Kadonneet pennit

Muistelen haikeudella penniaikaa. Pennit olivat oikeaa rahaa itsenäistymisen alusta aina siihen asti, kun täydellinen itsenäisyys lakkasi maistumasta. Hiiri ja elefantti kävelivät rinnakkain sillalla ja hiiri toteaa: Tässä me yhdessä tömistellään! Tätä teemaa voisi hiukan kehitellä. Elefantin vauhti verkkaisenakin aiheutti hiirelle juoksuaskelia. Kun hiiri ymmärsi, että asian voisi ratkaista miellyttävämminkin ja kiipesi sopivassa tilanteessa elefantin selkään. Ihanaa, nythän saan katsella maailman menoa yhtä korkealta. Meno oli miellyttävää siihen asti, kunnes elefantti löysi mielipaikkansa siis mutalammikon ja alkoi kärsällään kastelemaan mudalla selkänahkaansa.

Muistakaamme hartaudella niitä kauniita puheita ja komeita juhlia, kun Suomen sinisristi nostettiin salkoon yhtenä tähtiympyrän tähdistä. Miten ihanasti otettiin meidän poikamme ja tyttäremme vastaan ja istutettiin niiin isoon pöytään, että vastapäistä istujaa piti katsella kiikarilla. Mottomme oli julkisanottuna möreällä äänellä: Meidän pitää olla mukana niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. Ja siellä ollaan oltu. Ehkä kumminkin niinkuin Wimbledonin katsomossa? Oltiin mukana ja päät kääntyvät aina sinne mistä puhutaan. Oi, oi ja vielä oi! Oli se mukavaa aikaa se penniaika, kun inflaatio korjasi velkataakkamme ja devalvaatio kilpailukykymme! Olemme samalla hiekkalaatikolla, mutta hiekkalelut ovat poissa eikä ole tietäjää miten hiekkakakkuja leivotaan ilman lapiota ja pikku ämpäriä.

Onhan meillä toki omatkin tragediamme. Hänelläkin, joka kesäisenä yönä nukkui kerrostalon ulko-oven ulkopuolella. Taskut oli tyhjennetty siihen viereen, mutta kaiken muun tarpeellisen mukana avain puuttui. Ihminen saattaa olla hyvinkin voimansa tunnossa, kun saa sanoa työnantajalle: Pennit jonoon! Vaikka ei ole tietoa, mistä se leivänkyrsä lopulta löytyisi. Itsekkin sen olen kerran kokenut. Olin Valion autossa apumiehenä. Töihin piti mennä kuudeksi. Olin nuori ja maailma avoimena maalaispojan edessä. Illat kuluivat sosiaalista elämää opetellessa. Olin kuskille ikävää seuraa, kun joka maitolavan välillä kerkisin nukahtaa. Kuorma-auton penkki antaa suloiset unet, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Sain määräyksen siirtyä kello viiden lähtöön, joka oli minulle mahdottomuus ja olisi lisännyt sisareni kuormaa, jonka perheen yhteydessä silloin asuin.

Perinnönjako on myös tapahtuma, jossa pennit näyttelevät pääosaa. Saldot kiinnostavat ennen ja jälkeen hautajaisten. Vanhalla ajalla isät ja äidit halusivat pitää huolen, että arkkurahat löytyisivät vielä, kun aika jättää. Joku viisas sanoi äskettäin, että vanhempien elämä on mennyt ikäänkuin nappiin, kun viivan alle jää nolla. Mistähän sekin on saanut alkunsa, että meidän isien ja äitien pitäisi jättää pääosa elämäntyöstään vastikkeetta jälkipolville? Markkinajumala on tullut avuksi moneen kohtaan ja ehkä tässä tapauksessa vapauttaa lapset vanhuksista huolehtimisesta ja samalla huolehtivat tunnollisesti siitä nollasummasta. Mitä kertoo meille se, että palvelutaloja ja yksityisiä sairaaloita ja lääkärikeskuksia nousee teollisuuslaitoksia ripeämmin ylös? Näissäkin asioissa tarvitaan asennemuutosta, kun asiat ovat kumminkin muuttuneet. Sairas omainen kelpaa hetkeksi juttukaveriksi, mutta ongelmahetkenä tulee emmattilaiset ja hoitavat ongelman.

Mitä opimme tästä kaikesta? Kokemus osoittaa, ettemme yhtään mitään! Me olemme larpanneet eli näytelleet hyvinvointivaltiota. Niin kauan on kaikki hyvin, kun ministerin nimi on riittävä tae. Jos nyt pitäisimme kotimaassamme perunkirjoituksen, niin miltä se paperi näyttäisi. Saattaisi olla niin, että jokaisen merkittävän kohteen johonkin salaiseen paikkaan olisi kirjoitettu omistajan nimi ja se olisi vieraskielinen. Pankkiiri voisi hermostua, kun vakuudet ovatkin vakuudettomia ja velan antajalle jää vain loppusiivouksen vaiva. Joskus käy niin, että köyhän statuksella onkin huomattava omaisuus piilossa ja rikkaan statuksen takana aivan hirvittävät velat. Jos lapset ovat luoneet pilvilinnoja, että vanhemmat olisivat piilorikkaita ja mikä autuus koittaa kuolevalle rajan takana ja omaisille pesänjaossa ja kuitenkin saldot ovat illuusioon sopimattomat, niin hermothan siinä menevät.

Raamattukin puhuu penneistä. Kukkarosta katosi ja sitä etsittiin. Mitä se on? Biblia sanoo: Papin huulten pitää totuuden kätkemän! Elikkä papin pitäisi tietää jotain Jumalan tahdosta ja olisi puhuttava siitä niin, että uskosta osattomat tulisivat siitä osalliseksi. Nyt vain taitaa olla niin, ettemme enää tiedä mitä kuuluu totuuteen , vaikka armon ja rakkauden tunnemme lähes tyrttymiseen asti. Rakastaako ihminen todella suolatonta ruokavaliotaan? Mikä on totuus? Siinä on vanha kysymys, jonka atomiaika on ratkaissut tappiokseen niin, ettei ole yhtä totuutta on vain miljoonia likiarvoja. Minä olen tie, totuus ja elämä! Sanoi aikanaan Hän joka tiesi olevansa sitä mitä Hän sanoi! Onko meillä vielä jotain ymmärrystä Hänestä, miten Tie toimii, miten Totuus vaikuttaa ja miten sitä Elämää eletään todeksi? Olemmeko tuhlanneet ne pennit vai hukanneet lattiapölyn joukkoon?
0

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s