Kristillisellä Työväenyhdistyksellä vietettiin kristillistä vappujuhlaa. Siellä kiinnitettiin huomiota puhujapöntön vaatteeseen. Siinä oli kuvin ja sanoin kerrottu kristinuskon ydin: Ensin risti, sitten kruunu. Me tiedämme, että tässä maailmassa on kuninkaallisia, joille kuuluu kruunu heti alusta ja säilyy loppuun asti ellei luovuta sitä pois tai tule ajetuksi maanpakoon. Ehkä jotkut muistavat henkilön, joka eteni maasta toiseen kantaen puista ristiä. Tuntuisi luonnolliselta, etteivät nämä kaksi asiaa kohtaa koskaan tässä ajassa. Meidän silmiemme edessä ei toteudukaan. Emme varmaakaan tule näkemään, että joku painaisi kruununsa sitä puuristiä kantaneen päähän. Se mahdollisuus on pois suljettu.

Risti on keskeinen osa kristinuskon ilmoituksessa. Se on ratkaisun paikka, jossa kaikki koko ongelma ratkaistiin. Itseäni puhutteli Kakolan kirkossa kaksi asiaa. Alttariseinällä oli iso puinen ja tyhjä risti. Peräseinällä oli iso puinen krusifiksi. Siinä syntyi ikäänkuin jännite näiden kahden pisteen välille. Saarnatessa sai katsoa siihen ristinhetkeen, mutta seurakunta sai katsoa täyttymykseen eli tyhjään ristiin. Jeesus sanoi, että pitäisi ottaa jokapäivä oma ristinsä ja seurata Häntä. Muuten emme ole Hänen opetuslapsiaan. Mikä se risti sitten voisi olla. Köyhyys? Tuskin! Vaikea avioliitto? Tuskin! Sairaus? Tuskin! Ei Hän ansainnut autuuttamme olemalla köyhä, koditon, pakolainen, halveksittu, kiitetty ja palvottu, leivän jakaja, sairaiden parantaja ja syntisten ystävä, eikä olemalla suuri opettaja, vaan kuolemalla ristiin naulittuna.

Mitä ristillä tapahtui? Ristillä kohtasi Jumalan vanhurskaus ja meidän syntimme Kristuksen ruumiissa. Ruumis otettiin siitä pois ja on noussut taivaaseen. Siis meidän syntiämme ei enää ole, se ruumis piti hävitä, koska Hän otti pois maailman synnin! Mitä jäi jäljelle? Risti tyhjänä! Miksi? Että me ottaisimme sen kannettavaksemme! Miksi sitä pitäisi kantaa, eikö meidän tule iloita ja karkeloida, kun synti on otettu pois? Sitäkin meidän tulee tehdä, mutta Isä Jumalan pyhyys on siinä ristissä ja siitä emme saa koskaan luopua. Me emme saa unohtaa, että Jumalan pyhyys vaati synnin rangaistavaksi, koska Hän itse oli sanonut: Teidän pitää kuolelmalla kuoleman! Tämä kuolema on voitettu Kristuksen kuolemalla ja siksi me kannamme mukanamme Jumalan pyhyyden tuntemista, joka auttaa meitä kuuliaisuuteen Jumalan tahdolle Pyhän Hengen voimassa niin kauan, kun me otamme ristimme. Jos siitä luovumme, niin pyhyyden tunnon myötä häviää myös synnin ja armontunto ja me hukumme!