Pyörivät muovisaaret

Joskus koulussa oli hauskaakin, vaikka ylipainoisena ja osin kömpelönä liikaunnasta en paljon voinut pitää. Talvella hiihtokelien aikaan meitä oli muutama, joilla ei ollut siunaantunut suksivehkeitä, me teimme aina puuduttavan kävelymatkan Teuvan ja Närpiön rajalle. Kesälajit sujuivat vain vauhdittomat hypyt, jossa pärjäsin melko hyvin. Joskus sitten heittäydyttiin leikkimielisiksi ja laitettiin pesäpallomaila pystyyn maahan ja otsea siihen mailan nuppiin ja pyörittiin ympäri. Kun sitten piti lähteä siitä johonkin suuntaan, niin maailam oli omiotuisessa asennossa eikä antanut tukevaa jalansijaa. Ja ylisöä yleensä nauratti sitä enemmä, mitä hullummin kävi.Karusellit pyörivät ja huvipuistoissa on kaikenlaista pyörivää herveliä, jotka antavat kovaa kyytiä.

Eräänä päivänä puhuttiin jossain lähetyksessä pyörivistä muovijätelautoista, joita sanottiin olevan kolme kappaletta valtamerillä. Kerrostalomme pihaan on ilmestynyt muovijätteen keräämiseen tarkoitetut astiat, joten niitä voidaan käyttää hyödyksi jotenkin. Useasti aamuisin , kun herään saan valtavia neronleimahduksia. Tämä muovijuttu oli yksi parhaista. Miksi ei keksittäisi isoa marjanpomintakonetta, joka keräisi ne muovit pois. Siellä olisi valtava raaka-ainevarasto ja luontokin tykkäisi, kun kalat ja linnut eivät söisi sitä ja kuolisi. Tutkijat tietävät, että muovi on meressä suuresti haitallista, mutta eikö ratkaisua ongelmaan ole keksitty tai haluta keksiä, kun uutta raaka-ainetta tuntuu riittävän? Taitaa olla niin, että tiedämme ongelmien olemassaolon ja ratkaisutkin moneen asiaan, mutta mikä estää järkevän toiminnan?

Olisiko niin, että luottamus sopimusten noudattamiseen on lähes loppunut. Joskus puhuttiin SALT-sopimuksista ja aseiden vähetämisestä eli riisumisesta, mutta miten on käynyt? Enää ei edes puhuta. Onko ajatus: Jälkeeni vedenpaisumus-ajattelu tullut jäädäkseen? Onko samanlainen suhtautuminen syntiin mahdollinen: Kaikkihan niin tekevät! Kaikki on siis mahdollista paitsi toiminta, jossa tulee haavoja, nivelet menevät pois paikoiltaan ja tulee mustelmia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s