Kylymässä mualimassa

Erään talvipäivän aamuna kitkuttelimme polkupyörillä veljen kanssa Teuvan Perälästä Närpiön Gottböleen mennäksemme metsätöihin. Minä 14 v ja Veli 16 v. Pokasaha Jurmo metallikaarella ja kirves mukana niin ja sahassa oli kovametalliterä. Se oli juuri keksitty, kun sahan viilaus ei oikein enää tahtonut luonnata. Tulee mieleen Päätalon jostain kirjasta luonnehdinta, kun Jakita tarkasti Kallen pokasahaa ja toteaa: Sinähän olet viilannut tämän luteenpersielle. Viilauksen jalo taito ei ollut hyppysissä, joten kovametalli oli silloin pelastuksemme. Kun pääsimme lpulta perille sen talon pihaan, jonka metsän kimppuun oli käyminen, niin ei ketään missään. Olimme siis liikkeellä myöhään. Hetken kuluttua hevonen tukkirekineen kurva pihaan ja asiat saatiin selvitetyksi. Isäntä kertoi paluunsa syyn seuraavasti: Kun minä läksi minä olla tukkisakse, kun minä metsä, minä ei olla tukisakse.

No, metsään mentiin ja ohjeet saatiin. Siihen kuului myös tarkat ohjeet tukkipuiden kaadosta. Oksaa ei saanut lyödä kirveellä ihan pintaa myöten, vaan ihan hiukan ulompaa. Isäntä sanoi, että karsittu puu pitää antaa olla koskematta kunnes hän laittaa merkin mistä kohdasta tukki sahataan poikki. Ja se oli aina oksien kohdalta, mutta kovametalli selvisi niistä ihan hyvin. Ilta pimeni ja oli palattava metsästä. Talo oli suuri ainakin sadan neliön tupa ja siinä oli keittokomero, jossa oli rautainen hella, joten yöt olivat kylmiä meille, mutta isännällä oli tietysti vällyt, joiden välissä hän nukkui. Meillä oli hetekan puolikas ja ohut viltti, joten emme siirtyneet pyjamaksiin, vaan koitettiin pysyä sulana. Vesi kyllä jäätyi sisällä. Olihan se anhitonta mennä kuin kalsareilla 25 selsiuksen miinuskeliin.

Miksi olimme myöhässä? Se ei vaadi pitkää selitystä. Kun asutaan mökissä, jossa ei ole muuta työtä kuin polttopuiden pilkontaa, niin miksi heräisi viideltä kukkumaan tyhjän panttina. Tottumus vei sinne seitsemän pintaan ja varsin pari tuntia meni lähes siitä, kun olimme perillä. Voimat olivat myös vähäiset. Oli jotenkin turhauttavaa kuunnella viereisellä palstalla riehunutta ammattimiestä. Hänen sahansa syyhki ainakin kolminkertaisella nopeudella miedän meininkiin verrattuna.
Jokunen motti saatiin kumminkin aikaiseksi, että voimme joskus tuoda äitille jonkin roposen, ettei tarvinnut pyytää kotoa leipärahaa.

Ruokavalio oli mielenkiintoinen yksinkertaisuudessaan. Läheisestä leipomosta haettiin säkillinen ruisleipää ja jotain voiteluainetta kaupasta päälle.Joskus keitettiin perunoita ja kahvi oli tietysti mukana. Eräänä iltana naapurin isäntä tuli käymään, meidän isäntä oli jossain muualla silloin. Me istuimme naamat vastakkain siellä keittokomerossa karvalakit päässä ja söimme ruisleipää ja kylmiä keitettyjä perunoita kastoimme välillä suolapussiin, että tuli makua. Naapuri katseli hetken pyöritteli päätään ja lähti vaieten pois. Mitäpä siinä olisi voinut sanoa.

Tulee mieleen joku ojalaulu: Elettiimpä ennenkin, kun ojan takan oltiin. Ojapuita poltettiin ja ojasta oltta juotiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s