla Suomenlahden perukan ympäri ja takaisin.

Tällä kertomuksella on juurensa Itä-Karjalassa. Nuori nainen oppi tuntemaan joitakin henkilöitä, jotka samosiavat niitä korpia ja hirsikyliä Jumalan asialla. Joku muu johdatus toi miehiä myös ihan Viron rajaseudulle. Siellä tapahtui kohtaaminen jonkin kaupan eli magasiinin tienoilla. Nainen oli avioitunut Falilejevoon Kirovin kolhoosille ja toimi siellä jonkinasteisena lasten opettajana. Hän halusi, että tiimimme kävisivät myös siellä tapaamassa varsinkin sitä suurta lasten joukkoa.

Pari tai kolme kertaa sinne matka järjestyikin ja näimme sen ison lapsiporukan lähes sata heitä oli. Siinä syksyn korvalla tuli sitten ajatus, jos voisimme saada sinne jouluiloa niille lapsille. Näin lähti käyntiin hieno operaatio. Alku oli yhden perheen säkkikangaspakka. Ideoimme lähes ostoskassin kokoiset kassit ja niinpä isohko joukko ihmisiä saapui paikalle ompelukoneineen. Joku leikkasi ja loput ompalivat kasseja noin sata kappaletta. Siihen kassiin piti saada myös sisältöä. Joku toi hammasharjat, joku tahnat, joku kyniä, joku vihkoja, näin saatiin aikaan pakkaus, joka oli varmasti jokaisen lapsen mieleen.

Pussit toimitettiin perille joulun alla samalla, kun Kosemkinan alueella käytiin pitämässä seuratilaisuuksia. Olimme liikkeellä kahdella autolla. Minä kuskasin saarnaajia ja Heikinsuolainen veli ystävänsä kanssa kuskasi pakettiautolla ne pussit. Paluumatkalla poikettiin sitten Falilejevoon. Oli satanut lunta semmosen kymmenkunta senttiä eikä tietä ollut aurattu, joten kulku oli hankalaa. Kun pääsimme perille, totesimme, että koko alueelta olivat sähköt poikkai kylä oli siis pimeä. Paikan löysimme ja kynttilän valossa siellä hetken vietimme. Taskulapuin varustettuna liikuimme rappukäytävän portaissa. Minulla tuli joku asia ja jouduin käymään autolla. Paluu oli vähän hankala, kun laskin kerrokset väärin ja tempaisin yhden oven auki. Siinä huomasin, että vääränlaisia kenkäpareja oli eteisessä. Ovi kiireesti kiinni ja kerrosta ylemmäksi. Oli siunaus, ettei siellä ollut koiraa, joka olisi voinut antaa pysyvän muiston. Vahtikoirat ovat siellä sellaisia.

Nyt ne lapset ovat aikuisia emmekä tiedä mitä heistä tuli. Enkä tiedä onko sinne enää yhteyksiä. Opettajalle taisi tulla ero ja se vaikutti kovin ikävästi asioihin. Tänään rukoilen, ole jumalani sielläkin Henkesi kanssa ja johdata!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s