Isäni kertoi joskus juttuja, jotka olivat hyvin vanhaa perimätietoa. Keskeisessä Suomessa oli syttynyt metsäpalo. Kolme veljestä lopulta todettiin syyllisiksi palon aiheuttamiseen. Käräjätuvassa sitten tuomari haastatteli heistä vanhinta. Hän kysyi, mitä sille nuotiolle tehtiin lopuksi? Poika vastaa: Mooses istui ja ihmetteli. Pietari seisoi ja lämmitteli ja minä sen tuohilla ja risuilla peittelin. Joku lauloi aikoinaan vaikuttavaa laulua: Mistä rakkaus alkoi? Siinähän päädyttiin Aatamin ja Eevan tapaukseen. Totta se varmaan on. Siellähän se alkoi!

Tarkastelemme hetken sitä tilannetta, jota on totuttu luonnehtimaan sanalla: Syntiinlankeemus! Varmaan siinä Aatami vähän riemusta kiljahteli, kun nainen ilmestyi näköpiiriin ja oli kaikkea yllin kyllin. Jumala oli siinä kolmantena, kun Aatami oli tottunut tekemään asioita yhdessä Jumalan kanssa. En tiedä millä nimellä Aatami Ystäväänsä kutsui, mutta yhteys oli saumaton. Yhdessä nimesivät eläimet ja tekivät kaikkea mikä oli tarpeellista. Näyttää siltä, että Jumala jätti heidät kahdenkesken paratiisiin. Ruokaa oli ylin kyllin puissa siis hedelmiä, joilla oli tarkoitus elää. Oli vain yksi kielto, jonka tiedämme.

Mikä voisi olla hyödytys tästä tapauksesta? Esitän yhden ajatusmallin: Aatami esittää tässä kertomuksessa uskoa, joka on toteava ja tunteeton eli maskuliini. Eeva edustaa tunnetta eli tunteellisuutta ja rakkautta ja on femiininen ominaisuus ihmisessä. Jumala totesi, että ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä ja näin teki avun. Näiden piti vain olla tiiviisti yhdessä ja tunteiden uskon ohjauksessa. Kuitenkin kävi niin, että nämä ottivat välimatkaa. Siellä missä usko seisoo paikallaan pystymättä tekemään mitään, siellä tunne-elämä flirttailee vieraitten asioiden kanssa. Tunteeton usko ja uskoton tunne ovat vääristyneet kuvat alkuperäisestä. Tämä tilanne palvelee koko voimallaan käärmeen tarkoituksia, koska siinä syytetään aina toisia ja viimein Jumalaa Aatamin tavoin.