Minä olen meidän huushollin tietokone nero. Päätin huoltaa vaimoni konetta ja aikani näpelöityäni sain sen niin jumiin, ettei mikään toiminut. Pientä valon kajastusta tuli ja hurinaa kuului, mutta ei muuta. Kaikkia näppylöiitä kokeilemalla sain pientä eloa. Vasempaan yläkulmaan tuli valikko, jossa on äffällä täydennettyjä numeroita, joitten piti tehdä jotain. Kaksi hikistä päivää veivasin, kun aluksi en muistanut palautuslevyjä olevan. Toisena päivänä ne yllättäen löysin runsaista varastoistani, mutta tulos oli yhtä huono. Nielin tappioni ja ajattelin jo mennä tarjoamaan sitä erääseen liikkeeseen, jossa ostetaan koneita varaosiksi.
Kolmannen päivän aamuna sain kehoituksen: Koita vielä kerran! Havaitsin siinä valikossa sellaisen kohdan, jota en ollut kokeillut ja aikani näpelöityäni aloin syöttää niitä levyjä numerojärjestyksessä ja ihmeekseni havaitsin sen toimivan. Aiemmin tapahtui jo jonkinlainen ihme. Kun tunaroittin omalla koneellani, niin vaimon läppärin suosikit olivat siirtyneet minun koneelleni ilman tietoista vaikutustani.
Erikoiset asiat jatkuivat. Kun sitten vaimoni kone alkoi toimia ja hän palautteli suosikkejaan, hän alkoi kirjoittaa hakuun ilmatieteenlaitoksen sanaa, niin siihen hakuun ilmestyi hänen isänsä nimi kokonaisuudessaan. Hänen ensimmäinen nimensä oli Ilmari. Nämä ovat monen mielestä sattumia, mutta itselleni ihmeitä. Asiamme ovat siis todella korkeemmas käres ja Hän on pienissäkin asioissa mukana.