Juttuni rupiset

Piti oikein tarkistaa, mistä nuo sanat hyppäsivät tajuntaani. Ne liittyivät Eppu Normaalin riimittelyyn, mutta hioukan toisin. Kun minulla ei ole jupisevaa reppua, joudun jupisemaan ihan itse. Samalla iskostui tajuntaani tarina koukkuisesta ukosta. Minä olen yksi sellainen koukkuinen ukko, joka jupisen rupisia koukkuisia juttuja ja saan koukkuisia kommentteja joihin taas puolestani koukkuilen. Minulla taitaa olla aivot jotenkin koukussa, kun katselen useasti asioita niin eri tavalla. Kun Ilpoisten piiri vietti itsenäisyyspäivän juhlaa, niin siinä käytettiin yleviä, iloisia ja rohkaisevia puheenvuoroja. Kun minunkin piti sanoa jotain, niin minun silmiini piirtyivä’t ne kärsimykset, joita edesmenneet sukupolvet ja vielä keskuudessamme olevat veteraanit ovat saaneet koea.

Sain mutistua mikkiin jotain siihen tapaan, että kaikki on meille hankittu kärsimyksellä ja verellä. Äitimme on meidät kivulla synnyttänyt, veteraanit ja sankarivainajat ovat vuodattaneet vertaan itsenäisyyden vuoksi ja pelastuksemme on meille hankittu verisellä ristillä. Olen jotenkin surrut sitä, että veteraaneilla on ollut vaivoja niiden muistojen vuoksi, joita sota heidän mieleensä painoi. Ei ollut kriisiterapiaa eikä vielä vanhanakaan aina ymmärtäjää, joka olisi istunut, kuunnellut ja lohduttanut. Niitä varmaan on piisannut, jotka ovat mielellään kuulleet niitä tarinoita. Jossain tilaisuudessa eräs veteraani kertoi, että monet ovat kantaneet omantunnon vaivaa siitä, että on saattanut tulla tekoja, jotka eivät olleet välttämättömiä. Lohdutin häntä vakuutuksella ristinveren riittävyydestä.

Jotenkin mielessäni on myllertänyt elämää isommat asiat. Tuhatvuotinen naisten alistaminen on yksi sellainen, jonka velan tämä mies-sukupolvi joutuu maksamaan tälle nais-sukupolvelle, näin koen ja saan varmasti koukkuisia kommentteja jos saan. Nyt nostetaan tikun nokkaan henkilöitä, jotka joutuvat vastaamaan maan tavasta monen sukupolven ajalta. Viimeisiä on koukkuisesti käsitelty täälläkin ja minä olen koittanut laittaa rupisia kommentteja joukkoon.

Jotenkin tuntuu, että maailma on alkanut näyttää rupisemmalta sen jälkeen, kun vapauduin ainoasta oikeasta laumasta. Muutamaa liikettä ja yhteisöä on revitelty joistakin syistä muunmuassa omahyväisestä vainmeopista. Kun nyt vapaana henkilönä olen tarkkaillut asiaa, niin olen löytänyt lähes kaikkialta sisäänlämpiävän saunan höyryjä. Vain muutamat siellä ja täällä hyväksyvät ehdoitta. Vain muutamat iloitsevat siitä, että siellä toisessakin joukossa Jumala toimii ja ihmisiä pelastuu. Toinen asia, joka tulee mieleeni on se, että käyttäydytään kuin insestiä tai bedofiliaa olisi vain määrätyissä piireissä.

Evankeliumi on ilosanoma. Mitä se merkitsee? Kun ensimmäisen maratonin juossut toi ilosanoman, niin heti sen jälkeen hän kuoli, jos muistini ei petä. Ilosanoma oli siis: Sota on voitettu! Jeesus juoksi maratonin puolestamme ja sinetöi voiton sanoman myöskin kuolemallaan. Onko siis elämä sen jälkeen vain iloa, vai olisiko Hänen uhriaan syytä kunnioittaa varsinkin nyt, kun on hiljainen viikko. Mitä sekin tarkoittanee? Muulloin olemme äänekkäitä ja ylistämme kädet pystyssä ja hiljaisella viikolla emme ylistä, sitäkö se on? Vaivun osittain yksinäiseen itsekseen jupisemiseen ja sekin täytyy tehdä hiljaa, koska on hiljainen viikko. Ehkä eiole paljon sanottavaa, en tiedä, mutta sanon jos jotain kirkastuu tulevaisuudessakin edellyttäen, että tunnus toimii. Jospa tämä olisi se pääsiäinen, joka puhuttelee ihmistä sisimpään suoraan ja valaisee seuraavan askeleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s