Minä olen alakuloinen, säälikää minua! Vaikka iloonkin olisi aihetta. Kymmenen täyttänyt sitikkani alkoi ulvoa suoraa huutoa välillä. Minä jo mietin, että tielle se jättää jossain vaiheessa. Hetken tunsin kiitollisuutta, kun korjaamolla sanottiin, että vaihdettiin hihnankiristin, joka aiheutti valituksen. Osa maksoi viitisenkymppiä. Alakuloni sai siipeensä ehkä juuri ja juuri, että kerkesin kotiin vaimolle kertomaan. Olimme jo miettineet pankkitiliämme kuin vastakaivettua hautaa, että jos ei ole ihan tyhjä, niin tyhjäksi menee. Iloitsen hetken, kun konetta käynnistäessäni näen Konstan kasvot. Sitten avautuu arki realismeineen. Peukutuksineen ja mietintöineen mitä siunata ja miten ja missä ja kuka ja kenet.

Me saamme kuulla ylistystä joka laidalta savulla ja ilman. Meitä palvellaan vakavina, joskus vitseillä naurattaen. Joskus jalat maassa, joskus ilmaan hyppien. Rukoilemme pontevasti. Useasti mainitaan Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra. Kunnioitammeko vain huulillamme? Larppaammeko eli suoritamme määräosan hengellisyyttä ja esiinnymme toisillemme kuin pellet? Ja ne nauravat, jotka voisivat tarvita terveeksi tekevää sanaa? Miten ihmeessä voimme astua Kaikkivaltiaan eteen, kun olemme anoneet armolahjoja ja jotain saaneetkin, mutta teemme paljolti epäillen. Ovatko aitoja ja mikä Henki kutakin liikuttaa.

Olemmeko kuin koirat, jotka haistelevat reviirimerkkejä ja kilpailijan kohdalla jätämme oman merkin, joka mitätöi sen toisen. Herrani, tänään olen edessäsi kuin ovimatto. Koen, että minuun on pyyhitty kurasaappaita. Tiedän, että en ole ansainnut parempaa, mutta joskus lihallisuus kääntäisi maton kulmaa niin, että ylikävelijä kompastuisi. Tällainen vainoharhainen olen ja minun vanha-aatamini on kovilla joskus, kun se haluaisi päästä valloilleen. Miksi mietin ja kamppailen mielessäni? Miksi en istu ja usko? Miksi epäilen varusteitani, kun niin monella on niin loistavat ja niistä minulle kerrotaan. Herrani, tässä seisoisin suorana edessäsi, jos pystyisin! Tue Sinä minua! Tarkasta varusteeni, niinkuin minäkin aikanani tarkastin poikain varusteita. Vahvista kilpi, haarniska ja ennenkaikkea puhdista miekkani niin kiiltäväksi, että se häikäisee minut itseni. Eipä sillä ole Isäni paljonkaan väliä mitä tulee valmista, jos Sinä Isä hyväksyt minut ja tunnustat lapseksesi.
Älä murehdi sieluni omaa itseäsi, mutta säilytä joku herkkä kohta lähimmäisen hädälle.

Kiitos päiväkirjani, että sain kertoa sinulle nämä asiat, etkä yhtään soimannut. Kuljetaan yhdessä vielä tämä pieni matka. Olen juossut monien asioiden perässä, nyt olen väsynyt taidan ontua ja viimein raahaudun. Mutta päämäärä on kirkas ja autuas.