Piispallisesta kaitsennasta on ilmeisesti aloitettava. Hän kaitsee laumaansa tai ainakin on luvannut niin tehdä vihkimyksen yhteydessä. Samassa yhteydessä muistuu mieleeni vitsi tai kasku viime vuosituhannelta. Piispallinen kaitsenta oli konkreettisempaa. Jos kirkkoherran elämäntavoissa oli outoja piirteitä, niin piispa lähti joskus virkaansa toimittamaan ihan itse ja ihan yhtä henkilöä varten. No tämä osa on raamatullista. Piispa oli saanut kuulla, että eräs kirkkoherra käytti alkoholia enemmän kuin seurakuntalaisten mielestä oli suotavaa. Piispa oli tietysti arvokas vanha-herra, joka omasi vähän raskaan kuulon. Lounaan jälkeen asetuttiin tavallaan ruokalepoa viettämään, jossa käytiin asian kannalta tärkeä keskustelu.
Piispa kysyy näistä tavoista johon saa vastauksen: Aaamulla, kun herään, otan ryypyn, tämän hän lausui vahvalla äänellä, mutta sitten vaimeammin ja viisi tai kuusi pientä perään. Tämä toistui normaalisti kolmesti päivässä. Piispa kuuli luonnollisesti vain äänekkäät tunnustukset ja siksi toteaa: No sehän on ihan samaa mitä minäkin tapaan noudattaa. Tässä ei ole ongelmaa.
Kaitsennalle löytyy varmaan vastineita muunmuassa paimentaminen, vahtiminen ja lopulta vahtaaminen. Minun osalleni tuli pikkupoikana harjoittaa paimentamista. Isäni halusi pihaan kauniin ruohomaton ja suoritti muokkaus, lannoitus ja kylvötoimet asiaankuuluvasti. Meillä oli siihen aikaan joku pieni määrä vapaasti tontilla tepastelevia kanoja ja minun ammatikseni tuli kanojen vahtiminen, ettei ne riiviöt kuoputa hommaa pilalle ja siemenet menevät epäjärjestykseen. No siitä hommasta ei tullut kiitoksen sanaa, kun kaitsenta ontui pahasti.
Ihan tuossa juolahti mieleeni sellainen asia, että piispanvihkimyksessä pitäisi olla vielä yksi osio. Kaikkien kaitsentaan kuuluvien pitäisi olla paikalla siis pappien, jotka antaisivat lupauksen suostua vihityn piispan kaitsentaan. Kun piispan valinnassa on myös demokratiaa mukana, käy helposti niin, että valituksi tulee ihan väärä henkilö, jonka käsityksiin on vaikea yhtyä. Näyttää siltä, että olemme tulleet aikaan, jolloin käännökset ovat jyrkkiä ja eikun noudata äläkä jupise. Jos jupiset, joku kuulee ja prosessi käynnistyy.
Minulle käsitys kirkosta on ollut erittäin hatara. Kotipaikalta oli kirkolle noin vajaa kymmenen kilometriä. Ei sinne menty ihan juhlapäivän tavan mukaan eikä juuri muutenkaan. Vaikka lapsuudesta olen kuullut kirkon tärkeydestä, mutta myös ristiriitaista viestiä. Kirkon johtoelimissä oli oikeastaan mahdollista olla vain talollisten ja muuten ylivertaisten uskonveljien. Papiston ja eri herätysliikkeiden väleissä oli joskus kitkaa ja pilkkapuheita kuului niin kirkossa kuin myös seuratuvissa. Välillä oli mukavia pappeja ja sitten virallisia, jotka tekivät sen mitä oli pakko toimittaa. Kastamiset, vihkimiset ja hautaansiunaamiset. Ne olivat suvereenisti papin tehtäviä.
Jos kirkko on Kristuksen kirkko tai ainakin osa siitä, miten on mahdollista, että työmiehet menettävät työkalunsa, kun eivät osaa mukautua maailman menoon. Minulle on syntynyt ajatus, että raamatun sanaa rikotaan ainakin kaksinkertaisesti. Ei koota yhteen, vaan hajotetaan ja kaitsenta on välillä kuin höyhenen sivelyä, mutta toisaalla kovakouraista pahoinpitelyä. Maailman menoon mukautuminen on hyvin pitkällä, vaikka Paavali siitä nimenomaisesti varoittaa. Messuta voidaan tanssien ja savukoneitten ja tiskovalojen vallitessa, mutta vanhauskoiselle ei voida sallia vanhemmalla rauhallisella tavalla ehtoollisen viettoa. Kannattaisi miettiä, onko tämä vaihtokauppa ollut autuas Lutherin tarkoittama, kun rauhallinen pyhyyden tunteminen on monin paikoin vaihdettu ryminään?
Jeesus sanoi aikanaan, jos Minä en mene pois, ei Pyhä Henki voi tulla. Onko nyt niin, että Pyhän Hengen ilmestymisen mahdollisuus tulee vasta, kun kaikki uskonpuhdistajat, herätysjohtajat ja muut suuret palvelijat menevät kaappeihinsa ja vetävät oven perässään kiinni ja näin voisi jäädä tilaa Pyhälle Hengelle? Pyhä Henki tulee ja osoittaa todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Olisiko nyt aika tuomion pasuunan soida? Anna armoasi yhden Hurskaan tähden, Hänen, joka kaikki kaikessa täyttää!
Tykkää 🙂
———- Lähetetty Nokia-puhelimesta