Luuk 17: 9 Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. 10 Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'”

Olen tehnyt osan elämäntyöstäni puolustusvoimissa, sen palkatun osan. Siellä oli ainakin siihen aikaan käytössä tämä raamatullinen metodi. Mallikkaasti suoritetusta palveluksesta ei juuri mainittu. Jos esimiehet olivat vaiti, niin kaikki rullasi hienosti. Vanhempi käännös käyttää sanaa: Kelvoton! Se on mielestäni parempi, jos arvioidaan suoritusta. Miltä kuulostaa sanonta: Arvollisesti kaivettu avo-oja! Se on kelvollinen, jos se on suurinpiirtein suora ja vesi virtaa oikeaan suuntaan.

Mieleeni tuli eräs telakkavaihe. Olimme vuosittaisessa vuosihuollossa telakalla. Paatin kansi piti puhdistaa ruosteesta ja maalata sekä ankkurikettinki oli vedetty ulos tarkastusta ja maalaamista varten. Asioista vastaava henkilö suoritti tehtävänannon miehille: Kun peräkansi ja ankkurikettinki on maalattu, voitte lähteä iltalomalle. Valvoja itse poistui asioilleen johonkin, jota nyt en muista. Kun aamulla palasimme työpaikalle niin meitä odotti suoraan sanoen kelvoton näky. Peräkansi oli maalattu siten, että maalipurkki oli kaadettu kannelle ja levitetty kannen pesuun tarkoitetulla levankiharjalla. Ankkurikettinki puolestaan oli koottu yhteen kekoon ja maalipurkki oli kumottu siihen päälle. Oman hyvän etsiminen ylitti vastuullisuuden rajan.

Tärkein miettimisen aihe on kuitenkin hengellisentyön tekemisessä. Mistä me tiedämme mitä kaikkea meidän pitäisi tai olisi pitänyt tehdä? Jeesus antoi aikanaan täsmällisiä tehtäviä: Menkää edessämme olevaan kylään ja toimittakaa tehtävä, josta oli yksityiskohtaiset ohjeet. Menkää ja parantakaa sairaat, herättäkää kuolleet ja saarnatkaa hyvää sanomaa. Olenko minä saanut täsmällisiä kehotuksia? Olen saanut! Olenko seurannut kehotusta? En ole, koska en ole uskaltanut! Miksi en uskaltanut? Koska pelkäsin nolaavani itseni!! Sain kerran selkeän kehotuksen. Tilaisuudessa oli henkilö, jolla oli paha ongelma siis fyysinen ongelma. En yksilöi, ettei asia muuttuisi ilmeiseksi. Sain selkeän kehotuksen: Mene ja laske kätesi hänen päälleen ja hän paranee vaivastaan! Arvaa meninkö? En mennyt!! Järjen ääni alkoi heti selittää: Ei tässä tilanteessa sovi, tulee häiriö! Mitä sitten, jos ei mitään tapahdukaan ja häpäiset itsesi!! En ole uskaltanut kysellä Herralta: Olisiko hän oikeasti parantunut? Sen sijaan olen koittanut mennä Herran eteen ja tunnustanut laiminlyöntini ja anonut anteeksiantoa.

Kun ajattelen vaihtelevaa julistajan uraani, niin monet ovat olleet tuntemiset. Alussa tuntui, että tämähän alkaa luistaa ja joku muukin sen huomioi. Kiitoksille olen koittanut ainakin suullani antaa osoitteen taivaallisiin. Mutta on tunnustettava, että hyvälle ne kiitokset ovat tunne-elämässä tuntuneet. Sitten tultiin vaiheeseen, jolloin kiitokset harvenivat ja välillä loppuivat kokonaan. Silloin herää ajatus;: Saarnaanko nyt niin paljon huonommin, vai uskaltaisiko ajatella, että sana koskettaa kohtia, joista ei lähde aina kiitokset liikkeelle. Kun en itse ole osannut kutsua itseäni kelvottomaksi palvelijaksi, niin Herrani on pitänyt siitä huolen. Useasti, viimeksi eilen, tilaisuuden jälkeen on tyhjyys ja epäonnistumisen tunne, vaikka toiset tiimiläiset olivat innostuneita hyvästä kokouksesta vankilan kappelissa. En tiedä mitä osaa he niin hyvänä pitivät, mutta minä en osannut ottaa siitä kiitoksesta pisaraakaan itselleni. Joskus on siis helppoa toteuttaa tämä Herran sana: Olen arvoton palvelija, varsinkin siksi, että en ole tehnyt kaikkea mitä piti tehdä. Herrani! Sinä olet rakastava ja suuri armossasi, siihen turvaan nyt ja edelleen.