Lapsena kuulin tarinoita eräästä sokeasta miehestä. Hän oli varsin ihmeellinen niiden kertomusten valossa. Eräs tarina tuli näin aamutuimaan mieleeni, joka valloittaa inhimillisyydessään. Siihen aikaan pidettiin seuroja sivukylilläkin taloissa. Kun oltiin usampi päivä koolla, niin järjestettiin väelle myös ruokailuhetkiä. Jälkiruokana oli kiisseliä ja sokeallekin miehelle sitä tarjottiin.
Hän ottaa lusikan käteensä ja kaapaisee ja saa tyhjän lusikan suuhunsa. Kolmannen jälkeen hän kysyy emännältä: Mitä tämä on, onko tämä mitään? Hän joutui aprikoimaan olisiko annettukin tyhjä lautanen.

Jos nyt avaisin sisintäni, niin se ei näyttäisi ehkä kovin hyvältä. Olen joskus ollut hengellisessä tilaisuudessa saman kysymyksen äärellä: Onko tämä mitään? Mitä tämä on. Laittaisin mietittäväksi yhden kysymyksen: Jos tilaisuudessa vakuutetaan, että täällä on väkevä Pyhän Hengen läsnäolo eikä itse siitä tunnista mitään, niin mitä voidaan päätellä? Yksi mahdollisuus on se, että läsnäolo tuntuu vain sen lausujassa, toiseksi voimme ajatella, ettei läsnäolon kuulukkaan tuntua miltään. Voiko olla niin, että sanotaan: Täällä on Pyhä Henki ja seurakunta hyrisee myöntyvästi ja nyökyttää päätään. Ja sitten mennään asian.

Miltä meistä tuntuisi, jos nyt eläisimme ensimmäistä arkipäivää ensimmäisen helluntain jälkeen. Olisimme eilen upottanut väsymykseen asti kastettavia runsas kaksisataa jokaisen apostolin piti kastaa. Mitä nyt pitäisi tehdä tänään, kun kastepuku on kuivanut ja arki alkanut. Laitettiinko lehteen ilmoitus: Kolmetuhatta uskoon Jerusalemin katukokouksessa! Oliko sovittu, että jokainen Hengellä täyttynyt kutsui kotiinsa kolmisenkymmentä uskoontullutta saamaan opetusta miten tätä uskontietä kuljetaan. Mieleeni tulee yksi asia, mistä ne Hengellä kastetut tiesivät miten sitä tietä kuljetaan? Mitä pitää opettaa? Onko nyt alettava ruokkimaan Jeesuksen tavoin sitä haltuun uskottua porukkaa, vai olisiko heidän itse tehtävä jotain?

Tilanne on inhimillisesti mahdoton. Monet matkustivat Jerusalemin juhlilta kotiinsa ja kertoivat tarinaa, että siellä torilla oli joku välikohtaus, joku siellä huusi jotakin. Tänään palaan omaan aikaani ja kyselen: Oliko tänä helluntaina yhtään Pyhän Hengen aiheuttamaa häiriötä? Siis ilmentymää, jota ei osattu odottaa. Mehän tiedämme monet asiat ennalta. Voimme lukea kirjasta kirkkovuoden ja vuosikerran mukaan mistä saarnataan tai ainakin mistä luetaan.Toiseksi tiedämme, että jossain seurakunnissa sanotaan, että tämähän on meidän ominta aluettamme tämä on meidän juhla. Juhlan me osaamme järjestää, mutta mutta ja vielä kerran mutta. Me järjestämme hienot puitteet. Monipuolista ylentävää musiikkia, kuoroa ja sooloa ja yhteistä. Tai sitten vedämme saman kaavan, joka on syntynyt 1700-luvulla sen ajan karuun tilanteeseen. Kansa on nähnyt nälkää ja omaisia on haudattu, ei siis riehaantumisen aiheita.

Tai sitten vietämme omat juhlamme tavallamme eikä Pyhä Henki saa juuri roolia edes juhlapuheessa. Milloin siis tulee herätys? Millainen se olisi? Mitä minun tulisi tehdä? Vai meneekö asiat paremmin, jos en tee mitään? Anna Herrani silmävoidetta ja sano korville: Effata se on aukene!