Apostolien teot 9
1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
3. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
4. ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: ”Saul, Saul, miksi vainoat minua?”

Edellisissä luvuissa puhuttiin Stefanoksen kuolemasta ja miten hän katseli avointa taivasta samalla, kun kivet runtelivat hänen ruumiinsa. Ehkä on niin, että kivittäjiä suututti kovasti se, että ollessaan äärimmäisen raatelun kohteena Stefanos katseli avointa taivasta. Teloittaja jää vaille sitä nautintoa, kun ei näe kauhua ja pelkoa kivitettävän kasvoilta. Ei myöskään vaikerrusta koetusta tuskasta. Kun ihminen ottaa yliotteen toisen ihmisen elämästä pätevin syin, eikä kuitenkaan tuhoutuva ihminen ano armoa eikä näin tunnusta toisen ihmisen valta-asemaa itsensä yli. Täytyyhän sen olla paha kokemus.

Stefanoksen kivittäminen sai aikaan Sauluksessa ankaran vihan ja hänen oli pakko vimmansa takia tehdä väkivallan tekoja Nasaretilaisen lahkoa kohtaan. Raamattu kertoo, että hän toimitti perkausta koko Samarian, Juudean ja Jerusalemin alueella. Uskovat olivat kuitenkin hajaantuneet kaikkiin ilmansuuntiin. Tässä asiassa ei pääpointti ole Sauluksen henkilökohtainen viha, vaan sielunvihollisen viha Jeesukseen uskovia kohtaan. Saulus oli vain sopivan ahkera ja motivoitunut toteuttamaan isäntänsä tahtoa, jonka hän itse uskoi vilpittömästi olevan Israelin Jumala.

Mielenkiintoista tässä on se, että Sauluksella ei ollut fyysistä toimeksiantajaa. Hän oli siis yksityisyrittäjä, joka voi toimia koulutuksensa ja asemansa perusteella omassa maassa vapaasti. Kun kristityt siirtyivät toisiin maihin, niin tuli hätä, että kohta koko valtakunta tulee saastutetuksi Jeesuksen opeilla. Siksi hän pyysi valtakirjaa voidakseen toimia patriarkaatin edustajana ja palauttaa Jeesuksella saastutetut takaisin omaan maahan. Tällä tavalla hyvin varustettuna Saulus lähtee matkaan seuralaisineen. Mukaan on varattu köysiä ja jos olisi ollut nykyajasta kyse, myös nippusiteitä ja käsirautoja. Kaikki oli huolellisesti valmistettu. Valtakirja ylimmäiseltä papilta, joka antoi laajat valtuudet Damaskon juutalaisyhteisössä. Hänellä oli apulaisia eli jonkinasteinen henkivartiokaarti. Kaikki oli inhimillisesti varmistettu. Yksi ainoa asia oli jäänyt huomiotta: Israelin Jumala!

Ei ole niin vahvaa varustusta eikä niin altista henkivartiokaartia, ettei Jumala Voisi iskeä salaman tavoin kohteeseen, joka on omasta mielestään turvattu monipuolisesti. Kaartilaiset eivät tienneet mitä Saulukselle tapahtui, vain sen, että hän oli avuton. Ei pystynyt liikkumaan ilman apua. Hän tuli siis hetkeksi riippuvaiseksi toisten ihmisten avusta. Kukaan hänen omista kartilaisistaa ei pystynyt muuhun kuin saattamaan hänet kaupunkiin. Siellä Saulusta puhutellut ilmestyy Hänelle uudelleen ja nyt lempeästi ja auttamishaluisesti. Hän saa näkönsä ikäänkuin suomuksen tippuvat hänen silmistään. Hän näkee ja ymmärtää, että vaikka hän vihasi Jeesusta ja Hänen omiaan, Jeesus rakasti häntä koko ajan. Täytyi vain tulla hetki, jolloin Jeesuksella oli mahdollisuus puhua hänelle suoraan niin, etteivät uskonveljet voineet tulla sammuttamaan syttynyttä tulta.