1.Piet 3: 8. Mutta viimein olkaat kaikki yksimieliset, ynnä kärsiväiset, pitäin veljellistä rakkautta keskenänne, laupiaat, ystävälliset, 9. Ei kostain pahaa pahalla, eikä kirouksella kirousta, vaan paremmin siunatkaat, tietäen, että te olette kutsutut siunausta perimään.

Aamulla herätessä tulee joskus mieleen asioita ja sanoja. Niitä voisi sanoa Hengen ilmoituksiksikin. Tänään sain yhden sanan: Laupeus! Aloin miettiä, mitä se sana itselleni merkitsee. Vuosien takaa nousi mieleeni keskustelu jo edesmenneen serkkuni kanssa. Hän teki äkillisen kysymyksen minulle: Mikä on taivaan avain? En ollut mitenkään voinut valmistautua, joten mietin hetken eri vaihtoehtoja. Meillehän useasti sanotaan: On tärkeää, että synnit ovat anteeksi annetut! Tästä taasen ajatus rönsyilee veljeen, joka oli Herran kutsun alla, mutta epäröi. Hän sanoi, että hänen pitäisi kuolla saarnatuolin portaille, että hän ei ehtisi tehdä yhtään mitään samansa synninpäästön jälkeen. (Tämä viittaa siis esikoislestadiolaiseen seurakäytäntöön.)
Olin hämilläni, mutta sitten äkisti Henki ilmoitti, että sehän sanotaan Vuorisaarnassa: Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat LAUPEUDEN!

Varmaan tämä ajatus joutuu ankaraan syyniin, koska luterilaisen opetuksen mukaan kukaan ei pysty tekemään mitään pelastuksensa eteen. Eikä saa tehdä, koska yhteistyö pelastuksessa on mahdotonta ja kiellettyä! Miksi Jeesus sitten sanoi niin? Miksi Hän ei sanonut: Jumala on laupias teidän puolestanne, älkää hötkyilkö! Hän kertoo tämän asian opettaessaan rukoilemaan opetuslapsiaan. Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Varmemmaksi vakuudeksi Hän puhui vielä armottoman kanssapalvelijan vertauksen eli tapauksen. Velallinen sai laupeutta, vaikka hän pyysi vain maksuaikaa. Velan anteeksiantajan laupeus ei tehnyt velallista laupiaaksi, koska sydämen tila oli väärä.

Onko nyt niin, että uskovien keskuudessa on enemmän armottomia kanssapalvelijoita kuin maailmassa? Maailman ajatukset ovat selkeät: Rikos vaatii rangaistuksen ja vääryys sovituksen ihmisten välillä. Uskovat saattavat antaa suullaan anteeksi, mutta eivät taivuta sisintään nöyryyteen ja laupeuteen, koska ovat oikeutetusti anteeksiantamattomia. Jeesuksen veren armosanomaa käytetään paljon, mutta tullaan kuitenkin entistä riitaisemmiksi. Ollaan antavinaan anteeksi, mutta kuitenkin vaaditaan armottoman palvelijan tavoin hyvitystä. Miten sitten tullaan laupiaaksi? Jumalan armon aidolla kokemisella! En tahdo kantaa kaunaa kenellekkään, jos saisin itse laupeuden! Sen vaikuttaa Pyhä Henki, joka osoittaa kaunaisuuden ja anteeksiantamattomuuden kuolemansynniksi!

Itse olen elänyt ajan, jolloin ajattelin asioita hoidettavan voimalla tai sitten joukkovoimalla. Jos ei ala sujua, niin lisätään höyryä. Erään sellaisen höyrypurkauksen jälkeen jo edesmennyt lahtelainen saarnaaja sanoi minulle: Kuule veljeni, ei kovuudella saada mitään aikaan. En silloin osannut ottaa sitä sanaa vastaan, mutta kokemusten myötä se on osoittautunut todeksi. Ihaninta ihmisessä ei ole hänen viisautensa eikä kovuutensa, vaan hänen laupeutensa! Muistelen vielä serkkuani, jolla oli osa samoista geeneistä, hän kulki varmasti pitkän tien, mutta laupeus oli hänelle kirkastunut Jumalan lahjana.