En tiedä mistä tämä ajatus lähti purkautumaan, mutta se alkoi tuntua kehittelyn arvoiselta. Jos aikoo menestyä urheilussa, niin on pakko voittaa ainakin kotikylällä ja siitä kavutaan askel askeleelta kohti huippua. Kultamitali tai maailmanmestaruus tuo ensinnäkin kunniaa ja mainetta, mutta usein myös kauniita kiitollisuudenosoituksia siitä, että oma kotikunta saa hitusen ajan olla maailman kartalla. Palkkiot olivat joskus olemattomia, mutta välivaiheessa tuntuvia. Siinä on vain se riski, että voittaja viihtyy uudessa omakotitalossaan niin hyvin, että reenaus jää vähemmälle. Silloin käy niin, että lihaksisto löystyy ja veltostuu eikä allit vie keihästä uusille kymmenille. Ei myöskään leka lennä tai sukset suihki.

Oma taiteenlajinsa on voittaminen politiikassa. Luulen, ettei ole tullut otettua politiikkaan kantaa kunnolla, joten se puute on pikimmin korjattava. Olen ollut havaitsevinani, että pakkovoitto on realismia politiikan piireissä. Ensinnä pitää voittaa ehdokasasettelussa paikka, joka aloittelijalle ei ole helppoa. Siinä auttaa tietysti edullinen ikä ja ulkonäkö. Osa nimittäin äänestää viilispohjalta eikä kaikkien ehdokkaiden tulekkaan tulla valituksi. Se on tärkeää, että tuo omat faninsa tai sukulaisensa äänet yhteiseen hyvään. Suuresti auttaa kaikkinainen julkisuus. Jos on ollut päivittäin esillä vaikkapa uutisvälineissä ja on lukenut sujuvasti valmista tekstiä vakavalla naamalla, silloin on jo viisaan ihmisen ja tietävän status melkein plakkarissa.

Jos on valinnut politiikan urakseen, niin eturiviin pitää rynniä heti, ettei häviä äänestäjien muistista. Seuraava etappi on puolueen puheenjohtajuus. Täytyy olla edustava, jolla on edullinen ulkomuoto, hyvät hampaat ja sujuva käytös. Ikää ei mielellään liikaa, koska nuoruus, kauneus ja idealismi on hyvesatsi, joka ei saa puuttuua eturivissä. Sitten alkaa taipaleen ohdakkeisin osio. Se antaa eniten, mutta tuottaa myös eniten mustelmia. Pitää voittaa vaalit ja sitten joutuu pääministeriksi. Siinä on pulmia kerrakseen. Eeuun piti olla sellainen, jossa saamme tuoda omia asioitamme esille ja saamme sieltä monenlaista hyvää. Kun sitä autuutta markkinoitiin, niin muistan yhden ainoan teesin siitä hyvyysvalikoimasta. Se oli seuraava: Eu merkitsee lisää työpaikkoja. Kyllä niitä tulikin muutama sinne lasipalatsiin Brysseliin, mutta ovatkohan ne sadat työpaikat kotimaassa jonkinlainen kompensaatio niistä.

Luulin, että pääministeri vie meidän etujen mukaisia aloitteita sinne ja saa joitakin menemään läpi, mutta taisi käydä niin, että hän käy siellä käskynjaolla ja sitten tulee eduskuntaan selittämään miten asiat pitää hoitaa. Siis meillä leivotaan kaikissa vaaleissa vapauttaja, joka vapauttaa meidät kaikista huonoista asioista ensimmäisen puolikkaan aikana ja loppuaika vain nautitaan. Usein kuitenkin käy niin, että vaalikausi päättyy mahalaskuun tai pyrähdykseen ulkomaille hyvään virkaan, jolla ansioitunut poliitikko palkitaan. Meillä saattaisi olla nyt sellainen päämies, joka osaisi pitää työhönottohaastattelun pääministeriehdokkaalle pätevämmin, niinkuin oli Maanisä UKK:n aikana.