Varmaankin on niin, että vireässä keski-iässä ei mieli kerkiä myllertää niin pohjamutia myöten, kun asioita tapahtuu niin paljon. Suorituskyvyn alennuttua myös sisimpään syötettävät asiat vähenevät. Kun seuraa somekaverien päivityksiä, niin havaitse heidä aktiviteettiensä määrän omiani moninkertaisesti suurempina. Monet ovat tehneet pitkiäkin lomamatkoja. Kaustista ja Lappia ja Savonlinnaa, puhumattakaan rantakohteista, joissa itsekkin viihdyin aiemmin.

Mieli on myllertynyt perusteellisesti siksi, että lähiaikoina saimme uuden jäsenen sukuumme ja läheisesti sukuun liittyvistä ihmisistä on poistumaa alkanut syntyä. Jostakin saamme tiedon, että sairaalaan on joutunut.

Nykyisin siis pienikin matka vaatii muutamia päiviä harkintaa ja jo yksityiskohtien kuvittelua. Kestääkö selkä? Ja kyllä se näköjään kestää, jos kohde on mieluisa tai velvollisuuksissa. Eilen osalistuin Hämeenlinnassa vankilatyön tilaisuuteen. Joukko alkaa olla harmaata ja jotenkin ontuvien ja raajarikkojen liittymisajoa muistuttavaa. Sain keskustella suuresti kunnioittamani vanhan lähetin eli evankelistan kanssa. Vuodet alkavat painaa ja myös puolison sairaus. Halvaus vie niin suuren osan ihmisyydestä. Siis mahdollisuudesta kommunikoida sanallisesti tai muuten. Kun puhe ei kulje eikä jäsenet tottele, niin se pakottaa luopumiseen kaikesta siitä mikä on ollut oleellista elämässä.

Minä aina ajattelen Elisan tavoin, jospa minä saisin sen kaksi osaa poislähtevän siunauksista. Se ei kuitenkaan ole vallassani. Joudun ajattelemaan: Herrani, uskon sinun kutsuneen johonkin hommiin! Kerro pian mitä ne ovat, koska minulta loppuu aika inhimillisen kellon mukaan. Minä lupaan vastata niihin kutsuihin, joita saan, Sinun armossasi ja Sinun voimassasi. Iäisyyskutsu tuo aina sisimpään ajatuksen: Olinko uskollisesti sillä paikalla lähtijän elämässä, johon minut laitoit? Teinkö mitä piti? Vastaa Herrani! Eihän kukaan joudu kärsimään minun osaamattomuuteni tähden, eihän Herrani?

Anna minulla ja läheisilleni Sinun autuutesi iloa. Anna minun nähdä vielä edes kerran, kun valo syttyy pimeään huoneeseen ja sitä tulvii uloskin päin. Anna minun kuulla edes yksi aamen vielä, joka tulee puhtaasta sydämestä ja terveestä hengellisyydestä! Anna minun nähdä lastenlasteni kasvavan Siunun armossasi ja armostasi Sinun siipiesi suojassa. Anna meille lisäaikaa sen verran, että heistä jokainen on varttunut sellaiseen ymmärrykseen, ettei poismenomme järkytä liiaksi. Näitä soperran tänään ja mietin, miksi vankilapastoreista pitäisi päästä eroon, miksi yhden ihmisen sielua ei kannata enää hoitaa, vaikka se sielu on arvokkaampi maailman rikkauksia? Miksi maailmalla on niin suuri valta?