Vanha merimies muistelee

Turussa oli purjelaivatapahtuma, ei niin suuri, mutta kuitenkin. Mietin päivän ja ehkä kaksi, kun on hellettä ja muutenkin. Viitsinkö ja sitten viitsin. Lähdin ihan vasiten katsomaan purjelaivoja. Olihan siellä vanha tuttu Mir ja joitakin muita. Yhden asian havaitsin ja ihmettelin. Ulkomaalaisissa paateissa oli lähes poikkeuksetta Venäjän Federaation lippu. No eihän se laivaa huononna, mutta tekee homman yksipuoliseksi. Hienoa perinnettä kiivetä mastoon ja siitä raakapuulle käsittelemään purjeita, mutta minulle kiitos ei.

Tapahtuma seisoo kolmella jalalla ja jokainen niistä on tarpeellinen, että homma toimii. Onko kokonaisrvio tarpeellisen puolella niin siitä voidaan keskustella. Muutama paatti Aurajoessa tarvitaan ehdottomasti, että seuraavat kaksi elementtiä toteutuvat. Ensimmäinen on väki, jota oli melkoisesti. Toinen on ruokahuolto väelle ja siinä oheistoimintona kaikenlaista tavaraa myytävänä. Rantakatu siis täynnä myytävää. Makujen maailma lähes rajaton. Minä en kiinnostunut isosti, koska en lähtenyt kotoani nälkäisenä ja vanhan kansan ihmisenä en katsonut tarpeelliseksi maksaa kymppiä erikseen jokaisesta makuelämyksestä. Sen verran nuuka olen. Yleensä en ole nuuka, mutta miten sellainenkin puoli itsestäni löytyi. Tosin en ollut ihan varma olisiko lmpakostani löytynyt sitä kymppiä, enkä alentunut asiaa tarkistamaan, vaan kävelin vanhan miehen arvokkuudella kioskien ohi.

Siinä rantakatua astellessani havaitsin tyhjän penkin, johon sitten istahdin atmosfääriä aistimaan. Muuten penkki täytyy olla ehdottomasti tyhjä, että voi istua. Minun maalaistaustani ei siedä kysellä ihmisltä: Anteeksi, onko tässä vapaata. Minä siis istun tyhjälle penkille tai sitten en istu ollenkaan. Istuin melko pitkän tovin ja katselin laiturin henkilöliikennettä ja samalla veneitä, jotka liikkuivat oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle siinä joessa. Uutena asiana havaitsin sellaisen pitkän lotjan, joka risteilyttää kanavaristeilylle porukkaa. Onhan se hienoa, että risteillään vaikka onkin vain yksi väylä. Sanon tänän väliin, että ajoinhan minä Kristiinassa ajokortin, vaikka siellä oli yksi ainoa risteys, jossa ryhmittymistä voi harjoittaa.

Vaivuin siinä syviin mietteisiin ajatellessani tätä elämän kulkua. Ensin huomasin hyörivät ihmismassat, jotka liikkuivat eritahtisina sinne ja tänne. Siellä oli vireitä ja hyvin treenattuja pariskuntia, joiden askellus oli jäntevää, mutta jouistavaa ja eteenpäin vievää. Siinä samalla voi aistia jotain pariskuntien sisäisestä perhedynamiikasta. Yhteinen liikuntaharrastus on varmasti väkevä tekijä, koska silloin yhdessä rasitutaan ja hikoillaan. Tosin sellainen elämä voi mennä raiteiltaan, jos joankin päivänä reippailu ei sujukkaan. Toisenlaisia ihmisiä oli enemmän. Nuoret pariskunnat näyttivät työntelevän vaunuja tai rattaita onnellisen näköisenä. Miten mukava vauva onkin sihen asti, kun pysyy siinä mihin laitetaan. Lapsi oppii kaksi hankalaa taitoa, jotka kumminkin ovat välttämättömiä. Oppii kävelemään ja puhumaan. Nämä ominaisuudet saattoivat olla tosi rasittavia varsinklin myyntikojujen läheisyydessä. Lopun arvaatte.

Minä istuin siinä siis vanhenevana uskovana ihmisenä kaiken turhuuden keskellä, vaikka ei Jumala meiltä kaikkea hauskaa haluakkaan kieltää. Kyllä Hän olisi minulle neulamuikkulautasen sallinut, mutta minä itse en. Sitten kuinka ollakkaan pullahti mieleeni kirkollinen agenda, miten nämä aistilliset asiat ovat ja saavat olla elämässämme. Aloin havainnoida miten ihmiset ovat pukeutuneet. Oliko keveys pelkästään helteen sanelemaa? Vai olisiko joukossa myös kevytkenkäisyyttä. Samalla muistin, että meidän on käsketty koetella itseämme. Ja siihen urakkaan sukelsin syvälle. Silmät rekisteröivät asioita ja aivoissa oli eri osastoja jotka alkoivat ensin tutkia asioita, sitten joku alkoi syyttämään ja toinen puolustamaan. Sekaannus oli melkoinen kunnes huomasin, että Jumala on esteetikko! Ihmisetkin ovat esteetikkoja. Menevät katsomaan tauluja, mutta normaalit ihmiset jättävät taulut paikoilleen. Vain himokkaat katsojat varastavat taulun jopa raameistaan irtileikaten. Tulin siihen tulokseen, että me näemme toisemme ja eri vuodenaikoina vähän eri tavalla, mutta emme välttämättä tarvitse himoita vaan voimme katsoa kuin Jumalan taideteosta ihaillen hänen taitoaan.
Tulin siihen tulokseen, että Hengen hallintavalta voi meidät vapauttaa himoitsemisesta, koska himo kohdistuu luvattomiin asioihin ja sillä ei ole tekemistä sen jännitteen ja palon kanssa, joka vieläkin palaa puolisoiden välillä, vanhuudessakin. En siis ole vielä niin vanha, etten haluaisi koke edelleen hellyyttä, vaikka sen muoto saattaa muuttua niistä voiman päivistä. On ihanaa vanheta yhdessä hänen kanssaan, josta Jumala sanoi: Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.

Tähän sanon aamenen. Nousen penkiltä, jossa yksi pariskunta käväisi istumassa ja repustaan jotain tankkasivat. Muuten sain olla rauhassa ajatuksineni. Tulin hiljalleen reaalimaailmaan ja totesin, kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua, mutta monelle niin tärkeää, ettei iäisyysasioita ehdi miettimään. Miten puhkaisemme sen kuplan, emme mitenkään, se on Hänen hommiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s