Erään artistin mukaan kirje voisi alkaa vaikkapa seuraavasti: Kirieen sulle kiriootan ja kuorehen mä laitan oikeen valokuvaniki… Raamatusta useasti sanotaan, että se on Taivaallisen Isämme rakkauskirje ihmiselle. Sen verran tiedämme ihan kansakoulupohjalta, että Raamattu on kirjasto, jossa on useampaa aineistoa. Siinä on myös kirjepostiosio. Apostoli Paavali hallitsee suurinta sivumäärää kirjeposteista. Hän on siis merkittävä henkilö ja hä’nen ajatuksistaan löytyy ammennettavaa. Pietari on myös tärkeä, koska hän on yksi alkuseurakunnan pylväistä. Pylväshän on sellainen, että se kantaa jotain tärkeää ja pitää rakennusta ryhdissään. Johannes on tietysti rakkain, joka puhuu vanhanakin vielä rakkauden merkityksestä. Rakkaushan on nykyihmiselle tärkein, jos puheita kuuntelee huolimattomasti, niin rakkauden sanoma kuitenkin jää mieleen. Siinä käy helposti niin, että rakkauden sanoma sivuuttaa kaiken muun ja silti ihmisillä saatta olla rakkausvajetta ja tunnetta, ettei kukaan rakasta.

Eräänä päivänä huomasin, että Aapeli Saarisalo on kääntänyt Uudentestamentin ja halusin nähdä mainitun kirjan. Sellainen löytyikin jostakin ja sanottiin: Hyväkuntoinen, uudenveroinen, tosin alleviivauksia. Tilasimme sen sopuhinnalla. Kirja on todella uudenveroinen ja alleviivaukset ovat huolellisesti kuulakärkikynällä tehdyt, joten sanoma on edelleen puhtaana luettavissa. Näin reformaation juhlavuotena ja eilisen päivän innoittamana voi sukeltaa Raamatun sanomaan. Siitä kirjasta löytyy tämä otsikon mukainen Jaakon kirje. Saarisalo oli käyttänyt vapauttaan ja suomentanut myös nimiä, jos vastine löytyy.

Miksi nyt sitten näin juhlavana aikana otan esille tämän kirjeen? Kyse on siis Jaakobin kirje, josta joku tieto kertoo, että reformaation aallokossa sitä vähän vähäteltiin jopa niin, että sitä sanottiin olkikirjeeksi, jos perimätiedossa on perää. Vanhurskas on elävä uskosta! Tämä oli avain aarrekammioon, jonka loiste saattoi häikäistä osan aikalaisista. Ikäänkuin vihreää niittyä on silmänkantamattomiin ja ensimmäinen vuosi vain laukataan sitä ympäri. Ja nyt 500 vuotta myöhemminkin ilo on ylimmillään, koska on muutaman kohdan puhdas oppi käytössämme, ainakin teoriassa.

Nojaan tukevasti Saarisalon viitteisiin ja selvennyksiin ja sieltä löysin ajatuksen, että kirje olisi päivätty vuonna 42 jKr. Lyhyt matematiikka riittää toteamaan, että helluntaista oli kulunut vasta 9-12 vuotta. Kirjoittaja ei ollut opetuslapsi eli apostoli, joka tunnettiin nimellä Jaakob, vaan hän oli Herran veli. Joosefin ja Marian avioliitosta. Saarisalo toteaa, että vasta ylösnousemus sai perheen uskomaan, että isoveli Jeesus oli todella sitä mitä Hän sanoi olevansa. Eläessä veljet pitivät häntä lähinnä kai ¨höyrähtäneenä. Oliko Jaakobin asemassa jotain nepotismiin liittyvää, koska hänet oli nimetty Jerusalemin wanhimmaksi. Mitä se sitten tarkoittaneekin.

Sen voimme lukea kirjeestä, että seurakunta oli laajentunut näin nopeasti ja hän siis kirjoiottaa yleiskirjeen kaikille. Siinä jo varoitellaan hyvin arkisista asioista. Kielen synnistä, riitaisuudesta ja ihmisen arvottamisesta varallisuuden tai muun maallisen kriteerin perusteella. Sieltä on myös luettavissa opillista kamppailua siitä onko usko, joka ei mitenkään toimi, onko se oikea ja elävä ja autuaaksitekevä. Olisiko niin, että sielujemme vihollinen ei ole keksinyt mitään uutta. Vaan jauhaa samaa myllyä ja yllättää meidät aina yhtä perusteellisesti. Pitäisikö reformaation juhlavuotena paneutua tutkimaan onko hedelmä saman makuinen kuin se oli alussa?