Tein pikakäynnin Tampereelle sukulaisten kotikokoukseen tyttäreni kanssa.Ennen paluumatkalle lähtöä muistelin siinä niitä väsymyksentäyteisiä matkoja Lahden ja Lappeenrannan välillä, kun kurssi painoi päälle ja kihlaus sitoi toisaalle. Kun siinä illalla sitten lähdimme paluumatkalle, oli pimeys jo laskeutunut ja siksi väänsimme radion Dein taajuudelle. Aluksi saimme kuulla Timo Tikan haastattelevan Räsästä Kansanlähetysopiston asioista ja kurssitarjonnasta. Kertomukset olivat runsaat ja perusteelliset. Kohta siirryimme Vanvein purjehdukselle, jossa lokit kirkuivat ja Tapani Suonto keskusteli elämästä Liisa Lehtisen kanssa. Saimme kuulla silminnäkijäkertomusta elämästä kansanivälisen evankelistan rinnalla ja hänen jälkeensä jääneenä leskenä. Surutyön yhteydessä tuli esille vahvasti sanapari: Katso Kristukseen!

Siinä ajellessa, kun vaitonaisina kuuntelimme, iski tajuntaani tuo termi, mitä se käytännössä on? Mitä tarkoittaa sanat: Katso Kristukseen! Mitä se käytännössä on ja miten Häneen katsotaan? Minusta tuli hetkeksi asiasta mitään tietämätön pakana, joka kysyy: Mitä ihmettä nyt käsketään tehdä? Aamulla herätessä sitten selvisi, että tästä on pakko kirjoittaa bloki. Tässä voin vähän aprikoida mitä tarkoitetaan ja jos joku tätä lukee, voi saada osviittaa mistä on kyse.

Toinen asia tulee mieleen: Isä Camillo ja hänen taistelutoverinsa toveri Peppone. Vaikka julkielämässä olivat toistensa vastustajia, niin suurissa kysymyksissä kummallakin oli kylän yhteinen hyvä mielessään. Kumpikin tavallaan ja tahoillaan. Isä Camillolla oli yksi etu meihin suomalaisiin nähden. Etu, joka oli saavutettu kymmentä käskyä manipuloimalla. Hänellä oli kirkossaan Kristuspatsas, jonka kanssa hän kävi ongelmanratkaisukseskusteluja. Hän voi mennä kirkkoon vaikkapa aivan yksin. Hän voi polvistua alttarikaiteen äärelle ja kohdistaa katseen Kristuspatsaaseen, joka useasti näytti ihan inhimilliseltä ja osallistui keskusteluun vaihtelevalla innokkuudella. Keskustelut olivat Camillolle totta, vaikka me vähän siitä huvittuisimme.

Katso Kristukseen, kajahtaa kirkkaana! Mitä se on? Näin kysyi Katekismus! Missä ja miten voin katsoa Kristukseen, jos en Häntä tunne eikä kukaan ole kertonut mistä hänet löydän. Muistan Raimo Rahnaston saarnasta Naantalin olojuhlilla yhden kohdan: Meidän pitäisi olla pieniä kristuksia toinen toisellemme! Näin hän julisti suurinpiirtein. Onko tämä Jumalan sanan mukaista, vai onko ylihengellisyys päässyt antamaan palaa, joka ei kuulu ihmiselle? Muistelen Lutherin puhuneen jossain kirjoituksessaan syntien tunnustamisesta: Kellekkäs syntisi tunnustat muulle kuin Jumalalle! Mutta mistä löydät Jumalan muusta kuin veljestäs! Voiko näitä todistaa raamatulla jotenkin? Jos ei voi, ne jäävät ihmisen höpinäksi! Miten nyt syntinen ihminen, jolla on jokainen solu synnin saastuttama ja tekee syntiä joka sekunti, miten voisi muuttua sellaiseksi? Ei voikkaan! Mikä on ihmiselle mahdotonta! Se on Jumalalle mahdollista!
Joh 14: 20. Sinä päivänä pitää teidän ymmärtämän, että minä olen Isässä, ja te minussa ja minä teissä.
Mikä se päivä on? Se on päivä, jolloin Jeesus ilmaisee itsensä rauhantuojana pelkäävälle syntiselle.

Jumalan sanassa Jeesus tulee lähelle ja kohtaa meitä julistetussa sanassa. Rukouksessa me saamme sanan mukaan tulla lähelle Jeesusta ja katsoa hengessä Getsemanea, Golgataa, ylösnousemusta ja Pyhän Hengen läsnäoloa. Kirkastakaamme Jeesusta toisillemme ja unohtakaamme mitä on takanapäin, koska Jumalan anteeksiantamus on ne jo puhdistanut pois.