Opetuslapset

Kun rohkenin kirjoittaa Jeesuksesta, niin on kai kohtuullista kirjoittaa jotain myös opetuslapsista. Heitä oli kaksitoista ja kansankielellä tusinä. Mieleen tulee hakematta liiemmälti likainen tusina, joka oli kai jonkin sotaelokuvan nimi. Kyllä Jeesuksen tusinakin jonkinasteista sotaa kävi, mutta oliko se likaista, sitä emme tarkkaan tiedä. Mitä meillä on käsissämme, kun alamme käsitellä opetuslapsia? Meillä on muutama aktivisti ja lopputodistuksesta päätellen yksi kavaltaja, joka voisi olla maanpetturi tänä aikana. Osa oli sitä harmaata massaa, josta ei ole mitään sanottavaa. Pääosin pettureita ja pelkureita. Kun ristin kohdalle tultiin, niin vain Johannes mainitaan silminnäkijänä. Missä oli Pietari, itkemässä sitä, ettei ollutkaan ulkonaisesta uhosta huolimatta rohkeutta seisoa selkä suorana.

Mitä meille opetuslapset edustavat tässä ajassa? Olisi hyvä, jos me voisimme saada valaistusta nykytilanteeseen ja saammehan me, jos sallimme pientä spekulointia. Melkein kaikki ainakin suomalaisista uskovista sanoo seuraavansa Jeesusta. Melkein kaikki me tiedämme, että hengellisessä kentässä on puolueita ovat fariseukset kin ehkä? Ovat saddukeukset ehkä. On papisto, joka pitää etuoikeutensa jumalanpalveluksiin. On systeemin ylkopuolella tavallaan ahneet bublikaanit? Julkisyntiset ja sairaat. Jos raamatusta luemme, niin Jeesus joko yksin tai joukkoineen liikkui kaikissa piireissä. Lounasti fariseuksien talossa, Sakkeusbublikaanin talossa ja Martan, Marian ja Lasaruksen kodissa. Hänelle kelpasi kaikenlainen seura.

Onko vielä mahdollista, että joku ahneuteen taipuva saisi Jeesuksen pöytäseurakseen, ja joka sanoisi, että palautan valtion kassaan kaiken sen, mitä en ole itse tienannut. Vai onko nyt niin, että Jeesuksella ei ole edes kuokkavieraan sijaa majatalossa? Onko niin, että Pietari edustaa ajatusta, meidän seurakuntamme on aina altis palvelemaan vaikka vankeuteen asti, jos Jeeus antaa meille yksinoikeudet! Ja nehän meillä itse asiassa on, vaikkei kukaan sitä tunnustaisi. Vai olisiko jotkut seurakunnat Jaakobin ja Johanneksen omaa maata? He Polttaisivat kaupunkeja, jos Jeesus antais luvan raapaista tikku. Tämä uskollisuus ansaitsee tulla huomioiduksi korkealla statuksella.

Vai oliko mukana myös porukkaa, joille Jeesus ei ole muuten tärkeä, mutta saa elää suhteelisen mukavaa elämää? Olivatko myös jotkut opetuslapsista siinä vanhimmistossa mukana, jotka saivat aikaan Jumalan uskollisimman apostolin tuhon tien Rooman keisarin eteen? Kompromissin henki tuli Jerusalemin wanhimpiin ja he tekivät väärää kauppaa leivisköillään. Vai oliko Paavalin veri myös sitä siunauksen sadetta, joka kantoi hedelmää? Vai oliko todettu, että Paavali oli tullut liian suureksi ja haastoi korkeimman vallan käyttäjien aseman ja hänet oli hyvä vaientaa hereesiansa takia?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s