Ammoisina aikoina televisiossa oli tuon niminen ajankohtaisohjelma. Me katsomme uutisia, että pysyisimme ajan tasalla mitä maailmassa tapahtuu. Emme aina havaitse, että itse elämme reaaliajassa ajankohtaista elämässämme. Mistähän se johtuu, että niin moni asia, joka ei kosketa itseä, on kumminkin niin tärkeä? Monet asiat tulvivat huoneisiimme monien eri kanavien kautta. On toki tarpeellista tietää, että veljemme ja sisaremme ovat Nepalissa äärimmäisessä hädässä. Se on äärimmäinen hätä siksi, että ihmisellä ei ole mahdollisuutta komentaa luonnonvoimia. Toisin kuin ne isiksetja bokoharamit, jotka saavat aikaan kauheaa jälkeä, ne ovat ihmishahmojen komennossa, jotka käskevät toteuttaa tekoja, joista muutama vuosikymmen sitten ei ollut hajuakaan.

Tänään olen vielä hetken vaimoani vuotta vanhempi, mutta tilanne tasaantuu melko nopeasti. On se kumma, kun sitä ikäeroa ei huomaa, se liukuu sisään ja ulos ikäänkuin unikuva. Jonain päivänä olemme samanikäiset ja sitten minä vanhenen hän ei. Kunnes tilanne tasaantuu ja olemme taaskin samanikäiset. Tämän hetken tajunta kertoo jokaiselle erilaisia asioita. Kesäaikaan siirtyminen tuo jonkin elämään pitkähkön siirtymäkauden. Itselle sen merkitys on hiipunut. Herään, kun herään ja nukun, kun nukuttaa, en siis ole enää kellon orja.

Tänään tunnen itseni onnekkaaksi. Tuntuu terveeltä elämä. Päässä nyt vähän sihisee, mutta sitähän se on tehnyt jo ikimuistoisen ajan, siis kymmeniä vuosia. Heräsin hengellisen laulun sanoihin, joita unessa tapailin: Pian Jeesus saapuu! Oletko valmis? Omansa täältä pois noutamaan.. Jotenkin näin se kai meni. Olen muuten välimaastossa. En vielä vanha, koska mies on aina parhaassa iässään. En enää nuori, jonka ei tarvitse suunnitella etukäteen asioita, voi vain ryhtyä ja moni asia onnistuu. Enää ei onnistu. On mukava, että Raisiojoen rantabulevardilla on penkki ja toisella polulla toinen. Voin istua ihaillen luontoa ja siinä sivussa voin lepuuttaa itseäni. Kuitenkin löydän itseni miettimässä elämän iltaa ja sitä viimeistä pysäkinväliä. Miten sen kuljen? Onko se pitkä ja uuvuttava, vai tuleeko se vauhdilla vastaan?

Yksi pyyntö minulla on Jumalalle tai kaksi: Älä anna minun joutua hautaamaan vaimoani, sitä en uskoisi kestäväni! Älä anna pitkää ja kivuliasta lähdön valmistelua vaan valmista asiat lyhyellä toimitusajalla. Niin, että voisin sanoa jotain läheisilleni, edes kiitos kaikesta! Sitten olen valmis päästämään irti siitä, jota elämäksi sanotaan. Tunnustan, että olen nauttinut siitä suunnattomasti toisinaan. Toisinaan taasen ollut kärttyinen asioiden kulun takia, osaa elämästäni olen hävennyt ja osaa myös katunut. Herrani! Tässä on tämä elämäni! En osaa aavistaakkaan olenko käyttänyt sitä niinkuin olisit tahtonut, mutta Herrani minä en löytänyt enempää eväitä, vaikka nyt tiedän, että kaikki Sinun hyvyytesi olisi kuulunut matkalipun hintaan! Oi Herrani, ehkä tämä kaikki on siksi, että uskoisin Sinun laupeutesi olevan sulaa armoa, ei ansiotani, vain vastaanottamisen riemua silloin, kun olen siihen osannut tarttua.