Mieleeni tulee tunisialainen kauppias, joka esittelee kahta metallilautasta. Hän sanoo tämä toinen on präsätty ja toinen käsintehty. Kun kupari tai messinkilevyä koputellaan ja naputellaan määrätyllä tavalla, siitä saadaan aikaan monenlaista kaunista ja hyödyllistä. Käsin muotoilua sanotaan pakottamiseksi. Metalli ikäänkuin pakotetaan siihen asuun, jossa se miellyttää tekijänsä silmää. Ongelma syntyy siinä, jos sen pitäisi miellyttää ostajaakin niin paljon, että hän haluaisi teoksen kotiinsa käyvästä hinnasta.

Aivan hakematta nousee mieleen lukkarinkoulu. Siellä lukkari keppiä heristellen pakotti veljekset puustaville niin, että sisälukutaito oli pakotettuna hankittava. Ei auttanut itku eikä hammasten kiristely, kun se taito oli edellytyksenä myös siihen korkeaan aviosäätyyn, johon jokainen on hinkunut ja vain harvat eivät vinkuneet. Meillä on monissa asioissa se vaikeus, että tiedämme asian todellisen sisällön vasta sitten, kun siitä ei enää pääse eroon. Onnellinen hän, joka on onnellinen. Edesmennyt sukupolvi oli nähnyt nälkää, joten he joskus harjoittivat syömäänpakottamista: Niin kauan istut siinä, kun lautanen on tyhjä-tyyliin. Uutena asiana on tullut maailmanoplitiikan välinevalikoimaan niinsanottu rauhaanpakottaminen. Miten se tapahtuukaan? Sanotaan sormi pystyssä, että soso! Ei, vaan sehän on sotatoimi. Ensin särjetään paikat ja sitten sanotaan: Eläkää rauhassa raunioissanne, tai setä tulee ja antaa keppiä uudestaan. Toimiiko se? Ei näytä toimivan. Jos valtaa käytetään väärin jossakin, niin näyttää siltä, että se on tarttuva tauti. Ehkä ei kannattaisi lyödä mäskiksi jotain, jos ei tiedä mitä on tilalle tuleva mäski???

Pakottaminen on osa nykyistä sisäpolitiikkaakin. Tehdään pakottava laki ja jos se ei toimi eli hoitojono ei taianomaisesti lyhene, niin silloin on rikottu lakia. Tehdään nuorisotakuu, mutta se ei ole tahtonut taianomaisesti työllistää työtöntä. Pakottaminen taitaa tulla myös hengelliseen kenttään. Demokratia pakottaa elämään enemmistön ehdoilla. Se ei useinkaan tiedä hyvää arvoille, jotka ovat olleet pyhiä. Olemme kuvitelleet, että monet asiat ovat kiveen hakattuja, mutta näyttää siltä, että tarpeeksi hiomalla teksti häipyy. Ongelmallisinta on silloin, kun enemmistö ottaa asiakseen ajaa jonkin vähemmistön asian voittoon. Monet asiat kääntyvät päälaelleen. Armonvälineistä tulee armottomuuden välikappaleita. Eletään uhkausten ja vastauhkausten ajassa, mutta missä on Pyhä Henki? Onko Hän hylännyt kansansa vääntämään omissa mielipiteissään, vai onko tämä ravistelu jonkin uuden airut? Kun Hän sanoi: Uusi, vanhensi Hän vanhan! Tule Herra Jeesus!