Minua itseäni on tuomittu kahdessa oikeusistuimessa. Tampereen raastuvassa liikennejutusta. Ja Turun sotaoikeudessa virkavirheestä. Tuomiot olivat samantapaiset, hiukan rahaa oli annettava ja sillä selvä. Tiedän miltä tuntuu tulla tuomituksi ja samalla helpottaa, kun käsitän selviäväni toimeenpanosta. Hengellinen maailma on toisenlainen. Ihmiset tuomitsevat. Joskus seurakuntakin tuomitsee. Jumala tuomitsee ja ihminen tuomitsee itsensä.

Olin äskettäin puhumassa Naantalin Vapaa-aikatullissa. Siellä on kehittymässä hiljalleen Raision Vapaaseurakunnan rukouspiiri kai aluksi, mutta jos Herramme suo kasvun, niin ihan kirkoksi asti on aikomus. Vaikka en kuulu mainittuun kirkkoon, niin olen saanut armon heidän silmissään ja saan silloin ja tällöin siellä jotain sanoa. Koska se on kutsumukseni, teen sen mielelläni enkä valikoi kuulijoita. Jokainen ihminen on Jumalalle ja Jeesukselle rakas. Jokaisesta on maksettu sama hinta, vaikka emme aina sitä tahdo uskoa ja tunnustaa.

Silloin muistelen aiheen olleen Tyyron ja Sidonin kuninkaiden tuomioista. Kun puhe päättyi, niin eräs pitkään työtä tehnyt ja minua vanhempi henkilö esitti minulle kysymyksen: Viimeisellä tuomiolla on vain kaksi tuomiota. Siis siunatuillle sanotaan tulkaa ja muille menkää. Miten Lauri ymmärrät sen, että siinä sanottiin, että toisen tuomio on kovempi? Sanoin, etten suoralta kädeltä ymmärrä siitä mitään, mutta voimme tutkia asiaa. Sitten ymmärsin, että Pyhä Henki tuli konkreettisesti apuun. Ensiksi selvisi, ettei kaikkia tuomiosta puhuvat kohdat tarkoitakkaan viimeistä tuomiota, joten osa tapahtuu ajassa. Toinen asia, joka siinä hetkessä valkeni oli se, että tuomio siinä tarkoittaa omantunnon heräämistä ja, että ihminen tuomitsee itse itsensä. Siksi ne tuomiot ovat erilaiset. Kuitenkin niin, että rehellisesti itsensä tuomitseva saa armoa ylenpalttisesti, kun ei sälytä syytään toisille ihmisille.