Vanha vainooja

Kun neuvottelijat lähtivät idän pikajunaan, niin saatesanoiksi heille laulettiin wanhasta wainoojasta! Elämä oli silloinkin paremmin! Jokainen tiesi mikä wanha wainooja on tai osa tiesi ja osa oli toista mieltä.Tietenkin suomalaiset ovat jakautuvaa kansaa: Inkerin suomalaiset tunnistautuivat suomalaisiksi sillä perusteella, että kun siellä perustettiin Inkerin liitto, niin niitä perustettiin varmuuden vuoksi kaksi ei ihan samalla nimellä, mutta samaan tarkoitukseen.

Näin Tapaninpäivänä näyttää ajatus harhailevan. Israelia koskeva päätöslauselma saatiin juuri joulun alla ikäänkuin pisteeksi, josta Obama muistetaan. Siinäkin on varmaan kaksi mieltä hyvä/huono! Tästä taas ajatus laukkaa siihen, että kai ensimmäiset tontit Israelin valtiota varten ostettiin ihan rahalla. Miten meän käy, kun myyvvään maata passia tarkistamatta?

Tapaninpäivä johtaa ajatukset marttyyreihin ja samalla vainoihin. Me toteamme helpottuneina, että meillä ei ole vainoa! Ei varmaan miesmuistiin ole henkeä viety vainoamistarkoituksessa eikä väkivallalla uhattu. Mikä vainon perimmäinen syy ja tarkoitus oikein mahtaa olla? Stefanuksen aikana tarkoitus oli kai rajata Natsarealaisen eriseuran leviäminen. Jos uskovat saadaan vaikkapa ulkoisella uhalla pysymään bunkkereissaan, niin tauti ei pääse tarttumaan ulkopuolelle. Jos kaikki uskovat saataisi pommisuojiin ja sanottaisi, että ulkopuoli on saastunut, niin kukaan ei uskaltaisi tulla ulos eikä kukaan menisi sisään.

Joku viisas sanoi aikoinaan: Jos et voi voittaa vihollistasi, niin liity häneen eli heihin. Nyt pitäisi esittää vakava kysymys: Oliko Konstantinuksen manööveri tätä? Valtioniuskonnossa ei tarvita suojaavia aitoja, koska kaikki varjelevat vallitsevaa pyhyyttä ihan keisarin suosittelemana! Aiemmin vainottu kristitty joutuikin hämmennykseen, kun ei oikein osannut asemoida itseään valtakunnallisessa seurakunnassa, jossa ei voinut enää olla varma mistään. Pakosta sananjulistukseen tuli mukaan Jumalan- ja keisarin mielenmukaisia julistajia.

Jos ihmisen omaatuntoa ei ole Pyhä Henki ja Jumalan sana saanut rakentaa Kristuskalliolle, niin vainooja tulee ystävänä, joka hämärryttää oikean ja väärän rajan. Ja kansa muuttuu niiniveläisiksi, jotka eivät erota oikeaa vasemmasta. Jos sielunvihollinen ei voi estää evankeliumin leviämistä väkivallalla, niin seuraava on evankeliumin lieventäminen sellaiseksi, että se ei pelasta, mutta luo vastamyrkyn ihmiselle. Meidän sieluamme vainotaan veljet ja sisaret! Kuitenkin niin, että emme tunnista siinä olevaa vaaraa, kun se on lihalle niin mieluista! Batseba kylpee joka nurkan takana Daavidin silmien nähden! Naatan, missä olet, toimita virkaasi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s