Nielemisen autuas harjoitus

Joskus oli armaassa isänmaassamme aika, jolloin kommunikoitiin suomeksi. Puhuttiin suomeksi ja laulettiin suomeksi niin, että sanomasta sai selvää. Kuitenkin siinä rinnalla on ollut myös vaikenemisen kulttuuri. Siitä kertoo ehkäpä Severi Suhosen laulu, jossa on muunmuassa sanat: Parempi on sanojansa siästellä eikä kaikkia ilimoille piästellä. Kun nyt olemme sisäisen yhteenoton sataa vuotta juhlivinaan, niin näyttää olevan vaikeaa päättää miten sitä voidaan juhlistaa? Sanotaanko asiat niinkuin ne on, vai ojennammeko ystävän kättä sovinnon merkiksi ja toteaisimme, että paljon tapahtui mitä ei pitänyt tapahtua, mutta emme voi enää mitään. Tällä alueella on paljon vaikenemisen kulttuuria, mutta se saattaa olla vain pintävärettä ja siellä pinnan alla edelleen veriset haavat avataan montakertaa vuodessa salaisemmin, kahden, tai kolmen kesken. Sitten on myös se näkökulma, että perimätiedolla ja totuudella voi olla isokin ero..

Ihan näinä päivinä mieleeni tuli tuo nieleminen. Kun olen sivusta seurannut avioliittoleiritystä ja todennut sen auttaneen monia, jopa niin, että sinne on päästävä toistamiseen. En itse omaa kokemusta, mutta olen ymmärtänyt, että siellä keskustellaan ja avataan niitä mtunnelukkoja ja tunnistetaan asioita ja lähes pyhyyden rajalle avataan itseä kumppanin katsottavaksi. Onko niin, että vain kotoa poissa ihminen on sen verran irti arjesta, että voi avautua ja voi myös perehtyä kumppanin sisimpään. Jos suhde on tasapuolinen niin, ettei ole alistussuhdetta, niin äärimmäinen avoimuus voi olla hyvä asia. Jos kumminkin yleensä mies on harjoittanut vaikenemisen kulttuuria ja sitten pitäisi avautua, josta ei ole mitään kokemusta eikä välttämättä sanojakaan, niin se voi olla kauhistus. Toisaalta siitten, jos saa kuulla sellaista mistä ei ole ollut pientäkään aavistusta, se voi olla shokeeraava ulostulo. Aina on ollut hyviä ja myös huonosti onnistuneita parisuhteita eli avioliittoja. Jopa siihen asti, että toinen on elänyt paratiisissa ja toinen helvetissä.

Miten sitten voi soveltaa autuasta nielemistä arkisessa avioliitossa? Kun isot asiat on tehty ja on siirrytty kolmanteen vaiheeseen elämässä. Tapahtumat eivät yleensä ole merkittäviä, mutta närää aiheuttavia hetkiä saattaa tulla. Joskus se on kuin syömään käskisi, kielelle herahtaa mehevä juttu. Sen pitäisi nyt antaa tulla. Jos olemme oppineet kinaamaan eli riitelemään taidollisesti, niin me tiedämme mikä saa toisen suuttumaan, jos yleensä saa. Kun käytämme järeimpiä aseitamme, voimme voittaa taistelun, mutta häviämme sodan. Siksi yleensä Pyhä Henki voi antaa uskovalle ne vaihtoehdot: Nielaise tai oksenna! Joku nuri veli lanseerasi termin: Joskus tulee oksennuksia! Hän tarkoitti ärtsyjä reaktioita asioihin. Oksennus ei yleensä tee hetkestä rakastettavampaa vaan tulee sotkua ja löyhkää. Kun siis haavoittava sana tulee kielelle, niin terve harkinta antaisi neuvon: Nielaise niin se poistuu luonnollista tietä, eikä tarvita katumusharjoituksia. Tämä sama kaava sopii myös muuhun inhimillisen elämään, jos yhteinen pyrkimys on samaan päämäärään pääsy. Joskus päämäärät erkanevat niin kauaksi, että erkaantuminen on välttämätöntä ja silloin harjoitetaan oksentamista ylenaikaa, jota toivottavasti myöhemmin kadutaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s