Ilm 11: 3. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan.”
4. Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
5. Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
6. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
7. Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.
8. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.
9. Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan.
10. Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
Eräässä rukoustilanteessa sain ymmärrykseeni selvitystä tästä asiasta ja aion sen nyt kertoa. Lukija saa arvioida mielensä mukaan. Tiedän ottavani suuren riskin kirjoittaessani ajatukseni julki. Säkkipuvut kertovat siitä, että on kyse vanhanliiton asioista. Ei siis vielä ole valmistettu sitä valkeaa vaatetta, joka kudottiin ylhäältä alas asti, joka on Kristuksen vanhurskaus. Säkkipuku olisi siis lainvahurskaus. Kun niitä on kaksi niin silläkin on kaksi eri merkitystä. Kirkastusvuorella vanhaaliittoa edustivat Mooses ja Elias ja kumpaakaan heistä eivät ihmiset haudanneet. Lain tauluja on myös kaksi. Mooseksen veistämät, mutta Jumalan kirjoittamat.
Laki on siis ehdoton pyhyydessään. Tulta ja tulikiveä rikkojalle tarjoava sekä aiheutti paljon verenvuodatusta uhripalveluksen yhteydessä. Jopa liitonarkki tuotti kuoleman sille, joka luvattomasti koski siihen. Jonain päivänä joku keksi, että voisimmekin mitätöidä koko vanhantestamentin, kun olemme tulleet armotalouskauteen, jossa ei enää Jeesuksen uhrin jälkeen vuodateta verta eikä ketään saa uhata helvetillä. Tämä vaikutti sen, että ne säkkipukuiset ihan kuin surmattiin, mutta aina löytyy joku, joka ei salli koko vanhantestamentin nollaamista siksi niitä ei haudata. Aina löytyy joku, joka ottaa sanan todesta alusta loppuun asti.
Tästä seuraa valtaisa ilo, kun ei tarvitse valvoa elämäänsä niin tarkasti. Jeesus on sovittanut jo tulevatkin synnit ja jumalattomuus tulee sisälle kristikuntaan. Kaikki on niin sileää, ettei vastakarvaan silittäjiä juurikaan tarvitse huomioida, koska niitä juhlapäivien julistajia on riittävästi tyydyttämään hengellisiä tarpeita.
Jonakin päivänä Herramme herättää Johannes Kastajan, joka julistaa parannusta Elian hengessä ja silloin astuu kauhistus sisään niihin seurakuntiin, joissa ei ole valvottu vaellusta Jumalan sanan mukaisesti. Silloin säkkipukuiset heräävät henkiin ja osoittavat sen, että uskovan ihmisen elämä ei saa olla kaikenmaailman ihmisten elämisen kaltaista. Jumala armossaan suo parannuksen ajan. Parannuksen lihallisista synneistä ja hengellisistä synneistä, johon erityisellä tavalla kuuluu kuppikuntaistuminen ja erilaisten ihmisten, jopa uskovien syrjiminen ja halveksiminen.