Kärsimys

Jesaja 53: 2 Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
3 Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

4 Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän
rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
5 vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet
lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,

Oletko tavannut kärsivän ihmisen? Varmaan olet tavannut ihmisen, joka on saanut pysäköintisakon. Hän on kärsinyt menetyksen ja tuntenut ehkä häpeääkin. Miten nyt minulle, joka olen keskivertoa parempi autonkuljettaja. Olet varmasti tavannut omaisensa menettäneen murtuneen ,surevan ja kärsivän ihmisen. Olet varmaan tavannut ensiavussa tai muuten lääkärin vastaanotolla ihmisen, jolta luu on murtunut tai sappikivet antavat hirveän tuskan, hänkin on kärsivä ihminen. Surevaa me lohdutamme, tai ainakin yritämme. Häpeävää kannustamme, kaikille meille sattuu jotain. Sairaalle annamme hyviä neuvoja, ota asperiinia.

Tähän asti me kaikki ymmärrämme kärsimystä. Kun sitten näen puiston penkillä istuvan tai makaavan ruokkoamattoman ihmisen jolta sulkijat ovat pettäneet eivätkä vaatteet enää muista saippuan tai omon vaikutusta, ajattelenko, että siinä on kärsivä ihminen jota pitää auttaa? Olenko niinkuin pappi tai leeviläinen? Koitan olla huomaamatta, etten joudu omantunnon vaivaan heitteille jätöstä? Vai ajattelenko, että siinä henkilö kärsii omien syntiensä seurauksista?

Jossain kokoontuu sotaveteraanin säännölliseen kohtaamiseensa. Pappi tai diakoni toivottaa tervetulleeksi, keittää kahvit ja hankkii pullat. Veisataan virsi ja raamatun jae luetaan. Joitakin kauniita sanoja, rukous aamen ja loppuvirsi. Viranhaltija poistuu tässä vaiheesa, koska veteraaneilla on omat juttunsa. He kertovat kieltämättä myös sankaritarinoita, mutta monta on veljeä, jotka sota on rikkonut sisältä eikä ymmärrä, mikä siellä sisällä on oikein vialla. Moni muistaa, että ehkä kaikki ei mennyt ihan kohilleen ja tarvitsisi Jeesuksen ilmestymisen siihen tilanteeseen rauhan sanoman kanssa. Sitä meidän tulee rukoilla niille harveneville riveille.

Erään lännen valtakirkon piiristä olemme kuulleet hirmutarinoita ensiksikin noitavainoista, mutta vieläkin pahempana hyväksi käytöistä. Pienet pojat sisäoppilaitoksissaan ovat kokeneet vanhempiensa hylkäämisen pyhien setien armoille. Ajattelemmeko: No ne ovat sellaisia kauhistuksia, me olemme näistä puhtaita. Siellä ja siellä on muutakin hämärää. Laissa sanotaan: Mikä ei ole kohtuus, ei voi olla myöskään oikeus eli laki. Jumala sanoi luomiskertomuksen mukaan: Ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä! Saman Jumalan sanoina väitetään, että pappi ei saa avioitua. Paavali toteaa, että on syntymästä avioon kelpaamattomia. Tavalla tai toisella joillekkin yksineläminen ei ole ongelma, jos Jumala on niin nähnyt hyväksi.

Olemmeko ajatelleet tai edes huomanneet, että joku pahoin ryvettynyt ihminen on toisen ihmisen rikkoma lapsuudessa. Olemmeko ajatelleet, että joku joutuu kantamaan itsesään haavaa koko ikänsä siitä, että joku, jota on rakastanut ja johon luottanut on laittanut nuoren elämän pirstaleiks? Pirstaleiden tekijä on saattanut saada synninpäästön ja sen jälkeen asia on pyyhitty muualta pois, paitsi uhrin sisimmästä. Miten me selitämme sen, että jo kaksituhatta vuotta sitten on sekin ristillä kärsitty`? Emmekä huomaa, että elävä Jeesus on ristin kärsimyksessä uhrin sisimmässsä, hänen, joka ei ole saanut eheyttävää hoitoa edes niiltä pyhiltä sediltä. Elävä Jeesus kärsii jokaisessa loukatussa, häpäistyssä ja kaltoin kohdellussa. Onko meillä oikeasti oikeus julistaa sanomaa, että meidän tulevatkin synnit on jo anteeksiannettu? Miettikäämme näitä nyt hiljaisella viikolla! Katsokaamme ympärillemme olisiko joku, jonka sisimmässä Jeesus kärsii minun toimintani tähden ja tehkäämme parannusta keskenämme!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s