Jotenkin raamatusta on jäänyt mieleeni anteeksiantamisen tärkeys ja siihen liittyvä rauha. Siis kaunainen mieli ja katkeruus hellittävät, kun annetaan anteeksi ensin tahdon ratkaisuna ja sitten se muuttuu myös hyväksi oloksi syvällä sisimmässä. Anteeksipyytämistä ei taideta paljon käsitellä sellaisenaan. Armon anomista kylläkin käsitellään, joka koskee erityisiä tilanteita. Joku tekee jotain väärin ja joutuu siitä tuomittavaksi. Jos rangaistus on kova, niin voi anoa armoa, että se lievenisi. Suomen oikeuslaitos toimii niin, että ihmiselle voidaan tuomita elinkautinen, joa voi päättyä vain armahdukseen. Määrätyn ajan kuluttua voidaan anoa armahdusta ja siihen liittyy määrättyjä toimenpiteitä, jotka ratkaisevat lopputuloksen.

Kun ihminen elää elämäänsä muutamiakin vuosikymmeniä, tulee asioita, jotka ovat haitallisia lähimmäisille. Joskus vahingoitamme tahallisesti ja joskus tahattomasti. Itse ajauduin sotilasammattiin yli viisikymmentä vuotta sitten. Olin muuttanut maalta Turkuun ja sitten astunut asepalvelukseen vuonna 1963. Työllisyys oli huonoa siihenkin aikaan varsinkin, kun ei ollut selkeää ammattitutkintoa, joten erään ystävän kanssa päätettiin pyrkiä sinne hommiin ainakin kevätkaudeksi, kun vapauduimme tammikuulla. No se jäi sitten päälle ja kurssit tuli käydyksi. Toimiupseerin urakehitykseen kuului myös komppanian vääpelin kokemuksen hankkiminen. Minäkin olin sitten yhden alokaskomppanian vääpelinä siinä seitsemänkymmentäluvulla. Toimi oli minulle vieras ja siksi aluksi ainakin suhtauduin lähes pelokkaasti siihen hommaan. Pelkäsin monia asioita myös ihmisten kohtaaminen oli vaikeaa. Silloin arvovallan säilyttäminen on omgelma ja siinä tuli monta virhettä.

Kun sittemmin olen uudistunut uskossani, niin aina silloin ja tällöin on mieleeni noussut asioita, jotka hiertävät kuin kivi kengässä. Jos niitä koittaa unohtaa, niin ne kuitenkin tulevat uudelleen esille. Muutamia asioita olen koittanut ikäänkuin ottaa esille,kun olen löytänyt joidenkin ihmisten yhteystietoja. Olenm ottanut yhteyttä ja saanut anteeksipyynnölleni hyvän päätöksen ja rauhan sielulleni. Joskus Kotimaan sivulla kerroin ongelmastani, kun olen kohdannut satoja nuoria miehiä sotilasurani aikana ja joidenkin kanssa asiat eivät ole sujuneet puoleltani sivistyneesti. En kuitenkaan voi kaikkia muistaa, joten täydelliseen rauhaan pääseminen jää vajavaiseksi.

Asioihin palaamisessa on kuitenkin riskinsä ja ilmeisesti olen nyt astunut miinaan tässä asiassa. Vuosikymmenien jälkeen yhteydenotto voi olla hyvinkin vaikeaa käsitellä toisella puolella. Koitin noudattaa omantunnon ääntä, mutta ilmeiseti tein hallaa asialleni ja sain ansaitun vastineen. Jos tätä nyt lukee joku, joka on joutunut takiani kärsimään, niin esitän nöyrän anteeksipyyntöni. Sotilaana lahjakkuuteni oli muualla ei henkilöstöhallinnossa. Olen kiivas eli tuohtuva luonteeltani ja sana sanoo, ettei miehen viha tee Jumalan tahtoa. Minun on kuitenkin jäätävä toimimaan omantunnon mukaisesti, koska en muuta osaa.