Vuosia sitten, kun olin vielä nuorempi, teimme vanhimman lapsenlapsen kanssa metsäretkiä. Kävelimme läheisiä metsäpolkuja ja ihmettelimme kaikkea mitä siellä näimme. Löysimme kuivan männynoksan pätkän, joka oli mannut maassa jo jonkin aikaa se olisi siis hyvin kurainen. Toimme sen kotiin. Pesin puhtaaksi ja kuivatin. Sitten taitoin sen 1/3 ja 2/3 osiin. Liimasin ja ruuvasin eli valmistin siitä ristin olohuoneen seinälle.
Jotenkin ihmisen ajatus lähtee kyselemään, mikä risti oikeastaan on? Minkälaisia ristejä koko maailman ihmiset ovat valmistaneet. Baltiassa olisi nähtävillä kukkula täynnä ristejä. Varmaan siellä on monenlaista mallia.

Risti oli aikanan kuolemanrangaistuksen yksi toteuttamisvälineistä. Raamattu kertoo erityisesti yhdestä rististä ja puhutaan Ristinkantajasta! Kun ristin inspiroimaa taidetta katselemme, niin havaitsemme suuria eroja. Jossain kuvassa henkilö on ihan hyvässä puvussa ja olkapäällä on kokonainen risti, joka näyttää kakkosnelosen tapaiselta Joku toinen kuvaa miten pahasti pahoinpidelty henkilö kantaa paksua tukkia, joka olisi se ristin poikkipuu. Miksi nämä erot? Olisiko niin, että jokainen taiteilija tilittää omaa suhdettaan ristiin sillä kuvalla? Olisiko niin, että joku ajattelee sen olleen Jeesukselle yhtä juhlaa pelastaa koko ihmiskuntaa? Siksi me voimme ehkä kantaa kaunista ja koristeltua vaneeriristiä ristisaatossa? Vai oliko se tuskaa alusta loppuun? Synnin tähden!

Vanha virsi kuvasi asiaa näin: Ken nyt näitä katseleepi, rintaans eikö löisi jo! Aurinkokin pimeneepi, halkee kova kallio. Kella vaiva sellainen ollut on kuin Jeesuksen! Voisiko olla niin, että risti merkitsee eri aikoina eri asiaa? Synnin kiusauksissa sen pitäisi muistuttaa Kristuksen kivusta! Anteeksi saaneena se on äärimmäisen rakkauden merkki! Kun Jeesus on omana mulla, niin tyyntyy jo murskynkin sää! Jostain on mieleeni tarttunut sanat: Ristin pahennus! En tiedä löytyykö se sellaisenaan Raamatusta.

Muistan vuosien takaa kaksi asiaa. Joku maallikkosaarnaaja sanoi suurinpiirtein näin: Meidän parhaatkin tekomme tarvitsevat Jumalan armoa! Mielessäni protestoin, mutta en tuntenut silloin vielä itseäni senkään vertaa mitä nyt tunnen! Toinen kerta oli vapaaehtoiskoulutuksessa. Koulutusta meille antoi eräs kirkkoherran rouva. Kun en hänen pätevyyttään tiedä, en voi tarkemmin sanoa. Hän laittoi meille tehtävän: Kirjoittakaa paperille kaikki syyt miksi teette vapaaehtoistyötä! Kun paperit koottiin ja palautteen aika tuli, tyrmistyin! Hän sanoi, että jokainen syy on itsekäs! Me emme siis pysty tekemään edes hyviä asioita ilman itsekästä motiivia. Tälläistä on ihmisen turmelus ja lihallisuus. Nyt sen ymmärrän ja puolittain uskonkin!

Viimeksi aamuvarhaisella sain henkeeni sanat: Lauri, sinä olet lihallinen! Koitin vakuutella muuta, mutta lopulta oli pakko tunnustaa: Niin olen! Lihan käsivarret alkavat niin helposti heilua. Mieleen ryöppyää asioita, joita olen koittanut antaa anteeksi ja luullut jo onnistuneeni, mutta havaitsen olevanikin kaulaa myöten lihallisuuden suossa. Tähän sekamelskaan pitäisi saada Jumalan voimaa niin, että ihmeet ja merkit toteutuisivat! Jäljelle jää vain kysymys: Onko se ollenkaan mahdollista Herrani? Monet lähimmäiseni tarvitsisivat sellaista apua, joa en pysty heille antamaan! Herra armahda!